Päivittäinen arkisto: syyskuu 1, 2018

Jussi Adler-Olsen: Selfiet

Kööpenhaminassa kirjakavereinani liikkuivat poliisilaitoksen rikostutkija Carl Mørk ja hänen johtamansa Osasto Q:n apurit. Jussi Adler-Olsen on ehtinyt sarjassaan jo seitsemänteen osaan, Selfiet (Gummerus 2018), ja minä ehdin lukea kirjan reissuni aikana.

Henkilövetoinen jännitys saa uteliaisuuden heräämään. Minun pitää tietää, miten keskeisten henkilöiden elämä etenee, josten seuraan sarjaa osa osalta. Nyt mieltäni liikuttaa Mørkin riutuva rakkaus vanhaan heilaan ja se, miten mies näkee ja katsoo ex-rakastettuaan.

”Carlin oma Mona oli ikääntynyt. Hänen Monansa, joka oli elänyt vuosia ilman häntä. Mitä se oli tehnyt Monalle?
Carl takertui siihen lyhyeen mutta silti valloittavaan hymyyn, jonka Mona heille soi, ja henkäisi. Se oli kuin isku koko vartaloon ja teki melkein kipeää.”

Adler-Olsen maustaa kirjojaan huumorilla, joka nousee dialogeista, nimenomaan osasto Q:n henkilöistä ja heidän suhteistaan. Hivenen poliittisen epäkorrektisti naureskellaan Assadin kielikömmähdyksille, mutta tässä osassa hymy pitkälti hyytyy, sillä osaston omalaatuisen Rosen psykoosi ei ole leikin asia.

Yleensä kipuilen sattumusten kanssa, ja nytkin tekee tiukkaa, sillä jännärijuoneen ympätään osastolainen. Ei siitä sen enempää, ja huomaankin kirjan aikana hyväksyväni sen(kin) juonenkäänteen, koska se lisää kädet hikoiluttavaa jännitystä. Tapahtumat sinänsä etenevät julmuudesta toiseen. Pääjuonesta sen verran, että kirjassa yksi sossuvirkailija saa tarpeekseen tukia marisevista pissisasiakkaista ja päättää ratkaista tukiaistarpeet lopullisesti. Aika ennenkuulumaton juoniaines, tietynlainen kannanotto hyvinvointivaltion vastikeettomien rahoitusten varjopuoliin.

Rikosviihteeksi Selfiet rakentuu näppärästi ja teksti luistaa, mutta vähä väliä mietin, miksi viihdyn, sillä monet teot ja tapahtumat tuntuvat karmeilta. Huomaan ohittavani ne ja keskittyväni siihen, miten taidokkaasti Adler-Olsen luonnehtii henkilöt, pienin keinoin heistä saa elävän mielikuvan. Melkein kaikista, ei Rosen isästä, joka vain käsittämättömänä iljettää.

Selfiet-dekkarissa on uutta se, että Mørk kumppaneineen sotkeutuu akuuttiin rikostutkintaan, ei vain menneiden pöyhimiseen. Kaikki tapaukset kietoutuvat toisiinsa, mutta oleellisimmaksi teemaksi kohoaa lasten kasvuympäristöjen vaikutus aikuisuuteen. Rosen epäinhimillisistä lähtökohdista saan lisätietoja, ja selfietä napsivien bimbojen taustalla tuntuu olevan vanhempia, jotka eivät tue lapsiaan tolkulliseen toimintaan. Natsikorttiakin vilautellaan, ja tosi-tv:n mädättävään vaikutukseen viitataan.

20180727_173515.jpg

Kööpenhaminalaisen puiston varjoisalla penkillä istuen luin hirvityksistä, jotka tapahtuvat siinä lähikadulla. Tai voisivat tapahtua. No, hotellini vieressä oli poliisiasema, ehkä Mørk ja kumppanit puuhailivat sen kellarissa ja varmistivat, että ei hätää: pääsen lukemaan ensi vuonna kahdeksannen osan.

– –

Jussi Adler-Olsen
Selfiet
suomentanut Katriina Huttunen
Gummerus 2018
dekkari, Osasto Q -sarjan 7. osa,
535 sivua.
Ostin kirjan.

Juttujani muista Osasto Q -osista: tässä.

Muita Selfiet-lukijoita: Hemulin kirjahylly, Rakkaudesta kirjoihin, Luetut.net, Kirjarouvan elämää ja Kirjojen kuisketta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus, Romaani