Tapani Tolonen: Sokeisto

Historiallisten romaanien ystävänä tartun Tapani Tolosen esikoisromaaniin Sokeisto (Otava 2018). Romaani sakeentuu tarkasti tavoitetusta ajankuvasta. Käynnissä on vuoden 1905 suurlakon valmistelu Helsingissä. Siihen kuuluu luokkaeroja, vakoilua, kyräilyä sekä epätyydyttäviä suhteita.

Tolonen käsittelee varmaotteisesti ja luennoimatta aikaa ja ajan aatteita. Erilaisten henkilöiden välityksellä selvenevät poliittiset jännitteet. Koska niitä synnyttävät ihmiset, eivät asiat etene odotetusti. Takana luuraa henkilökohtaisia intressejä: kaunaa, omaneduntavoittelua, kilpailua, pätemistä. Ainakin niitä. Ja sitten on vielä se sekoittavin tunne – rakkaus.

Koska jo mainitsin henkilövetoisuuden, tarkennan hieman sitä. Aatetoimintaa seurataan maanalaisesti toimivien Topin ja Franzin välityksellä. Piikanäkökulmaa saadaan Kaisan kautta. Kaisan palveluspaikan isäntä eli tohtori on yllättävä epeli, ja Kaarin-rouvan vaikutus romaanissa kasvaa juonen edetessä. Keskeisin henkilö on Eetu, latoja ja itseoppinut ajattelija, joka Topin silmin näyttää tältä:

Eetua ei voinut tavoittaa, se oli jotenkin aina kasvot hämärässä, kädet piilossa takuissa. Siitä ei tiennyt, mikä sitä veti. Ehkä se oli sen uskonnollinen omatunto.

Juuri tuo on kirjassa kiehtovaa, toisaalta hermostuttavaa. Henkilöt ovat saippuapalamaisen pakenevia. Vakavaan Eetuun kyllä kiinnyn, mutta varovainen saan olla, sillä yllätyksiä ilmaantuu. Hienosti on kuvattu Eetun herkkyys, erikoiset näyt ja kallistuminen teosofiaan. Hänessä on oleellista myös syyllisyystematiikka. Myötäelän Eetun rakastumisessa ja siihen liittyvissä kohtalonkysymyksissä, tosin kirjan kiehtovimmat kuvauskohdat löydän rakastuneen Karinin ajatusmaailmasta.

Silloin Eetu oli taas vieras. Mutta Karin tajusi, että vieras ja läheinen vaihtuivat alati toisikseen kuten uni ja valve. Hän ymmärsi, että saattoi yhtenä hetkenä vihata koko olemuksellaan, ilman että oli mitään nurkkaa sielussa vailla kiukkua, ja toisena täyttyä niin suuresta hellyydestä, että se satutti, ja että rakkauden täytyi olla jotain tämän kaiken takana olevaa.

Sokeisto kuvaa henkilöitä, jotka haluavat nähdä aikaansa kirkkaasti ja vaikuttaa, mutta ovat sokeita toisilleen, välistä itselleenkin. Sokeisto on myös painoalan ammattisana: tekstin aukkopaikkojen täytteet.

Puolivälissä olen sokeutua kerronnalle. Näen, että sitä on liikaa. Olen väsähtää. Mutta Eetu jää vaivaamaan, Kaarin myös, jotenkin myös pahantahoiset Kaisu ja Topi. Siksi kahlaan junnaavat vaiheet. Loppukolmannes alkaa vetää, kun jännitteet kiristyvät ja henkilöiden salakähmäisyys syvenee. Ja mikä loppuluku! Se on hieno.

Sokeisto.jpg

– –

Tapani Tolonen
Sokeisto
Otava 2018
romaani
445 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s