Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret

Vaatteen kaunista leikkausta ihaillessaan Margaretha pohti hämillään, kuinka Adele saattoi moderneista ajatuksistaan huolimatta olla niin muotitietoinen. Margarethalle oli opetettu, että liika tieto häivytti neidosta pehmeän naisellisuuden. Tämä alkoi laiminlyödä ulkonäköään, muuttui riitaiseksi ja kovaääniseksi – sanalla sanoen hänestä tuli vastenmielinen olento, jonka seuraa herrat karttoivat.

Margaretha on noin onnistuneesti opetettu aatelisneidon oikeille ajatustavoille muun muassa tohtori Karl von Raumerin tyttöjen kasvatusoppaan (1870) keinoin. Tuohon opukseen ja Turun tienoon maisemiin tutustuttuaan Sara Medberg on ideoinut historiallisen viihderomaanin Kultaportin kaunottaret (Otava 2018). Esikuva on one and only Jane Austen.

Kultaportin kaunottarien päähenkilö on Adele, jonka isä on kasvattanut maalaiskartanossa vapaasti, joten Turkuun saapuva neito poikkeaa muista talven 1870 debytanttikurssille osallistujista. Adele on yksi komean kreivi Gyllenfredin residenssiin majoittuneista parikymppisistä kaunottarista, toinen on tuittupäinen tukholmalaissukulainen Margratetha. Kolmas neito ilmestyy kuvioihin myöhemmin, suloinen Beatrice. Näin kaunotarkööri on valmis ja naimakauppojen teko voi todenteolla käynnistyä, mikä vie tilaa neitojen ja koko romaanin muilta pyrkimyksiltä.

Kultaportin kaunottaret.jpg

Alkuasetelmien ilmeisyydet vetävät suupieliäni vinoon hymyyn, sillä konventiot Austenista Utrioon erottuvat: heti alkuunsa on selvää, kuka kaunotar saa kenetkin komistuksista; neitoset supattelevat röyhelöissään, ja vanhemmat matamit vahtivat naisellisia hyveitä sekä tuputtavat patavanhoillisia käsityksiään; neitojen liepeillä liehuvat urhot ovat salskeita veistoksellisine piirteineen, ja asianmukaisten asujen kätköissä lihakset pullistelevat. Hupsutuksessa minua huvittaa esimerkiksi, miten seuruetta isännöivä kreivi koettaa uppoutua suomen kielioppiin kaiken silkinkahinan keskellä. Tuollaisia hyväntuulisten kerrontalaahusten laskoksiin kätkettyjä komiikkakohtia on siellä täällä, mutta tasapainottavia tummia kerroksia on niukasti, no, osuvana poikkeuksena syömishäiriöviittailu.

Näppärää: debytanttikurssilla opettaa muun muassa rouva Fredrika Runeberg, pöytäkeskusteluissa sivutaan Aurora Karamzin juuri perustamaa diakonissalaitosta, ja Adele etsii kiihkeästi sanomalehtijuttuja ensimmäisestä naisylioppilaasta. Esikuvia siis viritellään tyttöjen kasvatusoppaasta viistompaan suuntaan. Kaikkien asusteruusukkeiden, pitsikerrosten ja lemmentoiveiden lomassa Margarethaa vaivaavat liikenaishaaveet, ja Adelella on hinku opiskella ja ryhtyä kirjailijaksi, mutta siihen sisältyy pulma:

Adele terästäytyi. Jos neiti Austen olisi mennyt naimisiin, ei hän luultavasti koskaan olisi julkaissut mestariteoksiaan. Naisen oli valittava joko avioliitto tai ura, molempia ei voinut saada. Oli pidettävä lujasti kiinni päämääristään.

Lukijalle tarjotaan pätkiä Adelen romaaniteelmästä, jonka yltiöromanttisessa paatoksessa ei ole merkkiäkään esikuva-Austenin terävyydestä. Hihittelen neidon kässärille ja samalla pähkäilen: on kuin Austenin hömppäromaani-ironia (esimerkiksi Neito vanhassa linnassa -romaanissa) olisi jäänyt Adelelta ymmärtämättä. Adele tuntee myös Aleksis Kiven tekstejä, muttei sekään ole häneen jälkiä jättänyt. Ei Medbergiinkään, sillä loppupuoli nytkähtää humpuukiksi ilmeisine roistoineen ja juonen oikopolkuineen. Minulle ei näemmä riitä joutuisa viihdejuoni, vaikka Adelen mahdollisuudet lavenevat joko-tai-pulmista sekä-että-onneen.

Austen kuvasi aikalaisena säätyläisromanssien reunaehtoja ja sai tekstiinsä terää, vaikka onnellisiin loppuihin päädyttiinkin. Ei ole helppoa saada nykyajan tasa-arvotietämyksellä vuoden 1870 aatelisten naimapuuhia Austen-tasoiseksi viihdytysproosaksi. Valitettavan pintapuolisiksi Kultaportin kaunottarien henkilöt jäävät sekä sääty- ja ajankuva kovin asetelmalliseksi kulissiksi. Ymmärrän toki viihdetavoitteet, mutta silti ohuus vaivaa, kuten kaikkien oleellisten henkilöiden osoittautuminen yltiövarakkaiksi. Harmittelen: voi kun olisi ollut himpun ristiriitaisempaa ja säröisämpää, ja kelpaisi minulle myös reipasotteisempi komiikka. Vaan ei ole kirjan vika, jos en oikein käsitä genren rajoja, kun vaadin rajojen ylityksiä.

– –

Sara Medberg
Kultaportin kaunottaret
Otava 2018
historiaviihderomaani
445 sivua.
Sain kustantajalta ennakkokappaleen.

4 kommenttia

Kategoria(t): Hömppä, Kirjallisuus, Romaani

4 responses to “Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret

  1. Minusta olisi niin mukava lukea historiallisia viihderomaaneja. Luenkin niitä, mutta valitettavan usein petyn. Kirjat tuntuvat niin pintapuolisilta eikä henkilöhahmoja ole mietitty loppuun asti. – Hyvää pääsiäisen jatkoa!

  2. riitta k

    Kiva kun luit taas, minun ei tarvitse 🙂 Yritin muuten sitä Santopoloa itsekin. Mutta 20 sivun tietämillä jo riitti.

    Rentouttavaa pääsiäisen aikaa!

    • Riita – kunnia olla esilukijasi. Ja sitten toisaalta hirvittää, sillä eihän sitä koskaan tiedä, jos sinuun kolahtaisi, vaikkei minuun iskekään. Oli tässä Austen-hupsutuksessa muikeat hetkensä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s