Ritva Hellsten: Raija

Ritva Hellstenin romaani Raija (Aviador 2020) kuuluu elämäkertaromaanien lajiin. Lähivuosina mieleeni ovat jääneet Antti Tuurin Levoton mieli, Pirkko Soinisen Ellen ja Johanna Venhon Ensimmäinen nainen, joissa tunnettu henkilö saa roolin romaanihenkilönä. Niin ne kuin Raijakin ovat taiteilijaromaaneita, mutta Hellstenin romaaniin oman lisäsävyn tuo se, että Hellsten on romaanin päähenkilön, 2004 kuolleen Raija Siekkisen isosisko.

”Kuka sanoi kuoleman olevan sitä, että elämä jättää ihmisen?”

Raija Siekkinen kuoli 50-vuotiaana kotinsa tulipalossa, ja sitä ennen hän oli tunnustettu kirjailija. Lähtökohta sävyttää lukukokemusta: lukija tietää alun alkaen Siekkisen traagisen kohtalon.

Romaanin luvut otsikoidaan Raijan viimeisen elinvuoden kuukausin maaliskuusta 2003 helmikuuhun 2004, mutta muisteluin romaanissa elämä kaartuu lapsuudesta kuolinyöhön. Vaikea suhde kotiväkeen, etenkin äitiin, vaikuttaa läpi elämän, sillä peruskokemuksena on epäily hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisesta, ja se jäytää: ”Miksi hänen pääkopassaan kaikuivat sanat ’minun täytyy kuolla’? Mistä ne tulivat, kuinka kaukaa?”

Rakkaus- ja sisarussuhteissa riittää myös haasteita, eikä Raijan taiteilijanvapauden ehdottomuus ainakaan helpota elämää. Syömis-, juomis- ja masennusongelmat vaikuttavat nekin monin tavoin. Lapsesta asti Raija näkee kuoleman yhtenä vaihtoehtona, mutta valitsee silti elämän: ”Ihan kaunista on tämä kaikki, kun olen sen itse saanut valita.”

”Elämä oli mahdollisuuksien karsiutumista.”

Hellstenillä on faktojen, kirjeenvaihdon ja keskusteluiden lisäksi sisaruuden kokemustietoa, joista rakentaa romaani. Raija on tietoisesti kaunokirjallinen, eli romaanin ratkaisut hyödyntävät fiktion mahdollisuuksia. Persoonamuodon valinta kiinnittää huomioni. Alussa ja lopussa isosisko puhuttelee edesmennyttä pikkusiskoaan, mutta muu osa romaania kertoo Raijasta hän-muodossa.

Romaanissa on joitain katkelmia Siekkisen proosasta, sillä täällä on myös kursiivilla erotettuja minämuotoisia, proosarunoa muistuttavia osuuksia. Dialogia ei merkitä perinteiseen tapaan, vaan keskustelut etenevät kerrontajatkumona. Kiinnostavasti välillä hän-muoto liukuu minä-muotoon, kun päähenkilö vie ajatuksiinsa:

”Hän rutisti paperin ja heitti sen takaisin roskiin.

Juuri nyt en jaksaisi, mutta milloin sitten.

Asetan sormet näppäimistölle, ne tuntevat tien, vievät sokkoina. Radiosta tulee nykymusiikkia, piano, tästä minä pidän. ”

Kolmannen persoonan käyttö ei estä menemästä päähenkilön pään sisään, vaan Raijan tunteita ja ajatuksia kuvataan sisäistyneesti. Ja se on fiktiota, korostuneen kaunokirjallista: vain romaanitaide voi kielellistää mielen.

”Ei muuta käskijää kuin oman sisimmän tinkimätön tieto siitä, miksi oli maailmaan tullut.”

Raija on taiteilijaromaani, joka sanallistaa kirjallisen tuotannon luomisprosesseja kietoutuen elämäntapahtumiin. Kirjoittamisen pakko ja vapaus vuorottelevat, mutta kyllä selvästi korostuu se, miten kirjoittaminen on valinta mutta myös henki ja elämä. Hetkelliset tekstin tuottamisen ahdingot rassaavat, mutta Raijalla on selvä tieto taitonsa korkeasta laadusta. Kun kritiikkiä ei ala vaikutusvaltaiseen lehteen ilmestyä, epätoivo herää: ”Jos hänen kirjansa kaltaista tekstiä ei noteerattu, mikä oli hänen tulevaisuutensa? Oliko sitä?”

Raija Siekkinen ammensi proosaansa omasta ja lapsuusperheen elämästä, ja niin on tehnyt myös Ritva Hellsten. Sen pohdintaa siirtyy romaaniin näin:

”Minä katselen maailmaa ja kuvaan mitä näen, kirjoitan itseni kautta, mitä tällainen ihminen näkee, hän sanoi. Mutta minä kirjoitan tekstin ehdoilla, en tosiasioiden. Muuttelen faktoja tarpeen mukaan. Tässä työssä on otettava se riski että ihmiset loukkaantuvat.”

”On väärin, että taiteesta tehdään kilpailulaji, hän väitti.”

Siekkinen oli Finlandia-palkintoehdokkaana, ja nyt on sisaren vuoro – on sitten järkeä kilpailla taiteessa tai ei, ainakin kirja herättää silloin huomiota. Raijassa viehättää eläytyvä, psykologinen taiteilijapersoonan luotaus. Luin alku- ja loppuosan ja kuuntelin muun äänikirjana. Hellstenin itse lukemaa äänikirjaa on miellyttävä kuunnella. Erityisen tehokkaalta tuntuu luetteleva, sykkivä substantiivityyli. Tunnelmaa lisäävät äänitteen musiikkikatkelmat.

Mietin sitä, miten romaanissa on sekä pikkutarkkaa että suurpiirteistä ja väläyksenomaista. Päähenkilö pohtii monesti näkemisen lahjaansa, ja minä kiinnitän huomiota siihen, mitä hän näkee ympärillään, ja ihastun mielenliikkeiden vaihtelun välittämiseen sekä vuodenaika- ja ympäristökuvauksiin. Aistimukset välittyvät. Ja kirja sytyttää kiinnostuksen palata Siekkisen omaan tuotantoon, kenties myös uudelleen Joel Haahtelan Siekkis-romaaniin Katoamispiste.

•

Ritva Hellsten

Raija

Aviador 2020

romaani

eKirjana 123 sivua, 

äänikirjana 5 t 36 minuuttia, lukijana Ritva Hellsten, musiikki Niko Tompuri.

Luin ja kuuntelin BookBeatissa.

Muissa blogeissa mm. Jorman lukunurkka ja Nannan kirjakimara.