Sisko Savonlahden esikoisromaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (Gummerus 2018) kertoo 30 vuotta ylittäneen helsinkiläisnaisen elämänetsinnästä. Romaani hienosti luovii erilaisten genrejen rajapinnalla. Se ehkä on melkein chick litiä, ehkä melkein kehitysromaania, ehkä jotain muuta. Ainakin älykästä viihdettä. Kuuntelin keväällä, kun kirjailija kertoi kirjastaan ja tavoitteistaan kirjoittaa sellaista.
Romaanin oivalluksiin kuuluu se, että siinä kerrotaan asioita, joita ei yleensä kerrota. Romaani antaa tilaa niille hetkille, jolloin ei tapahdu mitään tai ei mitään merkillistä tai ainakaan muiden kuin kertojan mielestä merkittävää. Minäkertoja nakuttavan konstailemattomasti latelee arkisia toimia ja toilailuita. Dialogi ei elämää suurempia välitä. Siinäpä se, yksinkertaiset tokaisut tai arkipäiväiset jaarittelut ovat elämää, sitä on myös toimettomuus, epävarmuus ja epätietoisuus.
Juonen tiivistän siten, että kertoja ihastuu, seurustelee muutaman kuukauden eikä pääse pettymyksen yli, eikä asiaa auta se, etteivät työt vapaana toimittajan luista eivätkä rahat riitä. Ystävien ja perheen tapaamisten lisäksi vierivät omalla painollaan päivät, joiden kulminaatioksi yleensä muodostuvat sipsit ja ainoa oikea dippi.
Vuoden ensimmäisenä päivänä kävin ostamassa kaupasta sipsejä ja sekoitin niille dipin jo kahden aikaan. Loppupäivän olin kotona pukeutuneena vaivattomasti mutta harkitusti: ylläni oli harmaa, pellavainen aamutakki, jonka olin ostanut inspiroituneena eräästä artikkelista, jossa haastateltiin menestynyttä kirjailijaa.
”Tahdoin näyttää hyvältä silloinkin, kun kukaan ei näe minua”, nainen sanoi. ”Miksi töhnöttäisin kotonani virttyneissä verkkareissa?”
Hirtehistä henkeä kirjasta haistan, ja luen sitä myös niin, ettei tylsistä asioista kertomisen tarvitse olla tylsää. Elämä ja ihmisten toimet lähtökohtaisesti näyttävät ja tuntuvat kummallisilta, mutta enimmäkseen kirjan huumori humisee ahdistuksen astevaihteluita.
Ehkä komiikka ei aina avaudu, mutta muikistelen suutani monesti hymynkareeseen, vaikka samalla kertojan hapuilu kouraisee. Vanhempiensa varoja kuppaava ja etenkin äidilleen kiukutteleva kertoja naurattaa minua perhetapaamisissa, samoin huvittavat mummin pistämättömät tokaisut. Kirjan lukujen otsikot hymähdyttävät, niissä ei todellakaan asioita mutkisteta: ”Tapasin terapeuttini”, ”Tuhlasin rahaa”, ”Pelkäsin veritulppaa” jne. Yksi suosikkiluvuistani on ”Tapasin Billyn”, joka kertoo newyorkilaisesta baari-illasta ja sen jatkoista. Lakoninen tilannekomiikka kukoistaa.
”Ahaa”, sanoin, ja aloin pelätä, etten välttämättä ollut ihan kaikkea sitä, mitä Billy naiselta toivoi.
Siinäpä se. Romaani kertoo paljon peloista ja toiveista. Mitä olisi voinut olla ja mitä tulisi olla? Mitä on olla epävarma teini naisen hahmossa? Millaista on surra sellaista, mitä ei ehkä pitäisi, mutta kun vain suree? Millaista on elää pätkähommien varassa työläs työnhaku mielessä? Jne. Pidän paljon kirjan nimestä Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. Ehkä hallitsee sitä. Ehkä vain pitää hyväksyä se, että loppuiän kaikki on ehkää.
Keskustelin kirjasta kuusikymppisen miehen kanssa, joka luonnehti romaania hauskaksi ja jopa koskettavaksi. Hän myös seuraa kirjailijaa Twitterissä ja siksi tunnisti romaanista Savonlahden twiiteistä tuttuja juttuja, mikä ei kirjan kiinnostavuutta vähennä. Eli kaiken perusteella Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu sopii monenlaisille lukijoille, joita kiinnostavat elämän ikuinen keskeneräisyys sekä sen alakuloiset ja huvittavat puolet.
– –
Sisko Savonlahti
Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Gummerus 2018
esikoisromaani
304 sivua.
Sain kustantajalta oikolukemattoman ennakkokappaleen; julkaisupäivä 6.9.2018.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Epävarma teini naisen hahmossa, mainiosti luonnehdittu! Kelpo kirja lajissaan. Minä en vain ollut oikeaa kohderyhmää enkä jaksanut katsoa kriitikkomaisemmin silmin itsestä kauemmas ja neutraalimmin. Ehkä johtui tuskastumisesta Saara Turusen Sivuhenkilöön, jonka olin juuri tätä ennen lukenut.
Aivan, ymmärrän, että peräkkäin nämä kaksi kirjaa ovat melkoinen annos. Minua monet ainekset ikiteinin ahdingossa kiinnostivat.
Tämä oli todella viihdyttävä, ja monesti nauroin ääneen – osittain varmasti siksi, että taidan osua kohderyhmään kolmekymppisenä, yksiössä asuvana helsinkiläisnaisena melkoisen täydellisesti 😀 Teos on todella kiinni ajassaan, joten saa nähdä, kuinka hyvin se kestää aikaa.
Saila, tuo onkin mainio pointti. Kokeillaanpa kymmenen vuoden päästä! (Minä ehkä olen silloin jo eläkkeellä…) Toisaalta kirjan pointti EHKÄ onkin aikalaisuus ja ajan ilmiöiden näkyminen arkipäivässä yli kolmikymppisen kaupunkilaissinkkunaisen näkökulmasta.
Niinpä, hyvin vahva ajankuvahan tämä on. Mielenkiintoista nähdä, miten se kestää aikaa tai miten seuraavan sukupolven lukijat siihen suhtautuvat.
Häräntappoasetta luetaan yhä (kohderyhmä tosin nuorempi kuin Savonlahden), ja muitakin näitä ajankuvaklassikoita on. Saa nähdä! Täytyisi tosiaan kokeilla jotain 10-20 vuotta vanhaa, ajankuvasta hehkutettua kirjaa.
Paluuviite: Esikoisehdokkaani 2018 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja