Tiina Piilola on väitellyt tohtoriksi Kalevalan naisista, ja kirja Kalevalan naiset (S&S 2019) jatkaa siitä populaariin tyyliin. Kirja sopii täydellisesti naistenviikolle (haaste tässä, lista mukaan ilmoittautuneista blogeista: tässä), ei vain siksi, että kirjoittajan nimipäivä osuu viikolle. Onnittelut kaikille Tiinoille ja kalavalaisten naisten hengenheimolaisille, joille Piilolan kirja on omistettu!
Piilola avaa ensin esipuheessa kirjan lähtökohdan, kalevalaisten naisten tarinat:
”Ne kertovat, mitä on tehtävä silloin, kun maailmasta ei löydy tilaa olla sellainen kuin tuntee olevansa – että on sukellettava Ainon lailla kalana veteen, lehahdettava Louhen tavoin lintuna ilmaan tai uskallauduttava tutusta tuntemattomaan niin kuin Marjatta. Ja seurattava puolukan kutsua.”
Tuossa on jo lueteltu naishahmot, joihin kirjassa syvennytään, lisäksi kirjassa esiintyvät Ilmatar, Pohjan neito ja Lemminkäisen äiti, ja kaikista kirja tarjoaa muhevaa tulkintaa. Kalevalan naiset saa minut taas kerran innostumaan kansanrunoutemme ja Lönnrotin koontikirjan kielellisestä ja tarinallisesta moni-ilmeisyydestä. Piilolan lennokas tyyli sytyttää, ja reipas tapa sanailla vakuuttaa minut: juuri näin rempseästi perinteeseen täytyy tarttua.
Kirjassa on tutkimuksellisen taustan ohella raikasta subjektiivisuutta. Kirjoittaja poimii aiempia tutkimuksia ja tulkintoja sekä esittelee omiaan. Nautin tällaisesta yhdistelystä ja esseistisestä otteesta. Lisäksi Kalevala-aiheiset kuvataideteokset saavat osansa, ja siitä syystä kaipaan kirjaan kuvaliiteittä.
Piilola kytkee myös nykyilmiöitä tutkimusaiheeseensa. Ja hän haastaa, esimerkiksi vanhustenhoidon nykytilasta:
”Toivoa sopii, että tämä epäkohta toimii kuin puolukka Marjatalle ja saa nyky-Marjatat havahtumaan, kuulemaan kutsunsa sekä vaatimaan nykymenoon muutosta niin pontevasti, että Väinämöisten on kuultava se ja reagoitava siihen. Nykymeno ei voi enää jatkua.”
Hienoja symbolisia ulottuvuuksia irtoaa jokaisesta naisesta, mutta ehkä kirjottaja on innostunut etenkin Ainosta, Louhesta ja Lemminkäisen äidistä. Eikä Kalevalan miehiä voi ohittaa, noita erehtyväisiä turjakkeita, ukkopahoja kosio- ja kostoretkillään. Esimerkiksi Lemminkäisen äidin huivilipojasta kirjassa on muhevaa tulkintaa. Kiinnostavinta taitaa minulle silti olla se, miten kirjan hahmoista sukeutuu symbliikkaa ihmisyyden kehitysasteista, skaala kulkee reflektointiin kykenemättömistä omien tekojensa tunnustajiin ja muodonmuuttujiin.
Feministinen tarkastelu uppoaa minuun, ja viihdyn letkeästi etenevän tekstin kyydissä. Nyt mieleni minun tekevi lukea Kalevala taas kerran.
– –
Tiina Piilola
Kalevalan naiset
S&S 2019
255 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Muita naistenviikon 2020 kirjojani ovat Tytön huone, Kamarineitsyt, Morsiusmalja, Lähikaupan nainen, Reissunaisia ja Akka.
Kiitos tästäkin vinkistä, Tuija! Kirja lähtee varaukseen, sillä olen tietysti Kalevala-intoilija, juten lähes kaikki kollegat.
Viikko on ollut mahtiviikko. On ollut taas voimaannuttavaa esitellä naisten tekemää kirjallisuutta. Kiitos emännöinnistä! ❤
Elina, kiitos sinulle osallistumisestasi! Hauskaa, että vinkit menevät ristiinrastiin, mikä on tietysti haasteviikon tarkoituskin. Innostuin vinkistäsi järisyttävään Yhdeksästoista jäsen -kirjaan, sinä puolestasi Kalevalan naisiin.
(En kirjoittanut juttuuni, mutta Kalevalan naisissa on poikkeuksellisen paljon lyönti- tai kirjoitusvirheitä – niitä ammattitautina tulee bongattua, joskin lipsahtaa niitä itse kullekin.)
Tämä oli vallan mainio, kuuntelin keväällä äänikirjana – lukijana Erja Manto.
Kiitos Naistenviikko-haasteesta. Hieno on viikko ollut
Kiitos, Riitta, ja kiitos jutuistasi!
Kyllä Kalevalasta löytää aina uutta, ja Piilolalla on raikas ote.
Tämä pitää ehdottomasti lukea! Kiitos vinkistä.
Tuulevi, kiitos itsellesi panostuksestasi naistenviikkopostauksiin!
Tämä on oleillut mieleni lukulistalla jo pitkään. Nyt into kasvoi lisää – kiitos!
Jee, sain innostettua!