Aihearkisto: Säekirja

Kirsti Kuronen: Merikki

Nuortenkirjallisuus on tärkeä, tärkeä kirjallisuuden osa-alue, ja se ansaitsee entistä enemmän näkyvyyttä. Vaikka poikien lukutaidosta kannetaan huolta, sopii lukutaitoa ja -halua miettiä tyttöjenkin kannalta. Siksi tänään tämä, kirja tyttöjen ystävyydestä, kasvusta ja itsensä toteuttamisesta. Suomessa vielä suhteellisen harvinaisen säekirjan sopii myös saada lisää näkyvyyttä, ja siksi tämän päivän kirjailijani on suomalainen säekirjapioneeri.

Kirsti Kuronen kirjoittaa nuorille säeromaaneja. Se ei ole kovin tunnettu laji. Kiteytettynä kyse on lyhyistä romaaneista, joissa tekstipalsta on kapea ja kappaleet lyhyitä. Olen lajista kirjoittanut aiemmin (tässä) ja vertaillut selkokirjaan. Siitä kiteytys: toisin kuin selkokirjoissa, säekirjoissa on kielellistä ja kerronnallista kokeilevuutta. Eli lyhyys ei välttämättä tarkoita säekirjoissa helppoutta.

Merikki-kirjassa (Karisto 2019) 14-vuotias Meri kertoo ystävyydestään Ruusuun. Se on kestänyt yli puoli elämää, ja tyttöjä on yhdistänyt myös yhteinen tubetus hiusten letittämisestä. Kesä ennen koulun alkua on taitekohta, sillä Ruusu ottaa etäisyyttä ystävyyteen, jonka piti olla ikuista.

Minä olen Meri,
sinä olet Ruusu,
me ollan me

nyt vähän rikki
me ollaan rikki
me            rikki
merikkimerikki
merikkimerikki

Edellistä sitaattia en sitonut lainausmerkkeihin, jottei sen visuaalisuus vaurioidu. Säekirja siis leikittelee runollisena. Säetyylin runohenkisyys välittyy myös siten, että välimerkkien suhteen ei ole niin nokon nuukaa, ja suorasanaiseen tekstiin jää viitteellisiä aukkoja.

Meri kertoo, välillä Ruusun repliikit erottuvat kursiivina. Niiden lisäksi mukaan tulee kolmannen henkilön tekstiä, joka erottuu muusta, sillä se ei noudata samanlaista säemuotoa kuin Merin kerronta. Kolmannen henkilön merkitys selviää ihan viime sivuilla.

wp-1583760032175.jpg

Merikkiä suosittelen nuorille lukijoille, joilla on aika hyvä tekstitaito, sillä viitteellisyydestä nauttiminen edellyttää sitä. Parasta kirjassa on vivahteikas kuvaus tunteista, muutoksesta ja erilaisuuteen havahtumisesta. Kirja myös valaa toivoa: muutos voi olla uuden alku, ei loppu.

– –

Kirsti Kuronen
Merikki
Karisto 2019
säeromaani nuorille
99 sivua.
Lainasin kirjastosta.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Säekirja

Kirsti Kuronen: Pönttö & säekirjamietteitä selkokirjan suuntaan

Kirsti Kuronen on kirjoittanut kaksi säekirjaa, joista viimeisin on Pönttö (Karisto 2017). Kuuleman mukaan Amerikassa tämäntyyppiset nuortenromaanit ovat jo vakiintunut ilmiö. Mistä on kyse?

Mikä ihmeen säekirja?

Säekirja saa nimensä taittotavasta. Tekstikappaleet ovat lyhyitä ja palsta kapea. Pääsääntöisesti yhdellä rivillä on yksi ajatus, eikä sivun oikean reunan tekstiä tasata. Silmämääräisesti tämä kuulostaa todella tutulta eli selkokirjalta. Palaan tähän ajatukseen myöhemmin.

Pönttö_aukeama

Yksi aukeama Pöntöstä.

Säekirjalla houkutellaan kirjan kimppuun esimerkiksi nuoria, jotka ovat tottuneet silmäilemään. Helppo, väljä muoto edistää lukuprosessia. Ilmeisesti säekirjan ideaan kuuluu myös se, että kirjat ovat sivumäärältään lyhyitä. Siis nopeasti (lyhytjännitteisen someteinin) hotkaistavissa.

Muoto ja sisältö

Kurosen Pönttö kertoo ylioppilaaksi päässeestä tytöstä, jonka muista eristävä trauma ja etenkin sen syy paljastuu lukijalle vähitellen. Nuortenkirjoissa on tavallista, että niissä käsitellään vaikeita aiheita.

Ihmeet eivät enää mahdu lauseisiin
kun ei itsekään tiedä
mistä tyhjyys, miksi puristaa
mitä kaipaa, mikä painaa

Pöntön minäkertojatyttö Luna potee ahdistusta. Rivien välistä ja suoraan voi lukea psykososiaalisia ongelmia. Lisäksi tärkeällä isoäidillä on muistisairaus, ja perheasioissa on sotkua. Oleellisinta on kuitenkin se, että kertoja kokee suurta tuskaa aikuistumisesta.

Kaipaan mummulan rantakivellä istuvaa tyttöä
kesäloman ensimmäisenä päivänä,
Siinä maailma on helppo ja sopivan kokoinen.
Asiat selviä tai ainakin kuviteltavissa.
Aamuruoho kosteaa jalan alla,
merenneito mahdollinen ammatti

Ja mummu valitsee aina valkoiset, voittaa othellon.

Edellinen sitaatti on kuvaava monessa mielessä. Se välittää kertojan mielentilaa. Se kertoo myös siitä, että lukija hyötyy siitä, että hänellä on fiktiotottumusta. Viittaukset ja fragmentaalinen tunnelmien, mielialojen ja takaumaväläysten kuvaus edellyttää tarinan lähilukutaitoa. Sellaista lukutyyliä, jossa sirotelluista palasista saa itse koottua juonen ja tarinan. Se palkitsee, mutta jos siihen ei ole tottunut, ei lukijaa auta teknistä lukutaitoa helpottava säekirjamuoto.

Pönttö viehättää

Tiivistän tuntemukseni Pöntöstä. Siinä ripotellaan mielenkiintoisesti päähenkilön elämäntilanteeseen liittyvät tunteet ja tekijät. Hieno oivallus on linnun pesimisen seuraaminen osana kertojan tarinaa. Se on myös kaunis symboli: poikasten on uskallettava lentää pesästä, pöntöstä.

Kirjassa paljastuu seksuaalisuuteen liittyvä trauma, vääräaikainen seurusteluyritys, joka on lamaannuttanut tytön. Huojentavasti kirjassa edetään kohti toiveikasta tulevaisuutta. Lisäksi Lunalla on kaikesta elämän epävarmuudesta huolimatta ammattihaave, valokuvaus. Mainiosti fiktiota ja faktaa sekoittaa se, että kuvausharrastuksen tuloksia pääsee katsomaan Instagramista: @kuulunakuva.

Pönttö

Säekirja vai selkokirja?

Edellä jo totesin, että säekirja ei välttämättä ole sisällöltään helppo, eli ulkonäkö voi pettää. Esimerkiksi Kurosen säekirjan ilmaisu lähenee välillä lyyristä metaforisuutta. Epäkronologisen, mielenjohtumia seuraavan tekstin ystävää Pönttö ilahduttaa.

Monet nuoret lannistuvat, jos heidän mielestään tarina tuntuu sekavalta. Osa lukijoista tarvitsee juoneltaan ja sisällöltään selkeitä ja helppoja kirjoja. Silloin vaihtoehtona ovat selkokirjat. Selkokirjoissa sisältö, rakenne ja sanasto ovat yleiskieltä helpompaa. Esimerkiksi virke ei ylitä kahta riviä, eikä asiasta voi pomppia villisti toiseen. Muuten muoto on siis säekirjan lailla kapeapalstainen ja lyhytkappaleinen.

selkokirja-aukeama

Esimerkkiaukeama selkokirjasta (Marja-Leena Tiaisen Poika joka katosi)

Oo, nyt haaveilen. Nuoret innostuvat lukemaan. Välillä he valitsevat nopeasti luettavia kirjoja kiinnostavista, nuoria koskettavista aiheista. Toiset ahmaisevat säekirjoja, toiset selkokirjoja. Kaikki saavat elämyksiä! Puffaan sen verran, että Kurosen Pöntön rinnalla voi lukea ja luettaa selkoromaaniani Lauralle oikea (Avain), joka ilmestyy elokuussa. Siinäkin kuvataan nuoren naisen kasvua omaksi itsekseen, omalle alalle ja toiveikkaasti toisen ihmisen lähelle.

– –

Kirsti Kuronen
Pönttö
Karisto 2017
säekirja
86 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Katso myös Päivi Heikkilä-Halttusen juttu ”Nuorille suunnatun säeromaanin teksti on kuin runoa – ja se sopii hyvin rankkojen aiheiden käsittelyyn” (HS 13.5.2018).

Toivottavasti kiinnostuit selkokirjoista. Tule mukaan selkokirjahaasteeseeni, tässä siitä lisää: Klaaran päivän selkokirjahaaste.

selkokirjahaaste2018

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Säekirja, Selkokirja