Runous on pienilevikkistä kirjallisuutta, josta kustantamoiden julkaisuiksi päätyy ehkä prosentin verran. Vaikka lavarunous on nosteessa, ei runokirjoja huimasti osteta, ei liiemmin lainata. Ehkä vieläkin elää ajatus runouden vaikeudesta. Runojen ystävät kyllä vakuuttavat, ettei kaikkea tarvitse ymmärtää, runoista voi nauttia tunnelmia ja havaintoja tavoittaen tai kielen joustavuutta ihastellen. Uskokaa jo!
Koska runoja kustannetaan vähän, runoja ilmestyy paljon omakustanteina ja yhä enemmän myös verkkojulkaisuina. Valitsen juttuni kimaraan kolme erilaista kokoelmaa. Ne osoittavat, että runo saa olla moninaista. Se voi olla kieltä ja ilmaisua villisti vääntävää äänneleikkiä (Stina Saari: Ä nim ling), rehevänraastavaa elämäkertatunnelmaista sikermää (Susu Petal: Taikkarin mäellä) tai lohturunoja (Kirsi-Maria Hiltunen: Ihmeitä täynnä on syntymä ja kuolema). Ja kaikkea niiden väliltä.
Stina Saari: Ä nim ling
”Kielellistelising!” – siinä yksi rivi Stina Saaren esikoiskokoelmasta Ä nim ling (Teos 2018). Kirja on omistettu – vai onko se jonkinlainen alaotsikko? – Lukemattomille. Ja onhan lukemattomia tapoja kielellistää, Saarella ihan omanlaisensa.
Koen, että tästä runokirjasta on vaikea kirjoittaa, sillä se on eräänlainen kielellinen ryöppyleikki. Lähimmin ehkä tuntemuksiani kuvaa se, että mieleeni tulee lapsen arvaamattomat tunnevaihtelut keksimisen riemusta ja muksahduksien tuskasta kielen oppimisen alkuvaiheessa, kun eivät äänteet ihan vielä löydä ymmärrettäviä sanoja mutta ääntelijä on kontaktissa muihin. Ääntelyn lisäksi Saaren runoissa on kyllä täysin ymmärrettäviä rivejä, ja niissä on välillä jopa aggressiivista pontta.
Runo voi olla tällainen: ”ÄN, YYN”, tai: ”1. Ammotan.” Tai: ”Naks!” Tai:
”kio etsii
kiöetsiiihanat silmätihanat
se täyttää kaunisjos sut saisijotenkin
– -”
Tai se voi olla tuomioasiakirjan kaltainen epäsanoineen tai työpografisesti sivuille leviävä. Ihan silkan riemun lisäksi riveiltä löydän viitteitä seksuaalisuuden erilaisille ilmanemistavoille, myös väkivaltaisille. On tapahtunut jotain, johon ei opittu kieli riitä.
Runomieltymykseni liikkuvat lähinnä lyriikassa, josta nappaan kiihdyttäviä kielikuvia, tunnelmatuttuuksia, ällistyttäviä sanomisen tapoja ja minua puhuttelevia ajatuksia. Saaren runoista monet ilahduttavat raikkaana irrotteluna, mutta minua kokoelma ei kestoravitse vaan hetkihuvittaa kielirajakokeiluna. Kieli saa rajattomana taipua juuri näin(kin), mutta tunnelmani tiivistän irtositaattiin:
”Hyvänen
aika
ku oli.”
Muuten: eilen selvisi, että Saaren kokoelma voitti tämän vuoden Tanssiva karhu -palkinnon. Palkintoraati pitää nykyrunoutta kielen koe- ja leikkikenttänä, ja ”näillä kentillä Stina Saari kirjoittaa omintakeisen aseistariisuvasti, siekailematta, ja niin, että oudot sanat alkavat tuntua tutuilta. Ja tuttuihin sanoihin, moi, törmää kuin ensimmäistä kertaa.”
Onnittelut!
Osallistuin kahdella postauksellani (Jyrki Kiiskisen Kun elän tässä ja Henriikka Tavin Toivo tässä) kirjabloggaajien juttusarjaan Ylen Tanssiva karhu – palkituista runokirjoista.
Stina Saari
Ä nim ling
Teos 2018
Runoja
71 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.
Muissa blogeissa mm. Luettua elämää, Kosminen K, Opus Vei ja Reader, why did I marry him?
Susu Petal: Taikkarin mäellä
Asuin opiskeluaikani Turussa, joten Taikkarin mäki on tuttu ja muukin lähiympäristö. Nuoruuteni luuhasin yliopiston laitamilla, mutta Susu Petalin runokirjan Taikkarin mäellä (2018) puhuja saa ihan erilaista elämänoppia toispual jokke:
”- –
avasit tölkin ja koffi sihahti
irrotit renkaan
panit sen sormeeni
edessä samppalinna
selän takana taikkari
aurinkoa ei missään
vain
haalea taivas ilman paloa
istuttiin joen rannassa
vinettokusi haisi puskissa
– – ”
Runoissa seurataan nuoren tytön kokemuksia. Luumunpunaisin huulin testataan erilaisia makuja, ja monesta jää karvasta maku. Petalin runoihin tallentuu raadollisia kokemuksia, joissa tenukeppiukot, tyttörallia kiertävät datsunkuskit, pöllyssä korkealta heittäytyvät poloiset ja elämän ensikertalaiset kohtaavat ja ohittuvat. Päihdehuuruilla hoidetaan kasvukipuja ja rokki soi. Petal siirtää runoihinsa hetkiä nuoruudesta aidosti ja kaihtelematta.
Runojen vereslihainen tyttö liikuttaa minua. Luen tunnelmia sikermänä teinitytön kasvuvuosista, joissa itsensä hukkaaminen ja näkyväksi tuleminen kulkevat rinta rinnan. Jossain meikin alla on pienen tytön äidin ja pelastuksen kaipuu, mutta kasvojen säilyttäminen vie jengisekoiluun. Harvinaisen suoraa ja ravistavaa. Koskettavassa runossa ”Ei kukaan” (s. 39) tuo tyttö on paljaana (lainaan koko runon):
”luumua huulet
luomet taivaan sinistä ja valkoista
lakkanailontakki sileänä ympärilläni
jaloissa haisaappaat
rööki suussa
kädessä tölkki
naapurin akka tuli vastaan
kyttäsi
ei sanonut mitään
kukaan ei tunne
minua ei ole”
Susu Petal
Taikkarin mäellä
Susu Petal 2018 (verkkokirja, runot ilmestyivät ensimmäisen kerran 2007)
runoja
80 sivua.
Ilmainen ISSUU-kirja verkossa
Kirjaan pääsee Susu Petalin blogista: https://susupetalsanat.wordpress.com/2018/01/16/thn-pdyin/
Muualla netissä Juhani Tikkanen ja blogissa Kirja vieköön!
Kirsi-Maria Hiltunen: Ihmeitä täynnä on syntymä ja kuolema
Ihmeitä täynnä on syntymä ja kuolema on Kirsi-Maria Hiltusen oman kustantamon kirja (Koikkela Kustannus 2018). Runot ja valokuvat hän on omistanut edesmenneille isovanhemmilleen. Runoissa ollaan jo kirjan nimeenkin viitaten elämän alun, lopun ja jatkuvuuden äärellä.
Runoissa puhutellaan kuolleita ja viivytään talvisella kirkkomaalla: ”Talven jääkylmä syli / hellii ruusujasi. / Ei kai sinun ole kylmä.” Runon puhuja sanottaa ikäväänsä ja löytää lohtua uskosta, ja enkeleillä on rooli sanansaattajina. Tunnelmaa lisäävät hautausmaa-aiheiset valokuvat.
Itse en ole uskonnollinen, mutta on todennäköisesti lukijoita, joita rukouskirjatyyppinen pieni runokirja saattaa lohduttaa surussa. En näe syytä rajoittaa, mitä runo saa olla. Lukijat päättävät.
Kirsi-Maria Hiltunen
Ihmeitä täynnä on syntymä ja kuolema
Koikkela Kustannus 2018
valokuvarunokirja
32 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 