Anna-Leena Härkösen jo pitkä ja monipuolinen ura on kasvanut romaanilla Mykkien pöytä (Otava 2026). Se yllättää käänteellä, joka syventää roimasti romaanin henkilökuvausta. Kirjan esittelyä tärkeä juonen ja henkilökuvan risteys hankaloittaa, sillä käänteiden olisi syytä jäädä yllätykseksi. Joten yritän olla paljastamatta liikaa.
Romaanin päähenkilö Leni, 56-vuotias, työtön, eronnut ja lapseton nainen roikkuu kiinni vanhassa eikä tohdi käynnistää uutta elämänvaihetta. Esimerkiksi ex-puolison kanssa jatkuu kaavoihin kangistunut seksisuhde. Muuten Lenin sosiaaliseen verkostoon kuuluvat lähinnä Lenin serkut Siru ja Aki.
Mielenkiintoinen erikoisuus Lenissä on kyselypalstan vastaajarooli, Amalian palsta – työttömän pätkäsivutyö. Leni ei käsittele palstan yleisökysymyksiä silkkihanskoin, ja romaanin edetessä Lenin vastaukset alkavat ylittää rajan. Samalla Leni etenee elämässään niin, että pitkään vaietuiksi painetut asiat pulpahtavat pintaan. Samaan syssyyn pikarakastuminen osoittautuu muuksi kuin oli tarkoitus.
*
Tuikea tyyppi tämä Leni. Härkösen vahvuus on kuvata ärhäköitä minäkertojia ja etenkin käyttää dialogia, joka liukuu ja luistaa. Tämä romaani on dialogipainotteinen – kuin valmis tv-draaman pohjaksi.
Härkönen kirjoittaa viihteellisesti mutta särmiä kaihtamatta. Lenin ja Lassen tapaamiset sekä käytöksen taustavaikuttajat eivät ole tavallisia tarinoita mutta sellaisia, joita on syytä käsitellä kirjalisuudessa: se laventaa viihtyvyyskirjallisuuden rajoja. Lisäksi mausteena on se, että ns. tavalisten henkilöiden tavallisuus on näennäistä.
●
Haastattelin Anna-Leena Härköstä 21.4.2026 Helsingin Vuosaaren kirjastossa. Härkönen kertoi Lenin synnystä, eli 60-rajapyykkiä lähestyvästä naisesta, joka työelämässä katsotaan tarpeettomaksi. Kitkeryys lisääntyy, alkoholi lääkitsee, ja riipuvuus ex-miehestä vaihtuu uuteen riippuvuuskohteeseen.
Härkönen itse ei ole ollut ns. tavallisissa töissä, mutta ne ja niiden tekijät kiinnostavat häntä. Siksi hän kirjoittaa lähinnä heistä. Härkönen tekee kirjoihinsa taustatyöta keskustelemalla kirjan henkilöiden töitä tekevien tai niitä tuntevien kanssa. Lisäksi hän hahmottelee kirjoitusprosessissa ensin päähenkilön ja päätapahtumat, joita hän alkaa työstää.
Juttelimme siitä, että viihteellinen lähestyminen ei poista vakavia aiheita. Romaanin Mykkien pöytä henkilöihin vaikuttavat yksinäisyys, riippuvuudet ja yhteiskunnallinen tarpeettomuuden tunne. Myös haavoittava trauma koskettaa monia ja selittää käytöstä.
Härkönen kertoi, että Leniä hän rakensi konkreettisesti askartelemalla päähenkilön paperille kiiltokuvin ja merkinnöin ihmissuhteista. Lasse kasvoi suurempaan rooliin, mitä kirjailija oli olettanut, ja Aki-serkusta tuli lempihahmo.
●
Illan teema hipoi hieman ”elämä ja teokset”-linjaa, sillä keskustelimme myös Katja Kallion elämäkertakirjasta Taskupainos (Otava 2025) ja Härkösen kolumnikokoelmasta Kissapsykoosi (Otava 2023).
Omaelämäkertaa Härkönen ei halunnut itse kirjoittaa, ja koko elämäkertaidea tuli hänelle vähän yllätyksenä. Katja Kallio sai nauhoitettujen haastatteluiden avulla kirjaan kohteensa äänen, mikä oli Härköselle tärkeää. Hän on ollut aina kiinnostunut erilaisista tyyeleistä puhua ja ilmaista. Niin syntyi myös esikoiskirja Häräntappoase: halu tallentaa nuorison puheita. Kirjailijana Härkönen tunnusti olevansa varas eli kuultujen hyvien juttujen käyttäjä.
●
Kolumnikirjat ovat kokoelmia Härkösen lehtipalstoista. Härkösen minäkertoja on niissä mielipidekertoja omalla nimellään. Usein kolumnit syntyvät aiheista tai tilanteista, jotka ovat herättäneet hänessä ärtymystä.
Kissapysykkosin nimijuttu ja muutama muukin kirjan luku kertoo kirjailijan kissänhännänvedosta poikansa kanssa: kissamummo yrittää omia poikansa kissaa ja päätyy hankkimaan oman. Kiintymys eläimeen välittyy kirjan luvuista hykerryttävästi – tai voisi sanoa, kehräävästi.
Kolumneista jää mieleen myös ”Alakerran tyttö” -juttu, eli se, miten kirjailijan loma ja sen aikainen alitajunta vie kirjoitusprosessia eteenpäin. Ja kolumni ”Kertokoot” kiteyttää kirjojen merkitystä: lukeminen on pakoa mutta niin, että kirjat kertovat siitä, mistä ehkä paetaan eli elämästä.
●
Anna-Leena Härkönen: Mykkien pöytä, Otava 2026, 235 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Tämä on kirjan esittely, ei mainos.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 