A. M. Ollikainen: Kontti

Aki ja Milla Ollikainen löivät hynttyyt yhteen kirjallisesti ja kirjoittivat kimppaan dekkarin Kontti (Otava 2021). Aviopari on luonut lajiin sujuvasti solahtavan jännärin, jossa lajikaavaa noudatetaan ja ujutetaan mukaan jotain omaa, jotta lukija pysyy kiinnostuneena. Herra on kirjoittanut aiemmin muun muassa kerrassaan hienon romaanin Nälkävuosi, jossa jännitystä riitti riipivässä tavallisen ihmisen eloonjäämistaistelussa, ja rouva jo useamman Lappiin sijoittuvan dekkarin.

Kontissa on paljon tuttua, joten skandinaavinen dekkariperinne elää. Etenkin tulee mieleen ruotsalaiset ja tanskalaiset poliisiromaanit, joissa päähenkilöpoliiseilla on jokin jäytävä menneisyyden taakka, jonka raskautta kirja osittain setvii. Toisaalta sihdataan rikostapauksessa vauraaseen perheeseen, ja asemansa turvin tai rahan mahdin turmelemina on otettu erivapauksia, jolla on seurauksia seuraaviin polviin. Nämä ovat Kontin ilmeistä ainesta.

Tykästyn kyllä rouheaan isoon naiseen Paula Pihlajaan tutkinnan johdossa ja hänen höpöttävään työpariinsa. Ihan mielelläni lukisin sarjasta toisenkin kirjan, jossa heitä syvennettäisiin, kun nyt aika pintaraapaisuna on alkuun päästy. Sen sijaan vähän väsähtäneenä pidän tapaa, jolla yrittäjä-hyväntekeväisyys-perheen salaisuuksia ja käytöstä kuvataan. Ihan ok minusta silti on se, että liikutaan Namibiaan asti valkoisen, rikkaan porukan kuonaa kääntelemään.

Kontin alku tehoaa ja kauhistuttaa. Murhatapa on sellainen, jota en ole aiemmin kirjoissa kohdannut. Se saa inhottavan tunteen valtaamaan koko kehoon, ja niin sen täytyy olla. Sillä onhan tätä kerta toisensa jälkeen syytä pohtia: miksi inhimillisesti katsoen kauheimmasta on tullut käyttöviihdettä; miksi rikollinen elämän riistäminen tarvitaan täyttämään oman arjen jännittävyysvajetta? Jatkan sen pohtimista näin kirjabloggaajien dekkariviikon käynnistyttyä.

•

A. M. Ollikainen

Kontti

Otava 2021

dekkari

196 sivua eKirjana.

Luin BookBeatissa.