Marie Aubert: Mikään ei voi olla paremmin

Pidän perhetarinoista ja tiiviistä kertomuksista. Sellaisen tarjoaa Marie Aubertin pienoisromaani Mikään ei voisi olla paremmin (Gummerus 2022). Kirjaa on kehuttu huumorin ja trillerin suuntaan kehittyvänä kuvauksena mökkiviikonlopusta.

Ida saapuu sukumökille norjalaisen vuonon rantaan. Mökillä ovat jo pikkusisko miehineen ja bonuslapsineen. Myöhemmin saapuu äiti miehensä kanssa, ja tarkoitus olisi viettää leppoisasti äidin 65-vuotispäivää.

Idaa painaa nelikymppisyys, miehettömyys ja lapsettomuus. Hän on perimmäisten kysymysten äärellä: mikä ja kuka hän on yksin. Moisessa mielentilassa kauna ja kateus purskahtelevat pintaa pieninä näykkimisinä siskolle ja sitten sitäkin suurempana möläytyksenä. Jotkut sanomiset saattavat pilata paljon.

Ida on kiinnostava kertoja siksi, että hän ei peitä ikävää luonnettaan. Siskonsa kanssa hän taantuu samoihin asetelmiin kuin lapsena, jolloin perhedynamiikka johti heidät kilpailemaan äidin huomiosta ja hyväksynnästä. Kilpailu jatkuu, kohteena kaikki liikkuva. 

”Ajattelen miten sisarukset aina tietävät, tietävät miten loukata toista, miltä askeleet kuulostavat öisessä talossa, tai mökin soratiellä.”

Lukija voi tehdä kerrotusta päätelmiä, miksi kumpikaan sisarus ei pääse irti käytöskaavoistaan. Siitä pidän. Samoin konstailemattomasta kerronnasta. Kompakti kertomus ei minussa herätä kuitenkaan sellaista riemastusta kuin esimerkiksi Nina Lykken romaanit. Pikemmin se on kirpeä välipala: virkistää hetken – sitten se on syöty.

Marie Aubert: Mikään ei voisi olla paremmin, suomentanut Aino Ahonen, Gummerus 2022, 80 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

3 kommenttia

Kategoria(t): Romaani

3 responses to “Marie Aubert: Mikään ei voi olla paremmin

  1. Konstailematon kerronta on ehdoton valtti tässä lajissa.
    Se ja houkutteleva avauksesi johtivat malliin: tämän kirjan haluan lukea eli varauksessa on. Kiitos ja aurinkoista loppuviikkoa:)

  2. Paluuviite: Vinkkejä: Helsinki Lit 2022 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s