Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Jopas koukutti! Mustat valkeat valheet (WSOY 2015) on terävä, hauska, kauhea ja tuore jännäri- ja ihmissuhderomaani. Liane Moriartyn dekkari piti ahmaista yhdeltä istumalta.

Australialaisen rantakaupungin kouluun ilmoittautujien tapaamisessa sattuu pikkulasten kiusaamistilanne. Alku on dekkariksi poikkeuksellinen, jo se vetää minua virkeän tekstin puoleen, samoin rakenteeseen upotettu vihjailukuulustelu. Alusta asti annetaan ymmärtää, että rikos tapahtuu ja sitä selvitetään. En vain tiedä, kuka on uhri, kuka on tekijä ja miten rikos tapahtuu. Tai arvaan kyllä jo aika alkuvaiheessa kauheimman kelmin, mutta ei sekään haittaa, sillä haluan selvittää, mitä tapahtuu ja miten. Ja jos tarinassa on monenlaisia tasoja, niin on pahuudessakin:

Madeline tuli ajatelleeksi, että maailmassa on monia pahuuden tasoja. Pientä pahuutta, kuten esimerkiksi hänen omat pisteliäät sanansa. Tai se ettei jotakuta lasta kutsuttu juhliin. Oli isompaa pahuutta, kuten esimerkiksi vaimon ja vastasyntyneen lapsen hylkääminen ja seksi perheen lastenhoitajan kanssa. Ja oli pahuutta, josta Madelinella ei ollut kokemusta: julmuutta hotellihuoneissa, väkivaltaa esikaupunkikodeissa, kaupankäyntiä pienillä tytöillä, viattomien sydänten särkemistä.

Kirjassa on kerrassaan kiinnostava kattaus ihmistyyppejä. On kuin jotkut Vauva-lehden vouhottajat olisivat siirtyneet viisivuotiaiden vanhemmiksi australialaiseen proosaan. Tämän porukan ohella on muutama äiti, joista irtoaa vanhemmuuden ja ystävyyssuhteiden moniulotteisuutta. Madeleinella on uusperhepulmia, Celestellä piiloteltu parisuhdekurimus ja Janella yksinhuoltomurheet.

Ilmaisen asiat tässä tietoisesti hyvin lievästi – jää sinulle arvuutteluvaraa – sillä käsittelyssä on kouraisevia asioita lapsista ja aikuisista. Moriarty kertoo niistä osittain kepeästi, mutta perheensisäisiä tai muita väkivaltaisia hirveysmekanismeja hän ei häivytä.

Australialaista kirjallisuutta en juuri tunne, enkä ole Liane Moriartyn tuotantoa aiemmin lukenut – jatkossa luen. Ei Mustat valkoiset valheet ole huikaisevaa taideproosaa, silti arvostan sen aiheenkäsittelyn ketteryyttä sekä juonenkuljetus- ja henkilökuvarakennustaitoa. Dekkarigenre saa tällaisesta uutta säväystä.

BONNIE: Kaikki oli vain hirveää väärinkäsitystä. Ihmisten tunteita loukattiin, ja sitten kaikki riistäytyi hallinnasta. Niinhän siinä käy. Kaikki konfliktit juontavat juurensa siitä, että jonkun tunteita on loukattu, eikö totta? Avioerot. Maailmansodat. Oikeustoimet. Tai no jaa, ehkä eivät kuitenkaan kaikki oikeustoimet. Maistuisiko yrttitee?

– – –
Liane Moriarty
Mustat valkoiset valheet
Suomentanut Helene Bützow
WSOY 2015
Jännäri
301 sivua.
Ostin e-kirjana.
Muita riemastujia ovat olleet mm. Leena Lumi, Kasoittain kirjoja, Sallan lukupäiväkirja ja Rakkaudesta kirjoihin.