Päivittäinen arkisto: 2 helmikuun, 2020

Sirpa Kyyrönen: Nimesi on Marjatta

Mietin, mitä runot merkitsevät minulle. Mielen ruokaa. Mielihyvä ja energiaryöppy vaikuttavat ajatuksissa ja tuntemuksissa: jotakin liikahtaa, usein sellaista, jolle ei ole sanoja, vaikka kokemus syntyy sanoista. Ahmin merkityskerroksia. Joskus runokokoelmassa on vain muutama runo, joka ravitsee, joskus koko teos ruokkii ja ravintoarvot säilyvät pitkään, saa sulatella pitkään.

Nautin Sirpa Kyyrösen kokoelmasta Nimesi on Marjatta (Otava 2020). Siitä tulee kylläinen tunne ja samalla nälkä ahmia lisää.

wp-1580553116733.jpg

Kirjan runot kertovat minulle elämänvoimasta, jatkumosta ja kierrosta. Runoissa on aistillisuutta, kuukautiskierron ja lisääntymisen eritteitä, elämän luomista ovulaatiosta syntymään. Munia, siemeniä.

”Sukusolujen valtavuus ja planeettojen
pienuus johon on suloista imeytyä
rikki, laulaa
tuli lintua tulikiveä tuli”

Hullaannun runojen rytmistä, sanojen yltäkylläisestä vyörystä, erilaisten kontekstien yhdistelystä. Avaruuden, metsäluonnon ja lintumaailmojen kuvastot kutsuvat ajattomina. Vähä väliä kauneus koskettaa:

”ja tiainen opettaa ihmisen viljelemään maata
ja kurki kannattelee taivaankantta
ja metsästäjä kantaa nukkuvan suden takaisin metsään”

Ei, Nimesi on Marjatta ei ole todellisuuspakoista luontomystiikkaa tai romanssia ihmisen ja luontoyhteyden kesken. (Vaikkei minulla taida mitään sellaistakaan vastaan olla, sillä ei ole montaa päivää siitä, kun hurmostelin ikihonkien keskellä ja halailin 400 vuotta vanhoja mäntyjä.) Vaikka välillä Kyyrösen runojen metsä erotisoituu ja orgastinen huuma vyöryy, ei runoissa ole vain sitä. Luonnossa on aina ollut voimia synnyttää elämää, lopettaa se tai estää syntymä.

”lähdetysmarja
kielelläsi
nimelläsi minä kirjoitan tämän metsän”

Ripotellen ilmestyy nykysävyjä eko-ongelmineen, ihmisongelmineen: ”Jotta raakuudet loppuvat / Jotta raakuudet jatkuvat”. Luonnon voima synnyttää vähenee, mutta sitä silti vielä on. Kirjan pari loppurunoa liikuttavat minua surusävyin, silti toivonkipinöin.

Kiertokulku määrittää lukukokemustani, samoin väkevä ote sukukypsyyteen ja suvunjatkamiseen, naiseuden maanläheisyyteen ja alkuvoimaisuuteen. Runoista luen yhtäaikaisesti kalevalalaiset ja muiden kulttuurien myytit, myös eri aikojen tiedeharhat, aikamme nyt ja peritty ruumiintieto.

Mutta nämä sanat, tämä pakko nimetä! Vaikka aika pakottaa nimeämään uudelleen, yhä on samaa ja ikuista. Kyyrönen puhuttelee Marjattaa tai jokanaista ruumiineen ja mytologioineen. Minua puhuttelee sanojen, sanakuvien, rytmin voima. On tämä hieno, hieno, täysi, aina uutta tarjoava sanataideteos.

– –

Sirpa Kyyrönen
Nimesi on Marjatta
Otava 2020
runoja
74 sivua.
Lainasin kirjastosta.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Runot