Sydämenlyöntien nopeuttaja

Mitä sanoisin?
Kirja kertoo naisesta,
matkasta moneen.

Hän tutkii ja yllättyy,
löytää kirsikankukan.

Heittäydyin näin wakailemaan eli rustaamaan runon japanilaisittain, tanka-tyyliin: tavurajoina 5-7-5-7-7. Inspiroijana on Mia Kankimäen viihdyttävä ja elämyksellinen matkapäiväkirja ja tutkimus(matka)selostus Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013, Miki-laitos 2014). Vapaavuoteen heittäytyvä nelikymppinen tilittää vilpittömästi elämäntilanteestaan, ajatuksistaan ja tunnelmistaan samalla, kun hän yrittää tavoittaa japanilaista hovinaiskirjailijaa Sei Shǒnagonia tuhannen vuoden takaa.

Kirjan runkona on kronologinen vuorotteluvapaan kulku, ja siihen kietoutuu tutkimustietoa Seistä ja japanilaisesti kulttuurista nyt ja ennen, matkakuvauksia Kiotosta, Phuketista ja Lontoosta, listauksia ja havaintokirjauksia Sein tapaan, muisteluita, taide- ja kulttuuripohdintoja ja itsetutkiskelutuumailuja. Kirjoittaja liittää tekstiinsä suomennoksiaan Sein proosasta, välillä hän puhuttelee Seitä, kirjoittaa hänelle ja kuljettaa häntä mukanaan vertaisena ja parinaan.

Hah.
Olen uponnut hetteiseen suohon, jossa tarvon läpimärkänä kaikkialle risteilevien juonien ja arvoitusten sekamelskassa. Olen hikinen ja epätoivoinen. Miten olen voinut arvioida tilanteen näin väärin?
   Sei, mistä minä olisin tiennyt, että olet niin täynnä arvoituksia ja näkökulmia, ettei niitä kaikkia ole mahdollista yhdessä kirjassa esittää? Mistä minä olisin tiennyt, että kaikki mitä kirjoitit, onkin jotain aivan muuta, kuin miltä näyttää?

Kirjoittaja saa tekstiinsä sekä seikkailun tunnun että hytinän, että se sisältää muutakin kuin mistä kertoo. Hän esittää itsensä sisäänpäin kääntyneeksi,  epäsosiaaliseksi kontrolloijaksi, mutta siihen nähden hän kuvaa monia seurallisia kohtaamisia, hurmioituneita ihanuuskohtauksia ja heittäytymistä hetkeen.

Ristiriitaisuus kuuluu asiaan, se on Sein kaltaista. Kirjoittaja ei ota itseään turhan vakavasti, vaikka on etsimässä elämälleen suuntaa. Hän on hupsu ja syvällinen, leikillinen ja vakavissaan. Teksti on jäntevää, ilmeikästä, tuoretta ja purevaa. Kankimäen bloginomainen teksti toimii  painettuna yllättävän hyvin. Kirja tarjoaa tietoa ja kokemuksia rennolla tavalla. Kirjoittaja analysoi elämyksiä, ja löytää niille uusia nimiäkin. Yhdestä Kankimäen osuvasti ja vetoavasti erittelemästä japanilaiskäsitteestä muotoilin tankan:

Mia, se termi,
tuo mono no aware,
kuin hetken lume:

pakahduttava onni,
joka katoaa, pian.

Kirjoittaja mainitsee, että ”tärkein Japanissa oppimani asia on se, että pudonneet kukat ovat vähintään yhtä kauniita ja merkityksellisiä kuin puissa olevat”. Kankimäen kirjassa yhdistyvät hienosti arkipäiväisyys, päivittäispuuhista jaarittelu, toisteisuus, tavallisuutta taittavat huiput, taiturimaiset kuvaukset, poikkitieteellistaiteelliset tulkinnat ja koskettavat oivallukset. Kiteytän tankamaisesti lukukokemukseni:

Ihailen tätä:
teksti elävöittää ja
luo monta aikaa.

Ajatella, vierasta
aihetta voi ahmia.

Kämmenenkokoinen virsikirjamaisesta, läpinäkyvän ohuesta paperista painettu Miki-kirja on kevyt lukea. Helppo esine on hauska viritys e-kirjojen rinnalle ja kätevä kuljettaa matkalla.