Marina Abramović: The Cleaner Firenzessä

Matkailin Firenzessä renessanssitaide ja yönaiset kohteenani. Viimeisinä reissun tunteina kävelin vahingossa ohi palatsin, jossa näin mainoslakanat Marina Abramovićista. Salama-ajatus: uskonko silmiäni, pyyhinkö niistä renessanssihuurut – pääsenkö todella näkemään tuon  nykytaiteen voimanaisen retrospektiivin?

Näin muutama vuosi sitten Abramovićista dokumentin, jossa hän kertoi urastaan samalla kun valmistautui MOMAn performanssiin The artist is present (2010). Vangitseva taiteilija! Performanssista oli Firenzen näyttelyssä tuolit, joissa taiteilija istui vastapäätä satunnainen näyttelykävijä, ja pöytä, joka oli heidän välissään. Niiden takana oli näyttö, josta saattoi seurata videoitua silmiinkatsomisperformanssia. Seinällä oli kollaasi taiteilijan ja häntä silmiin katsoneiden kuvia.

Voin vain kuvitella silmiinkatsomistilanteen väkevyyden. Kaikesta, mitä tämä taiteilija on tehnyt, välittyy voima. Hän asettaa itsensä alttiiksi, usein ilmeettömästi – paljaana katsottavaksi vaikkei aina alasti. Tunteissa on suoruutta ja silti sävytäyteläisyyttä. Firenzen retrospektiivistä olen melko pyörryksissä, joten valikoin vain muutaman teosajatuksen.

Näyttelyyn astuin sisään alastoman naisen ja miehen välistä. Parin katsekontakti pysyi intensiivisenä huolimatta ihmisvirran läpikulusta. Teosidea on 1970-luvulta. Alunperin alastomat ihmiset olivat Abramović ja hänen kumppaninsa Ulay.

Monissa parin töissä oleellista on kontakti, jännite ja intensiivisyys, usein tiivis katse. Hurjin on videoteos, jossa pari on vastakkain ja Ulayn kädessä on nuoli valmiina osumaan suoraan Marinan sydämeen, Marina jännittää jousta. Yhdestä teoksesta puuttuu katseyhteys mutta se silti ilmentää symbioosia, sillä pari on hiuksistaan kiinni, erottamattomasti.

The Lovers -teos ei äärimmäisyydessään kalpene muiden yhteisteosten rinnalla. Se perustuu hankkeeseen, jossa pariskunta käveli toisiaan vastaan Kiinan muurilla: kohtaamiseen meni 90 päivää. Siitä nähtävinä on kummankin vaellusvideo ja lattialla lepäävät punaiset yhteen kiinnittyneet muodot – toinen puoli kiiltävä, toinen matta.

Viimeiset vuosikymmenet Abramović on työskennellyt ilman Ulayta. Symbioosi ei kestänyt. Monissa ei-Ulay-enää-mukana-töissä on yhteiskunnallisia kannanottoja. Bosnian sotaa kommentoivat teokset vievät vereslihalle. Esimerkiksi yhden videon vimmainen luiden peseminen ei selityksiä kaivanne.

Yhden teoksen tulkitsen osittain humoristiseksi, osittain en, vaan seksuaaliseksi vallaksi. Siinä balkanilainen eroottinen perinne ns. vilahtaa: kansanpukuihin pukeutuneet nuoret miehet seisovat puolipiirissä. En ensin tajunnut, mistä on kyse, kunnes huomasin sepalusten olevan auki, penikset esillä ja niissä näkyi liikettä. Videon miesten ilmeet eivät värähtäneet.

Mitä muuta voi sanoa kuin olevansa sattumasta kiitollinen. Sain tällaisen bonuksen kulttuurimatkalleni (ks. juttu tässä). Jos olet reissaamassa Firenzeen ennen tammikuun 20. päivää, tiedät, missä kannattaa nykytaidemielessä käydä.

Marina Abramović
The Cleaner (retrospektiivi)
Palazzo Strozzi, Firenze 21.9.2018 – 20.1.2019
(Kävin näyttelyssä 17.12.2018.)