”Hyönteiset todistavat meille, että yksi voi muuttua toiseksi ja että se, joka on tässä nyt, on saattanut olla toisaalla toinen, ja se mikä on aina ollut yhtä, voi huomenna tulla muuksi.”
Tunnustelen Selja Ahavan romaanin Nainen joka rakasti hyönteisiä (Gummerus 2020) sanoja ja ajatuksia ja sen perään googlettelen Maria Sibylla Merianin (1647 – 1717) kuvituksia hyönteisten muodonmuutoksista. Kuvissa on yhden lajin elinkaari toukasta, jopa munista, siivekkääksi, lisäksi kuvissa on hyönteisen ravintokasvi.
Tietyssä mielessä Ahavan edellinen romaani Ennen kuin mieheni katoaa kertoi myös muodonmuutoksesta, ja lisäksi se otti omakseen historiallisen henkilön. Uutuusromaanissa kimmoke on Merian, jonka luonnontieteellinen uraauurtavuus on tunnustettu kauan naisen kuoleman jälkeen. Ahava nappaa hänen elämästään ja teoksistaan aineksia, mutta harhauttaa. Nainen joka rakasti hyönteisiä ei ole romaani Merianista vaan muutoksesta:
”Näin me vaihdamme olemisen muotoa. Tulemme yhdeksi ja lakkaamme jonakin muuna.”
Se tarkoittaa yksilön elämää, lajien elämää, koko ekosysteemiä. Romaanissa näkyy myös nykyhetken huoli luonnontilasta ja lajien katoamisesta ihmisen toimien vuoksi. No miten se natsaa henkilöön, joka kasvoi 1600-luvun eurooppalaisessa kristillisessä patriarkaatissa? Siten että romaani ei pysähdy siihen, vaan romaanissa muutostilassa ovat faktojen lisäksi paikka ja aika.
”Ehkä asioiden arvoa ja merkitystä ei voi mitata niiden kestolla. Ehkä elämä on ollut matka kohti tätä lyhyttä lentoa.”
Kiinnostuin toden teolla Maria Sibylla Merianista, ja tutkiskelin faktoja, joista monet poikkeavat Ahavan romaanissa kerrotusta, esimerkiksi lapsiluku niin kuin matkatkin. Hetki siinä meni, että päästin itseni irti todesta ja käsitin, miksi romaanissa mainitaan Suezin kanava, rautatiet, tulitikkuaskit ja Darwin, eli irrottauduin 1600-luvusta ja hyväksyin 1800-luvun ilmiöt ja 2000-luvun berliiniläisnäkymät osaksi romaania.
Ahava eksyttää omaelämäkertaromaaniin, sillä Maria kertoo muistellen elämäänsä. Siinä on vanhahtavaa kronologista henkeä ja esikuvan ajankuvaa naisen aseman ja jumaluskon suhteen. Mutta muun mukaan tulon jälkeen jännite siirtyy yhä syvemmälle elämän, muutoksen, eri elämäntapojen ja kuoleman ihmeisiin. Romaanin loppusivut kertovat, miten moninaisia materiaaleja kirjailija on hyödyntänyt ja vapaasti siteerannut.
Kerronnassa yhdistyvät selkeys ja filosofisuus. Romaaniin kuuluu arvoituksellinen kerros, joka on kuin sumua, josta yhtäkkiä ilmestyy konkreettinen Fuji-vuori. Vertauksen otin tieten tahtoen, sillä romaanissa on myös konkreettinen Fuji-kohta – ja toki Fujissa on myös myyttiset puolensa.
Etenkin romaanin Japani-osuus on tiheä merkityksistä. Naisten osa, pinnanalaiset tunteet ja kielen osuus ymmärryksessä mietityttävät minua. Mieltäni jäävät myös myllertämään vangitut heinäsirkat ja pyydystetyt tulikärpäset: äärimmäiseen luontokappaleiden kauneuteen yhdistyy aina ihmisen manipuloivat ja tuhoisat teot. Silti romaanissa kuvattu yö joella tulikärpästen taistellessa on hengästyttävän hieno. Mieleen painuvia ovat lisäksi irreaaliset kuvaukset metsittyneistä japanilaiskylistä ja ihmisistä, jotka kasvavat sammalta ja jäkälää. Eikä luonto ole vain elämää jatkavaa kiertokulkua vaan se osaa myös tuhota niin kuin tekevät maanjäristykset ja tsunami.
Huomaan pääni surisevan ajatusten hyönteishyöyn vallassa. Ahavan romaani ei tyhjene nopeasti muttei myöskään täyty, sillä oivallukseni tuntuvat jäävän toukkavaiheeseen. Tai ehkä käy näin: yhden teeman ja aihelman putkahtaessa kotilostaan, jo toinen lepattaa mieleen.
Romaani käsittelee perheenjäsenten kontaktiongelmia, kosketuksen ja rakkauden puutetta lähisuhteissa, itsensä toteuttamista vastoin ympäristön odotuksia, yksinäisyyttä, kaipuuta ja syyllisyyttä. Lisäksi kaikki elämän kiertokulkuun liittyvä saa romaanissa monenlaisia ilmentymiä. Yhtenä pohjavireenä kulkee se, mille rakennamme (elämän)uskomme: jumaluuksiin vai luontoon, jatkuvuuteen vai tyhjyyteen. Romaanissa on maailmanlopun meininkiä, mutta siinä on myös rakkautta ja luottoa uusien lajien syntyyn.
Tunnen lukukokemuksen jäljiltä levottomuutta. Koen tunteen innostavaksi, liikkeelle panevaksi. Huomaan lukeneeni kirjan, jonka herättämille ajatuksille haluan antaa aikaa.
”Ehkä ajatukset kuluvat siinä missä materiakin, ja tärkeimpiä niistä ovat ne, jotka nousevat mieleen aina uudestaan.”
P. S. Kirjan kansi on yksi kuluneen vuoden hienoimpia. Kannen on suunnitellut Jenni Noponen.
•
Selja Ahava
Nainen joka rakasti hyönteisiä
Gummerus 2020
romaani
331 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Rakastan Selja Ahavan tyyliä.
Kiitos, kun kuvaat kirjan niin, että minun on ehdottomasti saatava se itselleni!
Haluan tuon saman levottomuuden tunteen, mikä sinulle jäi kirjan luettuasi.
Marjatta, kiitos kommentistasi! Kirjat, jotka jäävät vaivaamaan, palkitsevat.
Kiitos kiinnostavasta postauksesta. Tätä kirjaa on odotettu, pidän niin paljon Ahavan kirjoitustyylistä. Ja kirjassa on niin kaunis kansi!
Kansi lumoaa, ja se on saanut inspiraation kirjan sisällöstä. Uskon, että ihastut kirjaan!
Tämä oli upea, arvoituksellinen ja mukavasti aivonystyröitä kutitteleva romaani. Oli pakko tietoisesti vaimentaa rationaalista mieltä, jotta saattoi heittäytyä liukuvaan aikakäsitykseen. Ei tyhjene yhdellä lukukerralla.
Juuri noin! Tunnelma vie mennessään, ja kyllä Ahavan kerronnassa on sellaista omaperäisyyttä, joka vetoaa minuun. Ja sinuun!
Paluuviite: Kirjamessukokemuksia 2020 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Paluuviite: Finlandia-romaaniehdokkaani 2020 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja