Jari Järvelä: Klik

Valokuva(us) voi viedä sielun. Niin uskovat jotkut alkuperäiskansat, mutta ei se ajatus ole poissuljettu kuvauksen ammattilaisiltakaan. Kuvaaja voi myydä sielunsa täydellisestä klik-hetkestä. Kuvista voi myös lukea niin kohteen kuin kuvaajankin sielunmaisemaa. Sellaista minä luen Jari Järvelän romaanista Klik (Tammi 2020).

”Minä elän vuotta yksi, sen ensimmäistä päivää. Päivää jolloin minulla on kamera.”

Järvelän romaani yhdistelee taiteilijaromaania vaellus-, seikkailu- ja veijariromaaniin. Se on myös vaihtoehtohistoriaa ja sitä, miten sivullinen on osallinen. Varsinainen veijari tämä Iris, päähenkilö, jolla on valokuvaukseen osuva etunimi, silmään sopiva. Iriksen päiväkirjatyyppinen tarinointi etenee 1920-luvulta näihin päiviin, ja selviää, että hän on elänyt eurooppalaisen 1900-luvun merkittävimmät hetket linssin takana huipputaiteilijoiden seurassa. 

Selviää, että merkittävimmät Henry Cartier-Bressonin ja Robert Capan kuvat ovat Iriksen ottamia. Se on vain jäävuoren huippu siinä, miten tämä suomalaisen terveysalaperheen hylkäämä lyhytkasvuinen perillinen seikkailee halki vuosikymmenet maailmalla ja keitä hän kohtaa. Kirja käy läpi taidehistorian tähtien kavalkadia yllättävästi ja viihdyttävästi.

• 

• 

”Otan kuvia hajoavasta maailmasta ympärilläni.”

Kirjassa on kevyehkö ote, vaikka se kumisee vakavia asioita. Esimerkiksi Espanjan sisällissodan ja etenkin Normandian maihinnousun tapahtumien kuvaus ei sodan kauhuja kaihtele. Lisäksi kirjassa on lukuisia hienoja väläyksiä, jotka näyttävät ihmisen ja maailman, historian ja luonnon suhteita. Nimenomaan väläyksiä – ja sehän sopii valokuvausteemaan.

En lue vain Iriksen elämästä, vaikka se onkin sadunomaisen kiehtova. En odota, että hänestä pitäisi syntyä täyteläinen henkilökuva. Eikä synnykään, salaisuuksia jää. Silti naisessa viiltää terävä särmä. Lähinnä näen Iriksen välikappaleena käsitellä tärkeitä teemoja. Nostan nyt vain yhden, sillä kirjassa on runsautta, josta jokainen voi valita.

Minuun osuu Klik-romaanissa eniten se, miten Järvelä tuo esille unohduksen. Maailman menoon kuuluu se, että ihmiset, muistot, teot ja tulokset (kuten valokuvat) häviävät jäljettömiin. Ja on lukuisia unohtuneita naisia, joiden tärkeät teot miehet ovat pimittäneet ja omineet. Niistä kirja kertoo monta kirpeää esimerkkiä. Lisäksi unohdus voi olla monitasoista.

”Minä: Olen viime aikoina ottanut kuvia vain puista. Ja unohdetuista ihmisistä, joita kukaan ei enää tunne. Sinä et kuulu kumpaankaan ryhmään.

Nainen: Päinvastoin. Sovin kuvattavaksesi hyvin. Olen unohtanut kuka oikeasti sisimmässäni olen. Ja niin ovat unohtaneet kaikki muutkin.”

”Minun kuvani ovat minun elämäni, eivät teidän.”

Voin ihailla Järvelän kekseliäisyyttä ja kirjallista taitoa verbalisoida valokuvausta. En ole ihan varma päiväkirjamuodosta, joka lipsahtelee koko ajan muuksi, mutta toisaalta se ei häiritse, sillä kiinnostun siitä muusta: irtonaisista huomioista ja kohtaamisten dialogista. Ja intohimosta lajiin.

”Sanon, että joskus minusta tuntuu kuin kuvat olisivat ruumiinosiani, aivonpalasiani, sisäelimiäni, sormiluitani, henkitorven pätkiä, verisuoniani. sydämeni vasen kammio. En pystyisi unohtamaan yhtäkään kuvistani niin kauan kuin elän, ja sen jälkeen kun kuolisin, ruumiini voisi hyvin unohtua ja hajota.”

Taiteilijat ripotellaan tekstiin. Ensin vihjaillaan, jotta taidehistoriaa tuntevat voivat keksiä, kenestä on kyse. Sitten henkilöllisyys paljastetaan, jotta ei jää epäselvyyttä, kuka suuruus on nyt Iriksen polttopisteessä. Osin se toimii, aina ei yhtä luontevasti. Huomaan, että minussa välillä vaihtelevat riemu ja ”ei kai tämäkin tyyppi” -ajatukset julkkisten marssituksessa Iriksen luupin alle.

Olen jo maininnut väläyksenomaisuuden. Se miellyttää, se myös, minkälainen kaari kirjassa yhdistää Iriksen suomalaisen valokuvauksen uranuurtajaan ja hänen traagiseen kohtaloonsa, Signe Branderiin. Romaanin loppupuolella on monia minua koskettavia kohtia, myös kirjan loppu. Vai onko loppuja, unohtuvatko ihmiset, katoavatko valokuvat niin kuin me oletamme?

•

Jari Järvelä

Klik

Tammi 2020

romaani

335 sivua.

Sain kirjan kustantajalta