Vilja-Tuulia Huotarinen: Omantunnon asioita

Vilja-Tuulia Huotarisen kirjan sivujen tekstit näyttävät kantikkaanlyhyiltä, yhden tekstikappaleen proosapätkiltä, mutta kyllä Omantunnon asioita (Siltala 2020) runoja tarjoaa. Joka tekstisivulta luen järkeenkäypiä lauseita ja virkkeitä, jotka liittyvät toisiinsa mutta äkkinäisesti liitävät toisaalle. Niistä on vaikea poimia esimerkkejä, sillä lauseet vaativat toisensa lähelleen vaikka olisivat näennäisesti ajatuskuluiltaan kaukana toisistaan. Ihan kuin ihmiset ja eri ajanjaksot. Pätkäisen silti (eivätkä rivit tässä asetu samoin kuin kirjassa):

”- -. Ystäväni sanoo, että taika tulee, kun sitä tarvitaan, yleensä hän tarkoittaa tietoa. Ripustan sähköpostini laaksoon tai metsään, rantaan, jossa lamppu syttyy itsekseen veneen kannella ja avaa reitin. Missä tahansa hän on, eräänä päivänä hän kulkee taas tästä.” (s. 43)

Sitaatti on kokoelman toiseksi viimeisestä osasta ”Ystäville”. Kirjassa on myös osat ”Vauvoille”, ”Saarelle”, ”Rakastetulle” ja ”Menneille”. Sijamuodon valinta viehättää minua: runot osoitetaan joillekin mutta kohdentamatta tiettyyn tai nimettyyn. Niin minäkin voin ottaa niistä osani. Ja siten runoista, joissa voi olla vaikka miten paljon runoilijan tai runojen puhujan omakohtaisuutta, tulee yhteisesti jaettavaa. Eli minulla ei tarvitse olla juuri nyt vauvaa tai likeistä rakastettua, ystävää, isän kuolemaa tai elämää saarella. Sellaista on runous, jakamista.

•

Huotarisen kirjan runojen täyteläisyys vaatii minulta monta lukukertaa, ja joka kerta saan niistä erilaisia ajatuksia. Yksi tunnelma seuraa minua kuitenkin kerrasta toiseen: jatkuvuus. Sitä on sukupolvissa, sitä on ajassa: ”Kun katson lasta, ikävöin hänen isoisäänsä, sitä tarkoittaa liikkua ajassa, jota ei ole olemassa.” (s. 8) Jatkuvuudesta, suhteellisuudesta ja mittasuhteiden laajenemisesta lisää: 

”- -. Uskon, että kun puhutaan kohtalosta, tarkoitetaan luontoa, kun puhutaan jumalasta, tarkoitetaan kaikkia ihmisiä yhdessä. Koko maapallo on saari avaruudessa, ympärillä mustaa vettä.” (s. 22)

Suosikkirunojani tällä lukemalla taitaa olla osassa ”Menneille”. Minuun vetoavat aina muistikuvat, menneiden vaikutukset ja niiden suhteuttaminen nykyiseen. Nautin, miten Omantunnon asioissa asiat ja sanat yhdistyvät ja yllättävät, siitäkin, miten arkisuus, ajatusavaruus ja tosissaan olo vaan ei tosikkomaisuus yhdistyvät. Nautin myös kirjan selailusta, siitä, miten satunnaisellakin lukemisella virkkeiden sisältöjännite iskee. Ja lisäksi nautin kirjan hypistelystä, retrohenkisen kannen kohokuvion silittelystä.

•

Vilja-Tuulia Huotarinen

Omantunnon asioita

Siltala 2020

runoja

67 sivua.

Ostin kirjan.