Iltapäivä 29.1.2024 Kanneltalossa: aula tupaten täynnä yleisöä. Finlandia-palkittu kirjailija siis kiinnostaa kuulijoita – ja kirja lukijoita: aamun lehdestä saimme lukea, että Sirpa Kähkösen 36 uurnaa oli viime vuoden ostetuin painettu kirja.
Keskustelimme aluksi siitä, mistä kaikki alkoi – lukemisesta. Sirpa Kähkösen lukuhalua ruokki äidinisä, joka hankki lapsenlapselleen kirjoja ja luki tytölle Seitsemää veljestä. 36 uurnaa -kirjaa Kähkönen luonnehti tunnustukselliseksi, ja sellaiseen hän liittää myös esikuvansa: tanskalainen Tove Ditlevsen ja kotimaisista kirjailijoista Eeva Kilpi, Märta Tikkanen, Henrik Tikkanen ja Christer Kihlman.
Kuva kirjailijasta: Heikki Jääskeläinen; kuva haastattelutilanteesta: Marjo Repo.
36 uurnaa on tunnustusteos äidistä ja äidinpuoleisen suvun vaikutuksesta. Äidin tragediaksi koitui nuoruuden bussionnettomuus, joka toi käytökseen ailahtelevuutta. Ylisukupolvisuus on heijastunut moneen: isänpuoleisen sukua ovat värittäneet kansalaissota, Tammisaaren vankileiri, loikkaukset Neuvostoliittoon ja ankara kasvatustapa. Niitä aiheita Kähkönen on käyttänyt Kuopio-sarjassa romaanitaiteeksi muunneltuna ja tietokirjassa Vihan ja rakkauden liekit, nyt teoksessa 36 uurnaa.
”Entä sinun, äiti kulta. Jos tämä olisi romaani, taidokkaalla pitkällä syyllä, punoksen kierteellä, rihmalla sitoutuisivat yhteen edellisten sukupolvien piilotetut vammat ja sinun arpesi, kasvoihin tulleet, joita ei voinut kätkeä keneltäkään. Sinä näytit haavat ulkomaailmalle, sinä toit kätketyn esille.”
•
Jorma Uotinen kuvaili valitsemaansa Finlandia-voittajaa: ”Tekijällä on kyky katsoa elämää, toista ihmistä ymmärtävästi ja lempeästi ilman kaunaa tai katkeruutta. Hän pureutuu olemassaolon juuriin ja löytää tavan yhdistää objektiivinen tarkastelu ja subjektiivinen ja psykologisesti latautunut sisältö.”
Tekijä puolestaan kuvaili kirjaansa tunnustuksellisuuden lisäksi fiktioksi, jossa fantasia tarjoaa erilaisia tasoja äidin tarinaan. Tarinallisuuteen liittyy se, että kirjoitusprosessin aikana hän hätkähti ymmärtämään, että kertomukset suvusta hän oli kuullut suvun naisten suusta, etenkin äitinsä. Myös äidin teiniaikojen päiväkirjat antoivat ainesta kirjaan, joka vie kirjan kertojan sovitukseen ja sovintoon.
•
Realismin rikkominen on antanut Kähkösen proosatyyliin uutta suuntaa. Kirjailija kuvaili elävästi kirjallisuuden ihmettä: mustat jäljet paperilla muodostavat mielikuvat ja maailman lukijan mieleen. Esimerkiksi puut Kalliossa voivat kävellä vastaan, ja lukija solmii sopimuksen tekstin kanssa: näin tapahtuu. Myös Tuonen tytti ja pieni huone täynnä suvun vainaita keskustelemassa on aivan mahdollista romaanissa.
Kähkösen luonteva tapa pohtia, kertoa ankedootteja ja kuvailla kirjoittamista vangitsi yleisön. Kirjailija yhdisti kirjan rakenteen synnyn musiikkiin ja kirjoittamisen siihen, miten teksti virittyy ja alkaa soida kirjoittajassaan.
Pieni arvoitus jäi leijumaan. Pohjustan sitä sitaatilla romaanista:
”Tuonen tytti painaa kämmenensä olkapäälleni ja ohjaa minua kohti eteistä:
-Taakse katsomatta, hän neuvoo.”
Onko sukutarinoista kummunnut kirjallisuus tullut tiensä päähän? Vilkuileeko kirjailija vielä olkansa yli sukupolvien taa tulevassa tuotannossa?
Jäämme odottamaan.
•
Kanneltalon, Kannelmäen kirjaston ja Helsingin työväenopiston järjestämä kirjailijahaastattelu Kanneltalossa 29.1.2024.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Olisin niin mielelläni osallistunut tilaisuuteenne, mutta olin samaan aikaan vetämässä yrityslukupiiriä, jossa keskusteltiin toisesta Finlandia-finalistista eli Laura Gustafssonin Mikään ei todella katoa -teoksesta
Voi, tärkeä tilaisuus sinulla. Tällä kertaa ei haastattelua striimattu.