Kesäpaussilla kohti naistenviikkoa 2022

Kirjabloggaaminen on antoisa harrastus, mutta myös iloa tuottavista toimista on välillä viisasta pitää lomaa. Tavallisesti julkaisen pari juttua viikossa, mutta nyt pidän kuukauden tauon. 

Olen aina määritellyt luku- ja kirjoitusharrastukseni sellaiseksi, että se jatkuu niin kauan kuin se ei tunnu suorittamiselta. Lähiajat, jopa -vuodet, ovat täyttyneet monenlaisista velvollisuuksista ja kuormituksista niin, että hyvä harrastuskin voi paineistua. Siksi pidän kuukauden kesäloman postaamisesta.

*

Naistenpäivänä julkaisin haasteen heinäkuisesta – jo perinteisestä – kirjasomettajien naistenviikosta. Ilokseni mukaan on jo ilmoittautunut kirjabloggaajia. Tervetuloa: yhä saa ilmoittautua tai osallistua haasteeseen ilmoittautumatta! 

Palaan postaustauoltani, kun naistenviikko alkaa. Omat suunnitelmani naistenviikkojutuiksi ovat seuraavat. (Varaan itselleni kuitenkin muutosoikeudet, sillä taidan kuitenkin tauollani lukea, joten jotain kerrassaan kiinnostavaa saattaa tulla sotkemaan julkaisusuunnitelmiani.)

18. heinäkuuta – Riikka: Riina Tanskanen, Tympeät tytöt
19. heinäkuuta – Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli, Salla: Johanna Sinisalo, Ukkoshuilu
20. heinäkuuta – Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta: Helena Ruuska, Mary Gallen-Kallela
21. heinäkuuta – Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna: Paula Havaste, Laahus & Johanna Valkama, Kuningatarlaiva
22. heinäkuuta – Leena, Matleena, Leeni, Lenita: Jenni Pääskysaari, Mielen maantiede
23. heinäkuuta – Olga, Oili: Jasmine Westerlund, Olly Donerin kiehtova elämä
24. heinäkuuta – Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja: Kristiina Vuori, Samettiin kätketty

(Täydensin listaa 1.7.2022.)

Viikon lopuksi 25.7. julkaisen koontijutun, johon haasteeseen osallistujat voivat linkata postauksiaan.

Kauniita kesäpäiviä – palaamisiin!

4 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko, Sekalaista

4 responses to “Kesäpaussilla kohti naistenviikkoa 2022

  1. Viisas päätös, sillä harrastukset tuottakoot iloa, mielihyvää ja uusia kokemuksia kuin myös ajatuksia. Arjella on tapana pitää huolta riittävästä suorittamisen kynsiin joutumisesta…
    Antoisaa, kesäntuoksuista ja rentoa lomaa Sinulle sekä iloisiin palaamisiin uusin voimin ja miettein alustalle, kun sen aika on:)

  2. Oikein antoisaa ja rentouttava sometaukoa Tuija! Minulla myös näköjään kesätauko, kesästä pitää nauttia, blogi kyllä odottaa. Tapaamisiin naistenviikolla!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s