Punainen myrsky -romaanin (WSOY 2019) tapa kuvata kahden kulttuurin välissä elävää maahanmuuttajaa tekee sen, mitä kirjallisuuden pitääkin: pistää eläytymään toisen ihmisen elämään. Elina Hirvonen onnistuu välittämään tunnetasolla tilanteen, jossa lapsena Suomeen muuttaneella on vähintään kaksi maailmaa, niissä paljon eri sävyjä mutta itsen ja maailmojen välissä paljon pimeyttä.
Romaani kertoo aikuisesta irakilaistaustaisesta miehestä ja hänen perheestään. Romaani kelaa miehen äidin lähtökohdat, isän kokemukset Saddamin vastustajana, alkuvaiheet Suomessa ja asettumisen kahden kulttuurin välille. Isoja teemoja ovat itsestä jäljen jättäminen ja hyväksytyksi tuleminen. Romaani avaa teemoja muttei selitä niitä puhki, ja se on romaanille voitto.
Tähän väliin tuikkaan tämän: kirja syntyi poikkeuksellisesti Hussein al-Taeen aloitteesta. Siitä se kehittyi omalakiseksi romaaniksi pohjanaan kirjailijan inspiroituminen al-Taeen perhetarinoista. Sittemmin syntyi hässäkkää kansanedustaja al-Taeen ympärillä. Härdelli ei hävitä romaanin tehoja eikä tunnetasolla voimakasta eläytymistä päähenkilöön. Sitä paitsi romaanissa päähenkilön moniuloitteisuus on kuvattu itse asiassa siten, että etenkin säröt ja pimeyden läheisyys ovat läsnä.
Minulle mieliin painuvimpia kohtia Punainen myrsky -romaanissa ovat ne, joissa kertoja tiedostaa rikkinäisen, jakautuvan ja epäselvän osansa. Hänellä on tausta, jota eivät koskaan pellavapäiset luokkakaverit tai työkaverit tavoita: ”He eivät tiedä, miltä ruoskittu ihmisliha haisee.” Zoomaukset ”kulttuurit kohtaavat” -tilanteisiin ovat teräviä, esimerkiksi sellaisia ovat irakilaisperheen järkytys suomalaisella uimarannalla ja minäkertojan ensirakkauskokemukset.
Väkeviä ovat tilanteet, joissa kertojan suhde äitiin tai isään saa uusia käänteitä. Suomen kielen oppimisen merkitys ja lukutaito suomen kielellä on väkevästi kuvattu. Niissä kiteytyy paljon sitä, miten pojan ja vanhempien asetelma horjuu ja miten se entisestään mutkistaa kertojapäähenkilön identiteettiä.
”Aikuisten silmissä pärjääminen ei tee oloani turvalliseksi vaan turvattomaksi.”
– –
”Lause lauseelta, sivu sivulta etenen maailmaan, jossa on pärjättävä ilman isää ja äitiä.”
– –
”Nyt tiedän, että juuria ei ole. Olen hukassa, enkä tiedä keneltä kysyä tietä. Isä ja äiti ovat vielä enemmän hukassa kuin minä, he joutuvat pinnistelemään ymmärtääkseen sanoja, reittejä, ihmisiä, heidän ympärillään on kaiken kätkevä sumu, jonka keskeltä välkkyy heikko valo, he eivät tiedä miten sen luokse löytää. Vanhempien epävarmuus musertaa minut.”
Osallistuin (17.12.2019) bloggariklubiin, jossa Elina Hirvonen kertoi romaanistaan, ja keskustelun näkökulmaksi taittui rakkaus. Hirvonen totesi, että kaikkein kaoottisimmista asioista voi kirjoittaa rakkauden kautta, ja silloin se tapahtuu rakastavan katseen kautta. Punaisessa myrskyssä rakkaudellinen katse kääntyy äidin ja pojan suhteeseen, sillä sanomatta rakkaus-sanaa sen kantavuudesta on kyse romaanin päähenkilölle.
Huomaan, että ajattelen Hirvosen romaanin yhdistelevän kolmea peruspilaria: usko, toivo ja rakkaus. Ne eivät loista tekstistä päälle liimattuina vaan rivienvälisenä säteilynä uhkien, ihmisten raakuuksien, uskontulkintojen raadollisuuksien ja yksityisten ongelmien raoista. Romaanin alkupuolella poika saa äidiltään elämään moton, meille kaikille sopivan, kaikesta huolimatta:
”Maailma on ihmeellisen kaunis”, äiti sanoo. ”Vaikka tapahtuisi mitä, tämä maailma on kaunis.”
– –
Elina Hirvonen
Punainen myrsky
WSOY 2019
romaani
276 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 