Malin Kivelä: Sydän

Tämän aiheen käsittely voisi olla aivan toisenlainen. Se voisi olla sairauskertomus, jossa dramaattisia vaiheita kuvataan tapahtumien kulun mukaan. Se voisi olla tunnetilojen heilahtelun analysointia ja kahlailua perheenjäsenten tunteissa ja väleissä kriisin kohdatessa. Ei ole, on verenkiertoon vievää kerrontaa: Sydän (Teos 2019), Malin Kivelän romaani.

”Näin hänet jo sellaisena, jonka voisin menettää.”

Ennen kuin romaanin kertoja tajuaa otsikon sisältämän ajatuksen, hän synnyttää vauvan, jolla on vakava, leikkausta vaativa sydänvika. Romaanin tapahtumapinnan voi tiivistää: Sydän kertoo lapsen syntymästä leikkauksen jälkeiseen aikaan, muutaman talviviikon. Kertojan lisäksi perheessä on lapsen isä ja kaksi vanhempaa poikaa.

Romaanin nimi ytimekkyydessään on loistava valinta. Sydän on konkreettinen, verta pumppaava elinehto. Sen ympärille kirja kiertyy. Sana sisältää myös tukuttain kielikuvia sydämen pakahtumisesta särkymiseen. Sydän tunnetaan myös symbolina, jonka voi tuikata vaikkapa some-juttujen reaktioksi, se on romanttinen tai tunnesamastumista kuvaava emoji, joka banalisoituu silloin, kun on tosi kyseessä.

”Elämme lopuissa.”

Romaanin teemat eivät voi olla suurempia: syntymä sekä kuoleman ja menettämisen pelko. Niitä vasten romaani tarjoaa paljon itse elämästä. Minulle Sydän on kertojan, juuri synnyttäneen äidin, dokumentaatio ajattelun ja tunteen symbioosista, jonka alku ja tulos on ruumiillisuus. Sen verbalisointi on taitoteko.

”Kerrankin teisin mitä halusin. Mihin kaiken valvetoiminnan pitäisi tähdätä. Kehräsin sen ympärille hyvän tuoksun ja yksikertaisten ajatusten kotelon, joka halkeili ja vuosi, katselin puuta joka helisi.”

Romaanin kieli on mutkatonta, ja se on suuri ilo lukijalle. Sisältö sulauttaa itseensä runollis-filosofista havainnointia, joka kimpoaa konkreettisesta ja siirtyy aistihavainnoiksi. Esimerkiksi pakkaselämykset helisevine jääkiteineen kilisevät korvissani, näen huuruavan hengityksen, näen kertojan kävelyreitit. Voimakkaat elämykset välittyvät kehollisuudesta, joka on koko ajan läsnä tunnetiloja konkretisoimassa. Käsi kädessä tunneahdingon kanssa tuntuvat peräpukamat ja herpesrakkulat. Nautin katkelmista, joissa kertoja luettelee pitämistään asioista, ruumiin elämisen merkeistä.

”Vaadin että tämä jättää jälkiä. Vaadin jälkiä kuin ruosteisia mitaleita. Ihoni on yhä rasvainen, välillä siihen ilmestyy finnejä, se saa minut tuntemaan itseni nuoreksi. Kasvoni ovat usein punaisenkirjavat ja kiiltävät. Mutta minulla on myös ryppyjä, nyt jopa ylähuulen yläpuolella, neljä pystysuoraa ja yksi vaakasuora. Silmänurkkiin piirtyy uusia riikinkukkopyrstöjä. Ne syvenevät. Sarvikuonon poimu nenän alla: viidestä seitsemään vuosittaisen flunssan jäljiltä. Suonet pohkeissa ja reisissä. Katkennut verisuoni vasemman silmän valkuaisessa.”

Kerronnassa sulautuvat eletyt ajat, kehotuntemukset, ajatuspoukkoilut ja tunteet. Synnyttänyt ja lapsen kohtaloa pelkäävä nainen voi myös googlettaa komean kardiologin tietoja ja miettiä taannoisia surffausmuistoja Japanista. Kaikkea on, elämä on.

”Tapahtuipa mitä tahansa, kaikki jatkuu, niillä joita asia ei koske.”

Kertojan ei tarvitse kertoa tunteitaan puhki, vaan lukija tuntee ne kerronnan läpi. Romaani on tiivis kokemus, eikä tarvitse olla äiti tai isä ymmärtääkseen aiheen, tunteet ja kokemukset.

Sydän pysäyttää käänteen tekeviin odottamattomuuksiin. Turhan usein unohtuu tai on lopullisuutta koskettamaton itsestäänselvyys, että joka hetki voi olla loppu ja alku tai että muilla ihmisillä kaikki jatkuu, mutta Kivelä onnistuu verbalisoimaan sen tuoreesti. Kiitos Runeberg-palkintoehdokkuudelle, että hoksasin tarttua tähän elämykseen.

– –

Malin Kivelä
Sydän. Romaani
suomentanut Laura Jänisniemi
Teos 2019
88 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.