Päivi Laakso on suomalaistaustainen kuvataiteilija-kirjailija Oslosta, ja hän kirjoittaa norjaksi. Outi Menna on suomentanut Laakson pienoisromaanin Sääksenpyytäjät (Like 2019), joka kertoo vanhasta suomalaispariskunnasta, asumus kivenheiton päästä Haaparannasta.
Kirja koostuu yhdeksästä luvusta, jotka loksahtavat kokonaisuudeksi viimeisten sanojen jälkeen. Lukutunnelmani kiikkuvat luvusta ja laidasta toiseen ”mitä nyt?” -ihmettelystä havaintoihin ”hieno”. Luen kirjasta rakenteen ja henkilöiden rikkonaisuutta sekä tunnekirjon repaleisuutta. Sääksenpyytäjät sisältää tilinteon ja luopumisen tuntemuksia.
”Mitä tapahtuu isän kokemuksille, elämälle johon kuuluvat äiti, lapset, sukulaiset, ystävät, metsä, maailma, auringonnousut, jokaisen päivän mukanaan tuomat uudet mahdollisuudet, mutterit, puita halkova kirves, kouraan puristunut vasaranvarsi ja hetket, jotka isä vietti joella veneessä perhovavat mukanaan? Jäävätkö vain hänen tekemiensä aaltojen jälkimainingit elämään hänen jälkeensä?”
Autofiktion aineksia on rutkasti. Kirjassa kertoja on välillä lähellä kaikkitietävää, mutta välillä kertoja on Päivi. Tekee mieli yhdistää hänet kirjailija Päivi Laaksoon. Ja siitä seuraa, että on houkutus olettaa kirjan pariskunnan muistuttavan hänen vanhempiaan. Niin tai näin, perhesuhteiden pureskelu välittyy.
Pääosin kirja seuraa vanhaa pariskuntaa tammikuussa 2009. Romaanin alku kuvaa elävästi kahden raihnaisen, toisiinsa tottuneen ja ärsyyntyvän parin arkieloa. Edetessään kerronta käy muistikuvissa ja takautumissa, mutta pääosassa ovat eri näkökulmin puolisoiden suhde itseensä, toisiinsa ja lapsiin sekä Päivin suhde vanhempiinsa.
Karuista tunnnelmista vaihdetaan kauniisiin ja päinvastoin. Tyyli on nykivää, aika korutonta, mutta replikoinnin pohjoinen nuotti kuulostaa mehevältä. Toisinaan tilannetallennus on tarkkaa, välillä väljästi lukijalle tulkintatilaa antavaa. Terävä ja ilmava tarina sopii nimenomaan pienoisromaaniksi, johon on hallitusti valittu oleelliset otokset.
Löysin Sääksenpyytäjistä paljon yhteistä jaettavaa vanhojen vanhempien oloista ja tyttärenä olosta, vaikkeivat ympäristöt ja kokemukseni samanlaisia olekaan. Kirja puhuttelee, sanoo pienesti paljon ja koskettaa.
– –
Päivi Laakso
Sääksenpyytäjät
suomentanut Outi Menna
Like 2019
romaani
133 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.
Muualla: Kirjasähkökäyrä miettii vanhusten tilannetta yleisesti ja Kirjareppu löytää mustaa huumoria, piikikkyyttä ja todentuntua.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Kirjan anti ja sisältö kuulostavat postauksesi perusteella sen verran meheviltä ja liki liippaavilta, jotten malttanut olla ryhytmättä sääksiä huitomaan. Kiitos, varaukseen meni:)
pahoittelen po. sääskiä…
Sääskenpyydystykseen sitten! Mielenkiinnolla odotan kokemuksiasi kirjasta.
Tarina oli osin vähän hyppelehtivä ja epätasainen, mutta kuten totesit ilmava. Vanhan pariskunnan keskinäisessä ”jutustelussa”, jota inttämiseksikin voisi kutsua, oli jotain yhä tutumpaa, hyvin herkullista ja
koskettavaa sekä meän kieli kuulosti vaihteeksi hauskalta ja rehevältä:)
Takkutukka, kovin samanlaisia fiiliksiä. Aika pian aloin pitää hyppelystä, näkökulmavaihdoksista, tietynlaisesta kulmikkuudesta. Herkullista, koskettavaa, aitoa.
Paluuviite: Lukurauhaa 2020 – älä unohda näitä vuoden 2019 kirjoja | Tuijata. Kulttuuripohdintoja