Päivittäinen arkisto: 30 toukokuun, 2019

Oma saalis haasteessa #kirjaostos

Haastoin huhtikuun lopussa lukijoita ja kirjabloggaajia kertomaan kevään kirjaostoksista (haaste #kirjaostos: tässä). Tänään on koonnin aika, ja tähän juttuun listaan omani.

20190428_083437.jpg

Hankin kirjakaupasta Tiina Lehikoisen runokokoelman Terra Nova (Poesia 2019). Runous on pienlevikkistä kirjallisuutta, joten haluan tukea sitä, samoin osuuskuntatyyppistä kustannustoimintaa.

Marketista ostin Orhan Pamukin uutuussuomennoksen Punatukkainen nainen (suomentanut Tuula Kojo, Tammi 2019). Pidän tärkeänä lukea kirjaa kielialueelta, josta ei paljon käännetä. Toivottavasti laadukasta käännöskirjallisuutta ilmestyy jatkossakin.

Lastenkirjallisuuden myynti on huolestuttavasti laskussa. Ostin vuoden 2017 lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon voittaneen kirjan Avain hukassa (S&S 2017), jonka on runoillut ja kuvittanut Sanna Mander.

Olen ostanut lisäksi Fabriikki-kustantamon verkkokaupasta tulevaa Islannin matkaa ajatellen Kätlin Kaldmaan kirjan Islannissa ei ole perhosia (2017). Se ei ole vielä tupsahtanut postiluukusta.

20190530_090639.jpg

Ennen haastetta hankin Sanna Karlströmin runokokoelman Alepala (Otava 2019) ja Miki Liukkosen romaanin Hiljaisuuden mestari (WSOY 2019). Runot ja kokeellisluontoinen proosa ovat sellaisia, joita en verkkokirjoina lue.

Ostoksi lasken myös kirjat, joita luen eKirjoina. Maksan kuukausimaksua BookBeatiin, jossa luen uutuuskirjoja (viimeisin Alan Bradleyn Kuolon kultaiset kiharat). Jonkin verran kuuntelen myös sieltä äänikirjoja (viimeisin Johanna Venhon Ensimmäinen nainen). Siitä minulla ei ole täyttä selvyyttä, mikä osa kuukausimaksusta valuu käyttämieni kirjojen kirjailijoille ja kustantajille.

Joku korsi kekoon on näistä kasautunut, jotta kirjoja ilmestyisi jatkossakin. Joka tapauksessa nautin lukuharrastuksestani, ja siksi ostan muutaman kirjan vuodessa sen lisäksi, että lainaan kirjoja kirjastosta tai saan jokusen arvostelukappaleen.

Haasteeni #kirjasostos
Koontipostaukseni #kirjaostos

2 kommenttia

Kategoria(t): Äänikirja, Dekkari, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Listaus, Romaani

Koonti: #kirjaostos

Suomalaiset ostivat vuonna 2018 kolme miljoonaa painettua kirjaa vähemmän kuin viisi vuotta aiemmin. Kirjojen ostajien ja ostosten määrä on selvästi vähentynyt. Äänikirjojen suosio on sen sijaan kasvussa. Toisaalta suomalaiset harrastavat lukemista: se on Suomi lukee -tutkimuksen mukaan suosituin vapaa-ajanviettotapa. Huolta herättävät nuorten lukutaidon heikentyminen ja kirjojen hinta. (HS 8.5.3019)

20190428_083437.jpg

Huhtikuun lopussa käynnistin #kirjaostos-haasteen, koska kirjoja ilmestyy vain, jos kirjoja ostetaan, eli niiden tekijät saavat tuloja. Silloin ostettavaa tai kirjastosta lainattavaa on jatkossakin. Näin kirjojen ostaminen pitää yllä suomalaisten suosituinta harrastusta. Ja jos oma kirjahylly on jo täynnä, kirjaostoksen voi kierrättää tutuille tai tuntemattomille.

Haaste on aina vapaaehtoinen, ja jokainen arvioi ostamismahdollisuudet tilanteensa mukaan. Haasteena #kirjaostos ei myöskään aseta vastakkain mitään tai syyllistä ketään.

Mutta kirjojen ostamisesta! Siinä roposia siirtyy kirjallisuuden jatkuvuudelle. Valinnan varaa on! Joten nyt on aika kysyä: mitä kirjoja sinä ostit kevään aikana?

20190526_103741.jpg

Tähän postaukseen kokoan kirjabloggaajien ostosjuttuja ja lukijoiden ostoskommentteja.

Kiitos kirjallisuuden puolesta. Lukemisiin!

29 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja