JP Koskinen: Tulisiipi

JP Koskisen romaaneihin sopii itänaapurimme. Ystäväni Rasputin säväytti minua ajan ja ympäristön kuvauksella sekä juonirakentelun yllätyksellisyydellä. Tulisiipi-romaanin (Like 2019) Neuvostoliitto-näkymät ja yhteen henkilöön soluttautuva maailmanhistoria vakuuttavat.

Ennen Neuvostoliittoa romaanissa kuvataan pienen Kaarlen lapsuutta amerikansuomalaisessa perheessä. Romaanin alku tempaa minut täysillä mukaansa: pienen pojan lentokoneinnostus sekä perhe- ja yhteisösuhteet välittyvät elävästi. Kulminaatio on Kaarlen ja mestarilentäjä Charles Lindbergin kohtaaminen. Hienosti tarinaan punoutuu Kaarlen isoisän ystävyys intiaanipäällikköön Kolme Arpea ja tämän vaikuttavan hahmon antama nimi lentämisestä haaveilevalle pojalle: Tulisiipi.

Ennen kuin Kaarle saa tuulta siipien alle eli ennen kuin lentäjähaaveista tulee totta, tapahtuu ensinnäkin kohtalokas muutto. Jenkeissä alkaa lama, ja kommunistivärvääjien maalaamat työläisparatiisipuheet saavat Kaarlen vanhemmat muuttamaan Petroskoihin. Kaikki tietävät, mikä oli Stalinin onnelan todellisuus suomalaistaustaisille ja etenkin amerikansuomalaisille, ehkä myös Antti Tuurin Ikitie ja sen elokuvaversio on tuoreessa muistissa. Kunniaksi Koskiselle kirja ei kertaa samaa vaan kuvauksen ote on omanlainen. Mutta tätä ei voi välttää: koska historiallinen totuus tunnetaan, lukija saa pelätä, mitä Kaarlelle ja hänen läheisilleen tulee tapahtumaan.

Romaanin voima on sen juonenkuljetuksessa ja päähenkilössä. Kaarlo on minäkertoja, ja hänen kasvukertomukseensa 1920-luvulta 1950-luvun loppuun on helppo heittäytyä, sillä kertojaäänessä kuuluu kukin kehitysvaihe ja kertojan ymmärryksen tila. Lintuperspektiivikuvauksissa teksti lentää. Loppua kohti aikuistuneen Kaarlon kerrontatyyli muuttuu: siitä erottuvat kovat kokemukset, toiveiden ja todellisuuden leikkaus- ja repäisypinnat. Lentäjähaave peittää välillä muun, mutta neuvostomenon väkivaltainen sattumanvaraisuus vaikuttaa kaikkeen.

”Pienet asiat olivat kuin pihkapalloja, niistä kasvoi suuria, kun niitä pyöriteltiin roskakasoissa suljettujen ovien takana.”

Tulisiipi on myös rakkausromaani. Tämä voi olla joillekin juonipaljastus, siis varokaa sitä, vaikka luulen kaikkien lukijoiden käsittävän jo sivulla 15 tulevan lemmenparin. Sen ennalta-arvattavuus on ehkä heikko kohta, mutta sopii romaanin tietynlaiseen seikkailu- ja selviytymistarinan tyyliin. Romaaniin tarvitaan Linda, ärhäkkä ja älykäs katalysaattori. Ja Lindan pilkkaruno Kaarlelle – sille on romaanissa paikkansa! Niin myös monelle tarkkanäköiselle ojentamiselle, jolla tavoin Linda Kaarlea kohtelee:

” – Älä sure, kreisi boi. Kyllä kaikki käy vielä hyvin. Kunhan vain osaat päättää mitä haluat.”

Ajattelen Tulisiivestä siten, että se sopi lukutilanteeseeni. Tarvitsin juuri tällaisen historiallisen henkilö- ja juonivetoisen romaanin, joka osoittautuu ahmittavaksi. Ajattelen myös niin, että Tulisiipi ei lainkaan kalpene suosittujen käännösromaanien rinnalla, sellaisten, jotka kertovat henkilöittensä karuista kohtaloista sodissa tai jättivaltioiden koneistojen rattaissa tai sattumien uhrina. Sellaisten kuin Kirjavaras tai Kaikki se valo jota emme näe. Stalinin sanoin (joita romaanikin siteeraa): ”Yhden miehen kuolema on tragedia, tuhansien kuolema on tilastotiedettä.” Romaani koskettaa juuri yhden unelmoivan miehen tarinana.

– –

JP Koskinen
Tulisiipi
Like 2019
romaani
351 sivua.
Lainasin kirjan bloggaajakaverilta ja osin kuuntelin BookBeatissa (lukijana Tomi Kamula).

Muualla muun muassa Kirjakaapin kummitus, Kirsin kirjanurkka, Kirjaluotsi ja  Kulttuuri kukoistaa