JP Koskinen: Haukansilmä

JP Koskisen romaani Tulisiipi on vielä tuoreessa muistissa. Siinä punakone jauhaa amerikansuomalaiset hyväuskoiset uuden yhteiskunnan muuttajat Neuvosto-Karjalassa. Koskinen kuvaa vaikuttavasti tarkkasilmäisen Kaarlon elämänkaaren rinnalla ideologian törmäystä yksilön unelmiin.

Hetken kesti, että mieleni kääntyy Haukansilmän (Like 2021) 1880-luvun loppupuoliskon Amerikkaan, joka tointuu sisällissodasta ja käy intiaanisotia. Nyt on vuorossa Kaarlon isoisän Yrjön alkuvuosikymmenten tarina.

•

Yrjö muuttaa vanhempiensa ja isonveljensä kanssa ensin Suomesta New Yorkiin, sitten preerialle maata viljelemään. Yrjöstä kasvaa haukansilmäinen nassikka, joka jo polvenkorkuisena ampuu tarkasti. Yhden kerran jää haulikko ottamatta mukaan, ja sillä on seurauksensa.

Yrjön tarinasta kehkeytyy hurja seikkailu, sillä intiaanit kaappaavat pojan. Pian hän saa intiaaninimen Haukansilmä, monta muutakin nimeä, ja kasvaa intiaaniopein. Niistä on hyötyä myöhemmin vaihtelevissa hommissa sinitakkien, preeria-asukkien ja reservaattien kanssa. Vahvasti juonen varaan rakentuneesta romaanista on tarpeetonta availla käänteitä, sillä se olisi pois lukijalta.

•

Haukansilmä tarjoaa näköaloja ihmisen ahneuteen. Henki on halpa silloin, kun ihminen puolustaa omaansa. Romaanin väkivalta lävähtää peittelemättömästi. Kosto määrittelee paljolti inhimillistä toimintaa – on sitten kyse jenkeistä, etelävaltiolaisista tai eri intiaaniheimoista. 

Vastakkainasettelu puhvelilaumoja seuraavien luonnonkansojen ja maata valloittavien uudisraivaajien ja armeijan välillä repeää railona. Ihmisen sotkeutuminen luonnonkulkuun on luonnonvastaista.

”Oli vaikea sanoa, mihin reservaatti ja mistä vapaa tasanko alkoi. Karttoihin kynällä piirretyt musteviivat eivät näkyneet maassa, ne eivät estäneet vettä virtaamasta, jäniksiä loikkimasta eikä tuulta puhaltamasta. Minäkään en huomannut mitään, en tiennyt milloin olin maalla, jolla en saanut kulkea, ja milloin maalla, jolla intiaanit eivät saaneet kulkea. Maa oli yön pimeydessä vain maata, ja siitä olin kiitollinen.”

•

Romaanissa vilisee värikkäitä hahmoja, ja dialogia on romaanissa paljon. Ja nyt on kyllä osoitettava sormella naishahmoja, jotka kylläkin ovat väkevän itsellisiä mutta sellaisina kaavamaisia ja romantisoituja. Suhdekuvaukset kapeutuvat, mutta se on eria asia, kuin miten minäkertoja pitää intiimiasiat piilossa.

Yrjön henkilöhahmossa minua kiinnostaa välitila, sillä intiaaninuoruus muuttaa häntä peruuttamattomasti: 

”Kaksi maailmaa riiteli minussa ja ne molemmat olivat julmia omalla tavallaan. Valkosilmien maailman jumalat olivat raha ja vallanhimo, niillä oli voima nostaa ihminen taivaaseen tai sysätä hänet helvettiin. Intiaanien jumalat olivat rohkeus ja ylpeys, jotka hulluuteen saakka pakottivat heidät vaarantamaan omansa ja muiden hengen. Siinä missä valkosilmät halusivat alistaa luonnon omalle vallanhimolleen ja muuttaa sen rahaksi, intiaanit halusivat elää luonnon ehdoilla, sillä se vaatii suurta rohkeutta.”

Kahden maailman Yrjöstä huokuu alakulo ja tavoitteettomuus. Haavoittuvimmin sielultaan kahtiahalkaistu Yrjö-George-Haukansilmä näyttäytyy rajatilahetkinään, kun hän saa henkimaailman viestejä ja näkyjä. Mutta Koskinen ei juuri pysähdy psykologisoimaan. Hän on tarinankertoja.

•

Todettakoon tässä, että olen varhaisteininä lukenut länkkäreitä, esimerkiksi Simo J. Penttilän Punavyö-sarjaa. Penttilä ja Koskinen ovat tarttuneet tavallaan esimerkiksi intiaanipäällikkö Geronimoon. Koskinen on Haukansilmässä vakava, Penttilä kevyt seikkailusepittäjä, mutta niin vain punavyöt palautuvat jonkinlaisena sumuna lukutunnelmaani.

Välillä luen Haukansilmää silkkana länkkärinä, välillä pyrin pureutumaan Yrjön mielenmaisemaan. Teksti paahtaa seikkailua eteenpäin, joten tunnen jääväni vaille jotain, vaikka teksti luistaa. Seuraan etäältä romaanin historiallisia tapahtumia ja Yrjöä siellä seassa paikkaansa löytämättä, selviytymässä.

•

JP Koskinen

Haukansilmä

Like 2021

romaani 467 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.