Iida Turpeinen: Elolliset

Parhaissa lukukokemuksissa yhdistyvät tunne ja järki. Tarkoitan, että silloin kirja vetää mukaan kuvaamiinsa tunnelmiin ja elämänkohtaloihin sekä samalla saa ajattelemaan ja tiedostamaan asioita uusin tuumin. Myös kirjan kerronnan tapa voimistaa viehätystä. Näihin määreisiin sopii Iida Turpeisen romaani Elolliset (S&S 2023).

Niinkin on, että biofiktioon on vähän vaikea suhtautua: millä perustein fiktio kuvittelee eläneiden henkilöiden ajatukset, tunteet ja toimet. Aika nopeasti ohitin siihen liittyvät ajatusailahdukseni, vaikka ahkerasti googlettelin Elolliset-romaanin henkilöitä. Turpeisen romaani jakautuu neljään osaan, ja jokainen rakentuu henkilöihin, joille on todellisuuspohja. Romaanin episodit vievät 1740-luvulta tähän päivään, ja niitä yhdistää Stellerin merilehmä ja sen Helsingin eläinmuseoon päätynyt luuranko.

•

Viimeisin lukemani ”tiederomaani” on Benjamin Labatutin Maailman kauhea vihreys, joka rakentuu fyysikkojen elämään ja teorioihin. Turpeisen romaani on sitä elävämpi ja fokusoituneempi luonnontieteellisen ja henkilövetoisen kaunokirjallisen kuvauksen yhdistelmä. Romaani kietoo merilehmäaiheeseen luonnon tutkija Georg Wilhelm Stellerin, Alaskan suomalaiskuvernöörin Hampus Furuhjelmin puolison Anna Elisabet von Schoultzin ja Constance-siskon, professori von Nordmanin hämähäkkitutkimusten kuvittajan Hilda Olsonin sekä linnunmunakokoelman hoitajan John Grönvallin.

Romaanin toimivuuden perusta on tyyli, jolla kerrotaan henkilöistä, heidän käsityksestään elämästä, maailmasta ja luonnosta. Tieteellisen tiedon kytkös kuhunkin aikaan syntyy osoittelematta. Siksi kerronta vaikuttaa lukijaan, koskettaa sekä henkilöiden kohtalon että tieteellisen tiedon keinoin. Romaanin ydin puristuu ihmisen vaikutukseen luontoon, luontokatoon ja sukupuuttoon, jota edustaa Stellerin merilehmä.

”Grönvall viettää päivänsä kadonneitten seurassa. Eläimet ovat menneet, mutta hän säilyttää niiden muiston, pysäyttää luun ja kuoren hajoamisen, jotta hänen jälkeensä tulevat voivat pysähtyä niiden ääreen ja nähdä niissä oman aikansa kuvan. Steller näki merilehmässä Jumalan kädenjäljen, linkin luomakunnan suuressa ketjussa, osan muuttumattomasta, kauniista järjestyksestä, ja hän saattoi avata merilehmän vatsan ja halkaista sen kallon tuntematta syyllisyyttä tai huolta. Furuhjelmille merilehmän luut olivat häiritsevä arvoitus, sen katoaminen kummallinen, pahaenteinen sattumus, mutta Grönvallille merilehmä on menetyksen toteutunut mahdollisuus, ja ajatus siitä, että hänen oma lajinsa voi ajaa toisen tuhoon, on muuttunut aavistuksesta ennustukseksi, joka toteuttaa itsensä yhä uudelleen.”

•

Tämän kohottavan romaanin lukemisen jälkeen pallottelen, kuka henkilöistä kiehtoo minua eniten. Tulos vaihtelee joka kerta. Jokainen heistä jää elämään ja vaivaamaan. Tämä paljastaa, että ekologisen sanoman vaikuttavuuden ohella juuri henkilöiden terävä ja luonteikas kuvaus loihtii romaanista mieleen painuvan – juuri siksi tiede- ja ekoviestit välittyvät ja vaikuttavat. Hieno, pureva, taitava romaani!

•

Iida Turpeinen: Elolliset, S&S 2023, 171 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.