Nobel-hässäkkä saatiin johonkin päätökseen, kun kaksi eurooppalaista kirjailijaa palkittiin vuonna 2019. Tartuin palkituiden kirjailijoiden teoksiin. Aloitin Peter Handken romaania Toiston pysyvyys, mutta tarinointi tökki ja kirja jäi kesken. Toisin kävi Olga Tokarczukin romaanin kanssa. Vaeltajat (Otava 2019) yllättää joka käänteessä.
Romaani koostuu tarinapätkistä. Kokonaisuutta kehystää pääkertojan intohimo preparaatteihin. Kertoja diagnosoi itselleen oireyhtymän, perseveratiivinen detoksikaatio. (Turha googletella, yritin jo.)
”Yksinkertaisesti ja tylsästi sanottuna sen voisi tulkita merkitsevän tietoisuuden sinnikästä ja jatkuvaa palaamista tiettyjen kuvien ääreen tai jopa niiden pakonomaista etsimistä.”
Kertoja harrastaa myös matkailua ja sitä myöten matkapsykologiaa, ja tämä yhdistelmä tuottaa repaleisen romaanin, jossa on vaihtelevia eri aikojen tarinoita ruumiinosista ja niiden säilönnästä. Tunnetuin on todennäköisesti kertomus Chopinin sydämestä. Minä miellyn kirjan hollantilaistarinoihin – no, moniin muihin myös.
Heittäydyn kirjan matkaan, enkä paljon puutu siihen, mistä on kyse. Tokarczukin (ja kääntäjän) virke on taidokas, nautinnollisesti soljuva ja yllättävä. Minun lukutunnelmaani sopii pistäytyminen selittelemättä tarinasta toiseen. Joihinkin paneudun, joitain ohitan, eli ihan täysi hurahdus ei kirja ole.
Mietin kirjan myötä olemista. Olla verbiin viitataan niin romaanin alussa, keskellä kuin lopussakin: oleminen riittää, se on matkaa jostain jonnekin. Ja uskallan väittää, että elämän epäselvä olemus tallentuu romaanin tekstiin.
”Seistä sivussa. Nähdä maailma pelkkinä fragmentteina; muuta ei ole luvassakaan. On hetkiä – välähdyksiä, hetken kestäviä asetelmia – jotka näyttäydyttyään hajoavat kappaleiksi. Elämä? Mitään sellaista ei ole olemassakaan; näen viivoja, pintoja ja kappaleita ja niiden muutoksia ajassa. Aika taas tuntuu pelkältä yksinkertaiselta välineeltä näiden pienten muutosten mittaamiseen, koululaisen viivoittimelta yksinkertaistettuine asteikkoineen – vain kolme kohtaa: oli, on ja tulee olemaan.”
– –
Olga Tokarczuk
Vaeltaja
suomentanut Tapani Kärkkäinen
Otava 2019 (2007)
romaani.
432 sivua.
Ostin kirjan.
Muualla mm. Kirjaluotsi ja Nobelin ennustaja vuosimallia 2014, Juha Siro.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Luin Vaeltajat äskettäin ja aiemmin olen lukenut romaanin Alku ja muut ajat. Tokarczukilla tuntuu olevan aivan omanlaisensa tyyli. Minä viihdyin hyvin hänen tarinoidensa äärellä.
Margit, kiitos kommentista! Kirja pakotti etenemään, se ruokki uteliaisuutta: mitä seuraavaksi, mihin tarinaan nyt?
Paluuviite: Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli | Tuijata. Kulttuuripohdintoja