Fred Vargas: Muistoksi käynnistäsi

Fred Vargasin dekkarilla on mainiota käynnistää kesän dekkariviikko. Uusin suomennos on nimeltään Muistoksi käynnistäsi (Gummerus 2019), ja hyviä muistoja se lukijalle jättää.

Uskon Vargasin dekkareiden sopivan verkkaisen tyylin ja vinksahtaneen huumorin ystäville. Oleellista on eksentristen henkilöiden persoonallisuus, toiminta ja yhteispeli. Korostan yhteispeliä, sillä Vargas on velho lyöttämään yhteen erilaisuuksia ja siten luomaan hykerryttäviä hetkiä dialogin loksahtaen kohdilleen.

Muistoksi käynnistäsi kertoo tarinan koirankakan joukosta löytyneestä luunpalasesta ja luulöytöön liittyvästä selvitystyöstä. Päähenkilö Louis Kehlweilerillä on elämässään ollut epäonnea rakkaudessa mutta muita mysteereitä hän ratkoo taidolla. Apua hän saa esimerkiksi vanhalta ilotytöltä ja keskiaikatutkijalta. Kaikista henkilöistä piirtyy persoonallisuuksia, joiden vinkeässä seurassa viihdyn.

Vargas ei tottele perusdekkarin sääntöjä, vaan tekee omiaan. Juonella ei ole niin merkitystä, vaikka hyvin sekin punotaan. Tunnelma ja tyypit ratkaisevat sen, että välkky toiminta kiinnostaa. Ei tarvita verkikekkereitä eikä takaa-ajoja.

”Tämä poikkeus olisi syytä muistaa, sillä on aina ihmiskunnan kannalta hyvä asia, kun voi näyttää toteen, etteivät säännöt päde.”

Muistoksi käynnistäsi on toinen osa Vargasin Kolme evankelista -sarjaa. Kaksi muuta on jo ammoin suomennettu, ja olen ne lukenutkin, joskin ne ovat vaipuneet mieleni unholaan, sillä salarakkaani Adamsberg on vienyt tilan. Adamsberg on Vargaksen tunnetuimman dekkarisarjan kiehtova päähenkilö. Häntä olen saanut seurata yhdeksän osan verran. Ilokseni haahuileva herra mainitaan tässä kirjassa pariin otteeseen.

Oudoksun sitä, että sarjan osia suomennetaan sikinsokinjärjestyksessä. Ei se kyllä tavatonta ole. Niin on käynyt Kolme evankelistaa -sarjan lisäksi Adamsberg-sarjassa ja toisen suositun ranskalaiskirjailijan sarjassa, tarkoitan Pierre Lemaitren Verhooven-sarjaa. Sitä sattuu. Ja onneksi ei satu pahasti. Etenkin Vargaksen dekkareita voi lukea epäjärjestyksessä, sillä viihdyttävä tarinan- ja henkilökuljetus toimii omillaan, joskin henkilöiden kehityskaaren seurantaa tukee kronologinen sarjaeteneminen.

– –
Fred Vargas
Muistoksi käynnistäsi
suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2019 (ilmestyi Ranskassa 1996)
toinen osa sarjasta Kolme evankelistaa
272 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Dekkariviikolla 10. – 16.6.2019 julkaisen jutut Alan Bradleyn, Samuel Davidkinin, Camilla Greben, Erin Kellyn ja Fred Vargasin dekkareista. Dekkariviikkoa emännöi blogi Lukeva peikko.

8 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, haaste

8 responses to “Fred Vargas: Muistoksi käynnistäsi

    • Tuulevi, niin on. Tunnelman kuvailemiseksi löydän vain sanan ”hykerryttävä”, jännäriin puettua ihmisten omalaatuisuutta, jossa kipeä ja kepeä kohtaavat.

  1. riitta k

    Olihan tämä taas taattua Vargasta! Mainio omituisine tyyppeineen.

    • Niin on. Kummallisesti Vargas saa tuntumaan kaiken silti uskottavalta. Tulee arvostusta inhimillisiin outouksiin. Ja pahantekijät saadaan kiipeliin. Yhdestä Adamsberg-dekkarista on jäänyt mieleeni, miten merkillisen murhamysteerin rinnalla ratkaistiin myös pulua kohdannut onnettomuus.

  2. Tykkään enemmän Adamsbergista kuin evankelistoista. Saa nähdä tuleeko tätä luettua.

    • Minun makuuni tämä sopii, vaikka suosikkipoliisimieheni ei ole menossa mukana. Vargasin jäljittelemätön tyyli ja tunnelma tuntuu sopivan myös näihin syrjähyppyihin.

  3. Paluuviite: Fred Vargas: Muistoksi käynnistäsi | Kirjallisuutta ja tutkimusta

  4. Paluuviite: Vuosikatsaus 2019 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s