Punkaharjun Lusto: Aseman Taidelaituri ja Kolkkokollektiivi

Vietin kesäkuun ensimmäisen viikon alun Punkaharjun Kruunupuistossa. Tavoitteena oli hyvinvointikipinän sytyttäminen. Ympäristö toimi todellisena tulentekovälineenä. Vaikea on kuvitella parempaa ulkoiluinnostajaa kuin pyöräilyreitti Punkaharjun maisematiellä aurinkoisena kesäpäivänä: harjun kummallakin puolella kimmeltää vesi, männynrungot vilahtelevat oranssinhehkuisina, tienpientareella kukkivat kielot ja idänkeulankärjet.

Puista, ei puisevasti

Reitillä oli luonnonihmeiden lisäksi muuta nähtävää. Elämyksiä tarjosivat Luston arboretumin puulajipuisto, metsämuseo Lusto ja sen vieressä Aseman Taidelaiturin kesänäyttely.

Metsämuseo Lustoa pidän kulttuurihistoriallisesti merkittävänä paikkana. Se tallentaa suomalaisen yhteiskunnan kehityksen ja siihen liittyen metsäalan merkittävänä työllistäjänä. Näyttely tuo esille metsäalasta monia puolia tehotaloudesta luonnonsuojeluun. Minut se vei nostalgiaan, omiin kokemuksiin metsämiehen tyttärenä ja metsätyöläisenä. Näyttelystä mieleen jäivät erikoisuuksina ”Myrskyn merkit” -näyttelyn taideteokset ja valokuvanäyttely ihmisistä lempimetsäpaikoissaan, metsiet.

Harjun kesä -näyttely

Vanha Luston asema on avannut ovet taiteelle. Kesäkuun Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä saa lukea aseman omistajien tarinan, ja paikan päällä Hannu Huitti ja Mikko Ranta-Huitti esittelivät auliisti asemaa ja tämän kesän näyttelyä. Ainutlaatuinen ympäristö asemahalleineen, piha-aittoineen ja pihapiirineen täyttyvät kuuden kuvataiteilijan ja kahden taideryhmän teoksista.

Hannu Palosuon maalaukset pysäyttivät. Ne ovat pinnalta selkeitä: harmaalla taustalla toimii yksi tai kaksi ihmishahmoa, tavallisesti lapsia, monet keinuvat. Mutta varjot! Ne elävät omaa elämäänsä, ja siksi ne vievät ajattelemaan joka ihmisen varjoja, jotka eivät noudata valon tarjoamaa suuntaa.

Painovoiman vaikutus

Kolkkokollektiivi on seitsemän naisen monialainen taideyhteisö, ja Harjun kesä -näyttelyssä heiltä on esillä teos Painovoiman vaikutus. Kollektiivin runot hulmuavat aseman pihalla kesätuulessa. Tekstit tulevat osaksi maisemaa kuin pyykkinarun valkopyykit – monessa liemessä uitetut, nyt sanoilla pestyt.

Ostin teostekstit, jotta pääsin paneutumaan Kolkkokollektiivin runoihin. Jokainen ryhmän runoilija signeeraa runonsa Kolkko-alkuisella nimellään, silti minun tekee mieli käsitellä antologiatyyppistä, noin 30-sivuista runovihkoa kokonaisuutena.

Runoissa on tuokiokuvia, mielleyhtymiä ja ajatuskiteytyksiä elämän moninaisuudesta. Näkökulma on naisten, joten naiseuteen liittyviä kipupisteitä käsitellään suoraan. Feminismi kuuluu runoista elimellisenä osana elämäntunnetta.

Runoissa on luonnetta, ja niissä on myös luontoa. Viittaus teoksen nimeen tulee esimerkiksi Kolkkocillan runosta, jossa kerrotaan runon puhujan pitävän maasta nousevista kasveista vaan ei roikkuvista, koska:

”Ne muistuttavat painovoimasta

ja siitä,

että

lopulta

kaikki

menee

aina

alaspäin.”

Runoissa ollaan kiinni arjessa ja todessa, eikä sanoma ole tyystin pessimistinen. Ei edellinen sittaatikan ole minusta pessimistinen vaan realistinen, selkeästi mahdollinen. On myös muita mahdollisuuksia.

Siteeraamallani kollektiivin runoilijalla on lisäksi mielenkiintoinen sikermä, jossa painovoiman parina on vetovoima ja se, mitä vetovoimalle voi tapahtua. Joissain kollektiivin runoissa kaikuu kansanlaulun rytmi, toisissa tarinointitraditio, joissain tekstinasettelun visuaalisuudella on oma merkityksensä. Suosikkini on Kolkkokaijan runo ”Päätös”. Päätöksenteon fyysiset runokuvat tehoavat. Runo toimii niin tekstinä kuin liehuvana liuskanakin vehreässä kesämaisemassa.

– –

Punkaharjun Kruunupuisto

Punkaharjun puulajipuisto, Metla

Metsämuseo Lusto

Aseman Taidelaituri, Lusto, näyttely Harjun kesä 2.6. – 1.9.2019, avoinna joka päivä klo 10 – 17.

Kolkkokollektiivi, esimerkiksi Facebookissa