Lennon lähtö myöhästyi, mutta koneessa tajusin: olen, missä olen, mitään muuta minun ei tarvitse tehdä kuin ehtiä paluulennolle; alkuvuoden kuormitus jääköön tauolle. Matkakohteessa saan valita runsaudesta mieleni mukaan – tai olla valitsematta.
TaidetunteitaOlen käynyt Lontoossa aikaisemminkin, mutta paljon on jäänyt näkemättä. Paikkasin puutteita käymällä National Potret Galleryssa, Somerset Housessa (olikin remontissa) ja Tate Modernissa. Tiivistän tuntemukseni täten: siinä missä vanha taide tallentaa ihmisiä ja ympäristöjä, moderni taide käsittelee muotoja ja materiaa. Kumpikin hengittää kulttuurikontekstiaan.
Kävin myös tapaamassa vanhoja tuttuja National Galleryssa. Jan van Eyck, Vermeer, Velazquez ja Holbein vangitsivat katseeni entiseen malliin. Flaamilainen Gerard David melkein ylti van Eyckin tasolle, ja jo aiemmin Firenzessä kummastelemani italialainen 1400-luvun maalari Paolo Uccello häkellytti omaperäisyydellään. Aikalaisiinsa nähden miekkonen on tyylitellyt ennenäkemättömästi: pyhän Yrjön lohikäärmetaistelukuva voisi olla Rudolf Koivun satukuvitusta.
Silmäys naisasiaanNational Galleryssa pisti silmään lappunen, joka oli Rachel Ruyschin maalauksen vieressä: kansallisgalleriassa on vain 21 naismaalarin teosta. Potrettigalleriassa kiinnitin huomiota siihen, millaisia naisten muotokuvia seinillä killui. Olihan niitä kaikilta ajoilta Elizabeth I:stä alkaen yksittäisiä tieteilijöitä ja taiteilijoita, kunnes 1900-luvulla taiteilijamuotokuvat naisista selvästi lisääntyivät. Pitkään patsastelin kungatar Annen ja lady Sarahin muotokuvien edessä – palautin mieleen The Favourite -elokuvan tunnelmia.
Tate Modernissa ihastelin muun muassa Ellen Gallagherin persoonallista teosjälkeä, josta olen jo saanut nauttia Sara Hildénin museossa. Jenny Holzerin taiteelle oli omistettu pari huonetta. Teksteillä, valoilla ja kivimateriaaleilla operoiva taiteilija pysäyttää sanojen äärelle (kivipaadessa esimerkiksi: ”Raise boys and girls the same way”).Ilmastosta
Mangoliat ja kameliat kukkivat, kirsikat varistivat terälehtiään ja narsissit hehkuivat jo osin kuivahtaneina. Kadut täyttyivät pakokaasusta ja ihmistungoksesta, kaikkia maailman kieliä kuului korvissani.
Tulopäivänäni nuoriso marssi ilmastonmuutostorjunnan puolesta Lontoossa niin kuin samana päivänä myös Suomessa. Miksi minä lentelen taidekokemusten perässä? On minulla syyni ja syyllisyyteni. Siksi maksan Finnarille ane-euroja hiilipäästöjen jonkinmoiseksi kompensoinniksi ja kotona huollan perintömetsäplänttiä hiilinieluksi. Selittelemättä sen enempää, päätän postaukseni Jenny Holzerin taideteososan sanoin:
Matka Lontooseen 15. – 17.3.2019
Kiitos taas kerran matkakertomuksestasi!
Istun junassa matkalla Kivitaskuun hienon kulttuuriviikon jälkeen (Oodi keskiviikkona, ystävät kylässä torstaina, upea Niskavuori perjantaina ja ristiriitaisia tunteita herättänyt Kolme Sisarta lauantaina. Tyttären tapaaminen ja innoittunut kirjoittaminen kruunasivat viikon.
MUTTA en yhdy loppulauseneseen, vaan siteeraan Mia Kankimäkeä:”Jos tiedät, mitä haluat tehdä, tee se!
Mietelauseemme sopivat mainiosti yhteen – vain näkökulmaero. Toisaalta voi niitä lukea yhtä ristiriitaisina kuin Minna Canthin motot. No, leikki sikseen: valinnoissa on vaikeutensa ja ratkaisuissa painavat monet asiat, myös ilmastoteot. Kiitos kommentistasi, Ritva!
Voih, on ikuisuus siitä kun kävin Lontoossa, takavuosina useammankin kerran työasioissa. Tate Galleryssä oli joku Picasson sinisen kauden naisen muotokuva – sitä oli mentävä tuijottelemaan joka kerta ❤ Ja nuo flaamilaiset, olen heidän ihailijansa myös!
Flaamilaiset vangitsevat katseeni. Tauluissa on intensiivisyyttä, salaisuutta ja tarkkuutta – ihan omanlainen henki.
Kiitos matkakokemusten jakamisesta. Lontoo on niin upea kaupunki.
Anneli, niin on, ja se tarjoaa vaikka mitä. Minun reissuni keskittyi kuvataiteisiin. Tuntui oudolta ajatella, että reissuni oli varmaankin sinne viimeinen. Siltä vain tuntuu.
Paluuviite: Vuosikatsaus 2019 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja