The Favourite

Epookkidraamat kiehtovat minua. Historian elävöittäminen tuo tämänpäiväiselle ajallisia asioita ja samalla ajattomia. The Favourite -elokuva vie 1700-luvun brittihoviin, jonka keulakuva on kuningatar Anne, mutta todellisesta vallasta taistellaan kulissien takana.

Puitteet vakuuttavat. Asut ja miljööt pikkupiirteitä myöten näyttävät uskottavilta. Mutta se ei riitä, sillä uskottavuudelle tai komealle ajankuvalle tehdään jäynää. Tälle elokuvalle ominainen nyrjähtäneisyys välittyy esimerkiksi huikeassa tanssikohtauksessa, joka on täysin muuta kuin 1700-luvun koneventiot. Monet hovin huvitukset kuvitetaan brutaaliin tyyliin: ylhäisön yltäkylläisyyden rappio rehottaa pitelemättömästi.

Juonta en tohdi paljonkaan avata, sillä sen arvaamattomuus on osa elokuvaelämystä. Kuningatar Annen (Olivia Coleman) lapsuudenystävä lady Sarah (Rachel Weisz) käyttää hyväkseen kuningattaren heikkouksia ja pitää hyppysissään todellista valtaa. Sarahin serkku, nuori Abigail (Emma Stone) viekastelee itsensä hoviin Sarahin vastavoimaksi. Mittelö kuningattaren suosiosta käy kovana, jolloin sivuseikaksi jää esimerkiksi sota Ranskaa vastaan. Miesroolejakin elokuvassa on, mutta miehen paikka on lähinnä statistin.

20190220_084720.jpg

Elokuva käsittelee kirpaisevia vallan- ja rakkaudenkaipuun teemoja. Ihmisen arvo pyrkimysten välineenä ei ole suuri. Jään pohtimaan elokuvan asettamaa kysymystä: ovatko voitot muiden kustannuksella voittoja? Hämärä loppu voimistaa kysymystä.

Elokuvan maailma on vainoharhainen: keneenkään tai mihinkään ei voi luottaa. Elokuva jättää rosoisen, röyhkeän ja rivon jäljen. Käsikirjoittajat Deborah Davis ja Tony McNamara sekä ohjaaja Giórgos Lánthimos ovat tehneet hienoa filmityötä, jossa on suuria linjoja ja mehukkaita yksityiskohtia.

Elokuvan naiset loistavat rooleissaan. The Favouriten lähikuviin ei ole asiaa Hollywood-tähdillä kurtattuine ja ruiskutettuine muovikasvoineen – näihin rooleihin tarvitaan mikroilmeisiin kykeneviä naisia juonteineen tai meikittömine hipiöineen. Heittäytymisestä pisteet. Jaha, pisteitä muuallakin lasketaan, sillä kolmikko on Oscar-ehdokkaana, muita palkintoja on jo osalle ropissut.

– –

The Favourite
Ohjaus Giórgos Lánthimos
Alkuperäiskäsikirjoitus Deborah Davis ja Tony McNamara
rooleissa:
Kuningatar Anne (Olivia Coleman)
Abigail (Emma Stone)
Lady Sarah Marlborough (Rachel Weisz)
Videoita ja kuvia: IMDb

2 kommenttia

Kategoria(t): Draama, Elokuvat, Kirjallisuus

2 responses to “The Favourite

  1. Paluuviite: Kulttuurimatkalla Lontoossa | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  2. Paluuviite: The Great | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s