Minna Canth: Ihmisen kuvia

Minna Maijalan toimittamaa Minna Canthin novelleista koostuvaa kirjaa Ihmisen kuvia (Gummerus 2019) kannattaa lukea rinnakkain Maijalan esseekirjan Punaiset kengät (Otava 2019) kanssa. Esseiden teemojen mukaan voi poimia novelleja, jotka käyvät vuoropuhelua nykyajan, Canthin ajan ja Maijalan näkökulmien kesken. Lisäksi niiden väliin mahtuu hyvin kunkin lukijan omia mieleenjuolahduksia.

Jätän sinulle keksimisen ja yhdistelyn ilon. Poimin vain muutaman ajatuksen, jonka saan Canthin novelleista. Tosin Maijalan novellivalinnat kannustavat niihin: ”Canth muistuttaa teoksissaan, että kukaan meistä ei ole haavoittumaton ja kärsimyksen yläpuolella.”

Canthin proosassa toistuu mielenterveyden hauraus. Ihmisen kuvia -kirjan monessa novellissa henkilöiden tunne-elämä horjuu odotusten ja epäilyksien myllerryksessä, ja mukana on novellihenkilöitä, jotka yhteisö on luokitellut hulluiksi.

Minuun etenkin vaikuttaa novellin ”Epäluulo” nuori vaimo ja äiti Elli, joka pelkää pahinta ja aiheuttaa pitelemättömällä mielikuvituksellaan oman tuhonsa. Novelli ”Kauppias Roller” on säälimätön kuvaus siitä, mitä elämänuskon menettäminen teettää.

”Rakkaudestako oli maailma luotu? Rakkaudestako ihminen kutsuttu näin kurjan kurjaan elämään? Asetettu alinomaisen muuttuvaisuuden, voimattoman puuttuvaisuuden ja tukaluuksien alaiseksi.”

Kauppias tekee oman ratkaisunsa maailmassa, josta hän erotta vain vihan, sukuvietin ja kuolemankauhun. Niin tässä kuin muissakin Canthin proosateksteissä ihminen on helposti tunnekuohun vietävissä, eivätkä silloin paina vaakakupissa sääty, kasvatus, puoliso ja lapset. Ja on vielä tuo tuotannossa toistuva muuttuvaisuus, puuttuvaisuus -lausahdus. Maailma on kesken, mikään ei ole varmaa, mieli voi muuttua hetkessä. Se iskee koukkuiskun palleaan.

Yksi Canth-suosikeistani on romaani Hanna (jossa edellisen sitaatin sanakääntein kärsitään muuttuvaisuutta, puuttuvaisuutta), ja jo siinä on tyttöjen välistä ystävyyttä, joka kiihkeys vivahtaa erotiikkaan ja mustasukkaisuus omistushaluun, vaikka viaton kokemattomuus onkin ydintä. Hannaa selkeämmin ne tunteet läikkyvät novellissa ”Ystävykset”, ja myös pyörryttävät tanssiaiskuvaukset muistuttavat toisistaan. Tunneheittäytymisellä ja haavoittuvaisuudella on viehkeytensä mutta myös vaaransa.

Tyttöiän ystävyyden muutosta jännitteiseksi elämäntapaeroksi tarkastelee novelli ”Agnes”. Koska se on Canthin henkilökuvaushuippuihin kuuluva teos ja satasivuisena pikemmin pienoisromaani, olen sille omistanut oman juttunsa (tässä). Suosittelen Agnesta kaikille, jotka haluavat pyyhkiä Canth-mielikuvistaan pölyt.

Yhden johtoajatuksen vielä poimin novellista ”Missä onni?” Siinä minäkertoja seuraa tuttavaa, joka luulee naimakaupan varakkaan miehen kanssa ratkaisevan kaiken. Toimettomuus tuokin tyhjyyden. Novellissa on toki opetus, myös suhteellisuudentajuinen korostus, ettei ole yhtä oikotietä onneen, vaan vain jokaisen oma reitti:

”Mutta tunsin samalla vaistomaisesti, ettei sinne toisen avulla päästä, itsekunkin täytyy astua oman kehityksensä polkua.”

Kirjan novellit

Kuoleva Lapsi (1887)
Epäluulo (1891)
Lääkäri (1891-92)
Ystävykset (1891)
Agnes (1892)
Kauppias Roller (1887)
Missä onni? (1895)
Hullu suutari (ajoittamaton)
Eräänä sunnuntaina (1888)

Juhlavuoden lukuhaastetta kokoaa blogi Yöpöydän kirjat.

– –

Minna Canth
Ihmisen kuvia. Novelleja
toimittanut Minna Maijala
Gummerus 2019
299 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.