Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia

Oletko kuullut kerrostusterapiasta? En minäkään, mutta Laura Lindstedt saa uskomaan sen olemassaoloon romaanissa Ystäväni Natalia (Teos 2019).

”Loppujen lopuksi tässä on siis kysymys ajasta”, jatkoin. ”Niin toimii kerrostusterapia. Se tarjoaa asiakkaalle ajan tihentymiä kuin timantteja, jotka loistavat pimeässä fosforinhehkuista valoaan. Annan sinulle sytykkeen, sinä kirjoitat, minkä jälkeen me vaihdamme ajatuksia. Keskusteluistamme rakentuu vähitellen säihkyvä auringonpilari, vertikaalinen silta, jonka hohdossa kokemukset ja niitä koskevat ajatukset ovat vedettävissä nykäys nykäykseltä lähemmäs toinen toistaan. Lopputuloksena on elämän ja ymmärryksen aistimellinen, makeansuloinen yhtyminen. Toisin sanoen anteeksianto. Toisin sanoen rauha.”

Nyt taitaa fiktioterapeutilta hieman karata mopo käsistä, ja jääköön kunkin lukijan oman tulkinnan varaan, miten kirjan asiakkaalle käy – löytyykö rauha? Romaanilla on kehys: terapeutin asiakas ”Natalia” hakee apua seksipakkomielteeseensä ja kirjassa määrittelemättömänä pysyttelevä terapeutti tuotatuttaa avainsanojen perusteella asiakkaallaan tekstiä. Natalia aluksi kirjoittaa, sitten sanelee äänitiedostoja ja lopulta videoi – siis modernin tekstikäsityksen tavoin. Yhteisestä sopimuksesta terapeutti kokoaa sessioista kirjan, tämän Natalia ystäväni.

Terapiatapaamiset etenevät kronologisesti, mutta muu hersyy Natalian tuotoksissa vapaana. Niistä voi napata ja tulkita lapsuuskokemuksia ja suhteita vanhempiin sekä niiden vaikutuksista Natalian problematiikkaan. Natalian ruumiinkuva- ja rakastajakokemuksista voi tehdä omia päätelmiään, samoin hänen persoonavaihdoksestaan Veronikaksi. Usein tuntuu myös siltä, että terapoitava jallittaa terapeuttia. En tiedä, onko tämä oleellista – onko lainkaan oleellista rakentaa   tarinaksi kirjaa ja sen päähenkilöä, jossa jutun juju on kerronta ja kieli:

”Sanoit minulle kerran, että kielellä on kaikki valta. Ja olit oikeassa.”

Natalia käyttää kertojan valtaa tekstilajista riippumatta, hän saa rauhassa uskotella tai huijata tai olla tosissaan. Ainakin hän on fiktiivinen niin kuin myös sepitteen koonnut (tekstit vallallaan valinnut) terapeuttikin. Tarkoitan sitä, että pidän Lindstedtin romaania kaunokirjallisena vakavana leikkinä. Siinä filosofian, feminismin ja taiteenteorioiden ideoita synnytetään fiktion keinoin kerrontalihaksi, jonka ytimessä sykkii seksuaalisuus. Ja siihen kytkeytyy valta. Kielestä vielä: yksi kirjaa leimaava piirre on sanojen syntyyn ja merkityksiin pureutuminen. Kirjan kaikissa tasoissa on salatun totuuden tuntu – se on sanojen, käyttäytymisen ja seksuaalisuuden alla.

Taiteen merkitys korostuu. Romaanissa esiintyy maalaus ”Suukorva”, jonka nimi on jo monille tulkinnoille altis, ja lisäksi maalaus yhdistää konkreettisesti terapeuttia ja terapoitavaa. Kirjassa mainitaan nimeltä kuvataitailijoita, arvuutellaan kaunokirjallisia lainoja ja viitataan elävään kuvaan kuten elokuvaan Veronikan kaksoiselämä (Natalia ottaa peitenimen elokuvasta).

Nykyisin romaaneissa suositaan kirjan loppuun lisättyä soittolistaa, vaan ei Lindstedt: tämän romaanin lopussa luetellaan Natalian kirjahyllyn teokset. Ja kyllä meillä lukijoilla leikitään! Kirjalistasta löytyy muun muassa Nathalie Sarrauten kirja Ystäväni Martereau – siitä helpolla laskutoimituksella yhtälöi kirjan nimen Ystäväni Natalia. Ja silmää vilkutetaan myös kirjan nimellä terapian suuntaan, sillä looginen (ammattieettinen) mahdottomuushan on terapeutin kutsua potilastaan ystäväkseen.

Lindstedt yllättää Oneironin jälkeen tiiviillä romaanileikillä, jossa ei limbistellä ajattomalla astraalitasolla vaan verbalisoidaan lihallisesti aikaa tihentäen. Romaanissa myös visualisoidaan ja tarjotaan kaksi piirroskuvaa. Romaani Ystäväni Natalia saa minut hyökyvään tulkintavyöryyn ja usein ymmälleen. Se saa myös tuntemaan itseni tirkistelijäksi ja provosoinnin kohteeksi. Huomaan, ettei se päästä minua lähelleen – ja siitähän käynnistyykin uusi tulkintavyöry.

– –
Laura Lindstedt
Ystäväni Natalia
Teos 2019
romaani
217 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.