Minna Maijala: Punaiset kengät

Parhaiten Minnan Maijalan esseeteoksen Punaiset kengät (Otava 2019) lähtökohdan avaa itse kirjailija esipuheessa, jossa viitataan Minna Canthiin:

”Hänen kirjoituksensa vallasta, yhteiskunnasta ja ihmisestä ovat yllyttäneet minua katsomaan omaakin aikaani samanlaisella silmällä, kriittisesti ja kysyvästi. Ja usein olen saanut hämmästellä, kuinka vähän nykyajan keskustelut eroavat Canthin ajasta.”

Maijala on lähes koko aikuisikänsä tutkinut Canthia, mutta tässä teoksessa Canth on ikään kuin Maijalan kaikuluotain. Jokainen kuudesta esseestä käynnistyy Canth-sitaatilla (ja ilokseni kaksi niistä on Agnes-kertomuksesta, jota ei usein nosteta esiin Canthin tuotannosta). Maijala liikkuu esseissään luistavasti tutkimuksista populaarikulttuuriin. Terävät, sujuvasanaiset ja erilaisia asiayhteyksiä raikkaasti sitovat esseet ottavat kantaa ennen kaikkea poliittisesti ja yhteiskunnallisesti.

20190119_141636.jpg



Maijala käynnistää pohdintansa tutkimuksen, lehtijutun, kirjan, kritiikin tai elokuvan pohjalta, eikä hän himmaile esittää omia näkemyksiään. Hän pöllyttää niin medikalisaatiota ja mielenterveyden määrittelyn kulttuuris-yhteiskunnallis-poliittisia tekijöitä (essee ”Mielen rajat”) kuin sukupuolittunutta tapaa esittää historiaa (essee ”Miehiä ja ihmisiä”). Hän poimii kuvaavia räikeyksiä kuten ”Miehiä ja ihmisiä” -esseen esimerkkejä Suomen 100-vuotisjuhlien miesylivoimasta. Maijala syystä kysyy:

”Mutta onko miesten maailma tehnyt tilaa naiselle? Ovatko länsimaisen yhteiskunnan ihanteet ja arvot muuttuneet naisellisempaan suuntaan, kuten Minna Canth uskoi?”

Feministinen lähestymistapa paljastaa rakenteita. Esimerkiksi esseissä ”Punaiset kengät” ja ”Rakkauksista” avautuu havainnollisesti, kenen kertomuksista saamme (tai emme saa) toimintamalleja – niin Canthin aikoina kuin nyt. Kirjoittaja viittaa usein tunnettuihin feministeihin Virginia Woolfista bell hooksiin, lisäksi kirjakansitekstin viitoittamana hän pistää itsensä täysillä alttiiksi.


Enpä usko Maijalan ja kustantajan arvanneen, miten kokoelman viimeinen essee ”Ihmisiksi” puhuttelee päivänpolttavasti. Essee käsittelee Rajat kiinni -ajattelua, lokerointia, rasismia ja ihmisarvoa. Punaiset kengät -kirjan julkaisuviikolla olen lukenut päivälehdestä porukoista, jotka ovat ottaneet oikeudekseen määritellä suomalaiseksi kelpaavat, tai vellontaa seksuaalirikoksista, jotka alkavat herättää huomiota siinä vaiheessa, kun tekijät uutisoidaan maahanmuuttajataustaisiksi. Maijalan esseessä pohditaan kertomisen retoriikkaa, joka ohjaa merkityksenantoa.

”Se, miten kerromme maailmastamme ja millaisia merkityksiä annamme tapahtumille, ohjaa myös kokemustamme. Melodraaman retoriikka, vastakkainasettelut ja yksinkertaistukset näyttävät elämän taisteluna erilaisia uhkia vastaan ja synnyttävät turvattomuutta ja pelkoa. Sensaatioiden, jännitteiden ja vastakkainasetteluiden varaan rakennettu journalismi ei ole vain yleisön kalastelemisen keino ja vaaratonta viihdettä, se myös rakentaa ihmisten näkemystä maailmasta. Hyökkäämmekö uhkaavaksi määrittelemäämme toista vastaan, madallammeko valmiuttamme väkivaltaan niin sanoissa kuin teoissakin, vai pyrimmekö vahvistamaan sitä, mikä meissä on hyvää, ja pitämään kiinni positiivista arvoista, joihin uskomme?”

Viimeinen essee ”Ihmisiksi” kiteyttää Maijalan tyyliä, jossa omakohtaisuus ja teema laajentuvat yksityisestä, Rajat kiinni -jengistä, Canthin teoksista, keskitysleirielokuvista ja prinssi Harryn & Meghanin häistä yleiseen. Maijala lisää yllätysmausteita perusaineksiin ja hauduttaa pitkäkestoista purtavaa. Minna Maijalan esseet natsaavat ajattomaksi havaitun Minna Canthin 175-vuotisjuhlavuoteen, mutta esikuvansa tapaan ne kertovat ajasta samalla kun ne kestävät sitä.

– –

Minna Maijala
Punaiset kengät. Minna Canthista, rakkaudesta ja vallasta
Otava 2019
esseitä
223 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Esseet, Kirjallisuus

3 responses to “Minna Maijala: Punaiset kengät

  1. Paluuviite: Minna Canth: Ihmisen kuvia | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  2. Paluuviite: Aino Vähäpesola: Onnenkissa | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  3. Paluuviite: Tatu Kokko: Kävelevien patsaiden kaupunki | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s