Kirsikka Saaren romaani Hölmö nuori sydän (Otava 2018) tuntuu modernilta tavalliselta tarinalta. Ja tuntuu se muultakin – sydämeen ottaa.
Viisitoistavuotiaista Kiirasta ja Lennistä on tulossa vahingossa vanhemmat. Yksi sattumanvarainen sähellys rappukäytävässä riittää. Itähelsinkiläiset syrjäytymisriskit helisevät varoituskelloina, mutta ei niitä nuorten piireissä ole kukaan kuulevinaan. Jo edeltävän polven korvissa soi, mutta yksihuoltajat ovat kuuroja muulle kuin omalle hädälle.
”Kaiken metelin ja häsläämisen alla Lenni oli vakava lapsi kuten Kiirakin, sellainen joka oli nähnyt enemmän kuin osasi kertoa.”
Tämän kirjan maailmassa kaukana ovat kannustavat tukiverkostot, keskiluokkaisten auttajatahojen väliintulo-onnistumiset ja tasa-arvoisen yhteiskunnan samat mahdollisuudet kaikille. Perusasetelmat ovat kovin tutut: teiniraskaus, sosiaaliset ongelmat ja rasismi.
Viisaasti Hölmö nuori sydän näyttää, ei juuri selittele syitä ja seurauksia. Se luottaa lukijaan, joka tekee omat tulkintansa keskenkasvuisten yrityksestä selvitä elämään – elämässä selviäminen on sitten ihan toinen juttu. Olen tietoinen, että Saari on romaanin lisäksi tehnyt käsikirjoituksen samannimiseen elokuvaan, ja kyllä tekstin visuaalisuus ja jäntevyys romaanissa siitä todistavat. Kirjassa kuitenkin sanoilla ja niiden järjestyksellä tai taivutusmuodoilla on merkitystä. Esimerkiksi näin:
”Päätös alkoi kypsyä, kihelmöi, hän ei tiedä mihin hänestä on. Hän ei tiedä, onko hänestä mihinkään.”
Kenelle kirja on kirjoitettu? En millään näe tätä teinien kirjana, tai VAIN teinien kirjana. Kyllä tämän kuuluu kolahtaa kaikkiin, jotka haluavat kokea kaunokirjallistettuna hyvinvointivaltion laitapuolen lähiöasukkien elämää. Mutta miten lähiöaikuiset ja -nuoret saisi lukemaan tämän kirjan? Tai katsomaan edes sen elokuvan? Ja mitä he siitä sanoisivat? (Ja minä hyväkäs käytän ulkopuolistavaa pronominia ”he”. Oletanko, että on selvä jako me eli koulutetut kesikuluokkaiset ja ”he”?)
Olen Saaren romaanin jäljiltä sydän hellänä, toivotonkin. Ja siksi olen onnellinen viimeisen sivun itkettävästä toivonpilkahduksesta.
– –
Kirsikka Saari
Hölmö nuori sydän
Otava 2018
romaani
101 sivua eKirjana
Luin BookBeatissa.
Blogeissa mm. Baba Lybeck, Eniten minua kiinnostaa tie, Joukon taideblogi ja Siniset helmet.
Luin tämän syksyllä, jäi mieleen kyllä, vaikka jotenkin koin, että jokin elementti puuttui, että olisin täysin ihastunut kirjana. Aiheidensa puolesta kyllä painavaa tavaraa, ja ymmärrän oikein hyvin tuon problematiikan, että onko itse vain ylhäältäpäin osoitteleva ja kauhisteleva keskiluokkainen voivottelija. Kaipa sitä on, mitä sitä kieltämään. Onneksi silti edes joskus on onnistunut jotenkin myös vaikuttamaan, edes muutamaan yksittäiseen ihmiseen. Vaikka eihän se isoa kuvaa muuta miksikään, eikä vie näitä vaikeita ilmiöitä mihinkään suuntaan.
Vaan yksikin on jotain ja yksilölle suurta! Ajattelemisen aihetta kyllä kirja antaa. Ymmärrän myös sen, miten voi joku pala puuttua täydestä kirjahurahduksesta. Mietin kovasti romaanin rasismiaineksen päälleliimausta, mutta toisaalta ei tarvitse kuin lukea päivän lehtiä tai eksyä väärälle somefoorumille… valitettavan totta on kanssakansalaisten leimaamis- ja yleistyshalu ja omien ongelmien syyllisten haku bääristä suunnista.
Huomasin muuten, että Kirsikka Saari on Jussi-ehdokkaana Hölmö nuori sydän -leffakäsikirjoituksesta.