Runokirjani nimi sisältää loputtoman vaivaavat ajan, muistin ja muistojen teemat. Muiston ajastus (Reuna 2019) on tapani nähdä ne – näkymättömät ja olemuksettomat – silti olemista määrittävät.
Aika voidaan määritellä tapahtumien välisenä etäisyytenä. Etäisyys puolestaan riippuu havaitsijasta. Aikaa ajatellaan myös tapahtumisen nopeutena. Aikaa voi myös mitata, ja silloin aika on sopimus, jolle on määritelty mittayksiköt. Kuunkiertoa ei ihminen voi kellon tavalla rukata tai siitä kehräävää aikaa hallita, joten vuosi, kuukausi ja vuorokausi vierivät taivaankappaleiden tahtiin.
Ajan kokemus on aistien ja kognition sekoitus. Tilanteet, tapahtumat, havaintokyky ja keskittyminen vaikuttavat ajan keston kokemuksiin, eikä siihen ole mekaanista mittaria tai laitetta. Ajasta voi jäädä jotain muistiin, ja muistoissa ajalla on mielikuvien olemus. On hyväksyttävä muistin rajallisuus ja muistojen suhteellisuus. Sama aika ja tilanne ei ole koskaan kaikille sama: toiselle aika on lyhyt, toiselle pitkä, joku ei muista siitä mitään, joku jotain ja ihan toista kuin toinen.
Edellä kirjaamassani ei ole mitään omaperäistä tai ainutlaatuista. Se ei tarkoita sitä, etteikö teemoista irtoaisi jokaiselle omanlaisiaan havaintoja ja kokemuksia. Minulla ne ovat kielellistyneet runoiksi, niistä on syntynyt Muiston ajastus.
En voi mitata Muiston ajastuksen syntyä. Oivallusten ja havaintojen kielellistäminen on vienyt aikaa, vaikka jotkut aihiot ovat voineet välähtää hetkessä. Minulle runo on ilmestys, joka hakee kielensä ja muotonsa ajatukseni ja kokemukseni ympärille.
Ajan mitattavuus on paradoksi, jota hyödynnän runoissani: kello käyntiä voi laskea, mutta ajankokemukselle ei ole mittayksikköä. Ajankokemuksen ja muistojen suhteellisuuden pakotan runojen mitattavaan muotoon, jonka malli tulee haikun ja tankan rakenteesta. Minua kiehtoo säädellyn, rajatun muodon mahdollistama kielen, sisällön ja tulkinnan vapaus.
Runokokoelmani jakaantuu seitsemään osaan. Niissä eri kulmin lähestyn aikaa ja sen jälkiä. En tarkoita nostalgista haikailua vaan havaintojen kirjoa, osin ajatelmatyyppisiä lohkeamia. En halua tai tunne tarvetta avata kirjan runoja tämän kummemmin. Mutta vielä silti tämä: kutsun haikujani ja tankojani lyhytrunoiksi. Se luonnehtii taipumustani runoilijana ilmaista tiiviisti se, mikä on ilmaistava.
”Hauturi kaivoi
kuopasta luunkappaleen.
Kaivoi palasen,
sai tarinan. Ihminen
elää siinä, vain siitä.”
Aikaisemmissa runokirjoissani (kokoelmat Kierrän vuoden ja Onnen asioita) olen testannut rajoja, sillä olen joutunut ottamaan huomioon selkokielen rajaukset sisällön, kielen ja rakenteen suhteen. Olen halunnut osoittaa runon perusolemuksen jouston ja vapauden: myös reunaehtojen sisällä syntyy runoutta.
Aavistan, että selkorunoilijataustani saattaa viedä joidenkin silmissä uskottavuuttani ”oikeana” runoilijana. Ehkä myös haikuilu, vanhan ja lainatun runomuodon vapaa uusiokäyttö vaikuttaa niin. Sille en voi mitään, voin vain toivoa Muiston ajastus -lyhytrunoni pysäyttävän lukijan hetkeen, ajastamaan runomuistoja huomisiin.
”Havahdun hetkeen,
pelastan unohduksen.
Ajastan muiston.”
•
Viime kesänä löysin lapsuudenkotini piironginlaatikosta rasiallisen isävainaan rannekelloja. Ajastus, jota en osannut ennakoida. Asettelin kellot portaalle ja kuvasin. Kuva päätyi kirjani kanteen.
– –
Tuija Takala
Muiston ajastus
Reuna Kustannus 2020
runoja
98 sivua.
Kiitos kustantajalle luottamuksesta runoihini!
Kirjan voi ostaa kustantajan verkkokaupasta: tällä.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Wau – kirjailijalle on upea päivä kun teos saapuu painosta – onnea! Ihanat haikuesimerkit z3
Riitta, kiitos! Hienoa ja kummallista! Runot ovat jo niin kauan olleet minulle, että kirja ei tunnu itselle uudelta vaikka onkin. Eikä voi koskaan tietää, mitä ne ovat muille. Mutta nyt se lähti omille teilleen.
Onnittelut uudesta kirjasta, vaikuttaa todella kiinnostavalta! Varasin sen heti kirjastosta – Tampereella olikin jo ennestään neljä varausta.
Pidin myös Onnen asioita -kokoelmastasi. Jos joku epäilee uskottavuuttasi, omapa on häpeänsä. Minulle tiiviys ja selkeys toimivat aina, kirjoitanhan itsekin simppeleitä runoja. Joskus 2014–2015 minullakin oli vahva haiku- ja tankakausi, mutta viime vuosina on syntynyt lähinnä palindromeja, joita voisi ennemminkin kutsua sekorunoiksi ilman älliä. 🙂
Toivottavasti uusi teos löytää yleisönsä. Kansi on onnistunut ja sen tarina vetoava. Kevyttä kynää jatkossakin!
Pekka, oi, miten ilahdutat! Kiitos! Hykertelen tuota ”selkorunoja ilman älliä”.
Runoutta on niin monenlaista ja laji on niin venyvä, että siihen mahtuu kaikenlaista fragmenteista selkoon, lainatuista mitoista nurinperinsanoihin. Kielen iloja!
Kansikuvakommentistasi ja tamperelaiskiinnostuksesta ilahdun ihan tietyistä syistä. Kuvan olen ottanut Tampereella, tai tarkennetusti Teiskossa.
Lämpimät onnittelut Tuija! Minulle olet oikea runoilija, vaikka kirjoittaisit kauppalistaa. Tiivistämisen taito on upea taito, eikä todellakaan helpoimmasta päästä. Lyhyestä virsi kaunis ja Tuijan lyhytrunoista haiku kaunein ❤
Ihana tuo kansikuvan tarina, tyylikäs kuva ja sopii kirjaasi kuin nakutettu. Poika sai juuri viikonloppuna isänsä vanhan rannekellon, joka on yhtä vanha kuin minä. Se on pojan kallein aarre.
Tiina, kiitos – kauppalistani – no, no! Sanoistasi elän pitkään.
Ja hieno tarina on myös sinun isäsi kellon siirto sukupolvelta toiselle. Arvokasta!
Isosti onnea painotuoreen uutukaisen johdosta!
Puhutteleva kansi ja lukemaan kutsuvat esimerkit
Aika on kaikkinensa mitä mielenkiintoisin käsite ja suure, sen merkitys meille muuttuvainen. Ja ne muistot… Lyhytrunot ovat rautaa, joka vaatii osaavan valanjansa.
Teos on ollut varauksessa jo jonkin aikaa ja odotan suurella mielenkiinnolla lukukokemusta. Olkoot teoksen omat tiet onnekkaat ajastetaan muistoja;)
Kiitos sinulle sanoistasi! Lyhyestä virsi kaunis – ja joskus runotkin. Hellin lyriikassa moninaisuutta, runon venymistä muotoon jos toisern, sillä lukumieltymyksetkin vaihtelevat.
Ajastuksin!
Paluuviite: Naistenpäivän 2020 tärppilista | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Paluuviite: Turistina kesä-Tampereella 2020 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Paluuviite: Vuosikatsaus 2020 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja