Domenico Starnone: Solmut & sananen Vuosisadan rakkaussodasta

Domenico Starnonen perheromaani Solmut (WSOY 2018) tarkastelee perheensisäisiä valtarakenteita ja vallankäytön seurauksia vanhempien ja lasten elämässä. Aviokriisillä on monimutkiset syyt ja sitäkin kimurantimmat seuraukset. Solmuja siis piisaa.

Romaanin rakenne on minulle kirjan varsinainen juttu. Ensimmäinen osa koostuu jätetyn vaimon kirjeistä 1960-luvulla, ja keskimmäisessä osassa aviomies kuvaa seitsenkymppisen parin nykyhetkeä ja samalla mies katsoo menneeseen. Kolmas osa kuvaa pariskunnan kahden aikuisen lapsen muutaman tunnin tapaamista vanhempien kodissa, kun pariskunta on sieltä lomalla.

Solmut sijoittuu lähinnä Roomaan, jossa kirjan luin.

Itse asia ei ole omaperäinen: aviomies jättää perheensä, vaimo sekoilee tuskassaan, lasten tunteita ei pariskunta jaksa ottaa huomioon, mies palaa perheeseen syyllisyyden riivaamana ja avioliitto jatkuu hamaan vanhuuteen. Tekstin ote eroaa tavanomaisesta, sillä kirjan eri osat avaavat henkilöitä, tuntemuksia ja tapahtumia eri kanteilta, ja sen lisäksi eri osien ainekset tipauttelevat sinne tänne pikku yllätyksiä. Hiljalleen romaani kerii auki avioliiton tilaa, etenkin sen kauhun tasapainoa.

”Sekä minä että Vanda olemme vaikenemisen mestareita. Jo aikaa sitten tapahtuneen kriisin jälkeen olemme molemmat oppineet, että meidän on sanottava toisillemme paljon vähemmän kuin pidämme sisällämme, jotta ylipäänsä voimme elää yhdessä. Se on toiminut.”

Näin kertoo aviomies. Lukija näkee – ainakin minä näen – että se ei todellakaan ole toiminut. Lapset eivät ole saaneet otetta elämään, myös pariskunnan elämä vaikuttaa elämättömältä, pääasiassa toistensa väijymiseltä ja välttelyltä.

Italialainen ja ruotsalainen perhehelvetti

Tähän väliin silpaisen siivun ruotsalaisesta avioliittotragediasta, joka toistuvasti tunkee mieleeni, kun luen Solmut. Ebba Witt Brattströmin Vuosisadan rakkaussota (Into 2018) eroaa Solmut-kirjasta siten, että Brattströmin kirjassa pariskunta ei vaikene vaan provosoi ja haastaa toisiaan kierteenomaisesti. Lopputulos on sama: kiduttavaa suhdeumpisolmua, jota ei kumpikaan taida haluta edes aukaista tai päästää hapertavasti yhdistävistä säikeistä irti, vaikka pitäisi. Todella pitäisi.

Brattstörmin kirja saa minut ärsyyntymään: se junnaa samaa alusta loppuun ja sortuu kliseisiin, roolittaa yksioikoisesti ja toistaa samaa. Ymmärrän kyllä yskän, sellaistahan riitelykierre on, silloin sorrutaan alkeellisuuksiin ja jatketaan, jatketaan, jatketaan – mutta se ei nyt toimi minulle.

Sen sijaan Starnonen perhehelvetin paineiden paljastelu pienistä yksityiskohdista sotkuiseen perhevyyhtiin saa kiinnostumaan. Vallankäyttö ja osapuolien toiminta kuvataan kaihertavasti: yksi nöyristelee ja kostaa valheilla, toinen vahtii ja painostaa, kolmas koettaa olla hyvää pataa mutta on hukassa itsensä kanssa, neljäs poukkoilee impulsiivisesti. Ja loppuratkaisu: vau! Paljon jää mietittävää, solmuja aukaistavaksi.

Poikkema

Poikkean biografiaan, sillä ulkokirjalliset seikat kutkuttavat. Brattströmin ex-miehen tiedetään olevan varsinainen #metoo-pahis. Liekö kirja ex-vaimon kosto? Eikä kirjan nimi ole Tikkas-sattuma, ihan tarkoituksellinen viitaus. Starnone sitten: ex-napolilainen kirjailija, joka on vaimonsa Anita Rajan kanssa kotiutunut Roomaan. Huhut käyvät kuumina: kumpi heistä on Elena Ferrante? Vai kummatkin? Vai ei kumpikaan?

– –

Domenico Starnone
Solmut
suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä
romaani
WSOY 2018
191 sivua.
Ostin kirjan ja ruusun päivänä.

Ebba Witt Brattström
Vuosisadan rakkaussota
suomennos Jaana Nikula
Into 2018
173 sivua.
Lainasin kaverilta ja lukaisin osin BookBeatissa.