Mitäpä tästä kertomaan Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita –sarjan tunteville? Jos olet lukenut edellisen osan Ruokarouvan tytär, uusin kuudes osa Taiteilijan vaimo jatkaa suoraan siitä. Edelleen kertojana on Kirsti, eli ensimmäisen neljän osan kertoja Ida-äiti on sivuroolissa. Ja jos et ole sarjaa lukenut, aloita alusta: neljä ensimmäistä osaa ovat taidokasta historiaviihdettä.
Taitelijan vaimo (Otava 2018) kertoo jo nimessään, mihin suuntaan Kirstin elämä menee – ja kansi vielä lisää. Mutta miksi nimi katsoo Kirstiä miehen kautta, vaikka kertoja on omia intentioitaan toteuttava, itsenäisyyttä osoittava nuori nainen?
Kirja ei oikeastaan tuo juurikaan uutta sarjaa lukeneelle, sillä silloin tietää, että Kirsti on valmistellut paluuta Pariisista perustaakseen ompeluateljeen Helsinkiin, ja vakava heilastellut kuvanveistäjänuorukaisen kanssa johtaa avioliittoon. Isäpuolen viinatrokaamisen arvasin jo edellisessä osassa.
Kirjan lukeminen on helppoa, sillä kerronta etenee kronologisesti tapahtumia uskollisesti selostaen. Henkilöitä vilisee, mutta se ei sekoita pääasiaa eli Kirstin ja perheen tapahtumia. Niissä riemut ja takaiskut vaihtelevat, mutta päähenkilön kunnollisuuteen voi luottaa. Vaikka kolhuja ja kommelluksia sattuu, kokonaisvaikutelma on – kiltti. Jolkottava juonivetoisuus vaikuttaa minuun niin, etten löydä kirjasta mitään, mitä siteeraisin.
Mustonen luo viihdettä, joka on sulavasti nautittavaa. Sarja osa osalta kevenee, vaikkei Taiteilijan vaimo aivan yhtä överiksi mene kuin edellinen osa Hemingwayneineen, pikemminkin tämä laskeutuu astetta uskottavammaksi ajan ja kulttuurikerman kuvaksi. Neljän ensimmäisen osan Idan kertojanääntä ja sen luokkaterävyyttä ikävöin. Eli suhtaudun sarjan lukemiseen tätänykyä hotkaistavana hattarana, joskin hitusen poden höttöähkyä. Näin käy, vaikkei Mustosen kirja lainkaan sokerisinta historiaviihdettä ole.
Koska nuoruudessani olen jonkin aikaa tutkiskellut itsenäisyyden alun kirjallista modernismia tulenkantajuus etunenässä, maistelen romaanin tapahtumien irtokarkkeja 1920-luvun ilmiöistä. Mustonen vakuuttavasti hyödyntää laajaa kulttuurihistoriallista tietämystään muodista kirjallisuuteen, taiteesta politiikkaan. Kaikkien merkittävien 1920-luvun lopun kirjailijoiden nimipudottelu ja kulttuuriskandaalit mahdutetaan romaaniin. Maistuvat ne hetkittäin herkullisilta, jotkut virkistävästi hivenen karvailta. Esimerkiksi edellisen osan tapaan Manninen naurattaa minua kitkerällä Olavi Paavolais -kuvauksella.
Kirja alkaa vuodesta 1927, ja päättyy ennen vuosikymmenen vaihtumista, joten mukaan mahtuvat amerikkalaisen laman, saksalaisen natsismin ja suomalaisen oikeistoliikehdinnän vaikutukset. Irti ympäröivästä yhteiskunnasta ei Taiteilijan vaimo ole, vaikka kaikki tuntuu tapahtuvan ohimennen. Kirstin elämä etenee, ja Ida-äiti jopa pehmenee kertomaan tyttären syntyperäsalaisuuden.
Mitenköhän monta osaa tätä vielä siunaantuu? Päästäänkö jopa tähän päivään? Ainakin Kirstin tytär Viena on sopivan ikäinen romansseihin 1950-luvun modernistirunoilijoiden kanssa… Olen siirtynyt fanittajasta sarjan varaukselliseksi stalkkaajaksi, mutta pakko on väijyä osa osalta, mitä näille kirjatutuille tapahtuu.
– –
Enni Mustonen
Taiteilijan vaimo
Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan 6. osa
Otava 2018
romaani
328 sivua.
Luin BookBeatin eKirjana.
Jos sarjasta kirjoittamani jutut kiinnostavat, lue neljästä ensimmäisestä osasta tässä, viidennestä tässä.
Taiteilijan vaimosta ovat postailleet esimerkiksi Kirjasähkökäyrä ja Kulttuuri kukoistaa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Historiaviihde on sopiva nimitys. Mietin tuota samaa, että kuinkahan kauan sarja jatkuu.
Kyllä vain, vahvasti viihdettä, ja henkilökuvauksen kannalta ohenee verrattuna sarjan alkuun. Huvittavia yhteyksiä aikakuden kultuuriväkeen riittää!
Minulla on hämärä muistikuva, että olisin jostain lukenut, että sarjasta tulisi kymmenosainen. Voi olla toki unta, vitsi tai jotain sellaista.
Haa, yksi stalkkaaja täällä. Päätin pysyä kärryillä toisten bloggauksia lukemalla. Pidin kovasti niistä ensimmäisistä osista, Ruokarouvan tytär vei sitten innon. Harmittelen kevyehköksi muuttunutta linjaa.
Riitta, stalkata voi monin tavoin. Edellinen osa löi niin ällikällä ylilyönteineen, että Taiteilijan vaimoon jo osasin suhtautua sen perusteella. Ja näistä Mustosen sarjoista: merkittävä suunnanmuutos tapahtui myös Järjen ja tunteen tarinoiden viimeisessä osassa.
Irtokarkkeja, kyllä, hyvin sanottu. Onneksi tässä palasi sarjan lukemisen ilo, joka edellisen osan kanssa hieman katosi. Nyt jopa nauratti se kaikki nimipudottelu… kekseliästä kirjailijalta, vaikka kevyeksi kokonaisuus jääkin. EIköhän näitä vielä ainakin yksi tule, muistelen kirjailijan joskus kertoneen, että lähemmäs meidän aikaamme on tarkoitus tarinaa viedä.
Nonniin, sinulla on tietoa! Katsotaan, toteutuuko veikkaukseni 50-luvun modernistirunoilijoista. Eli seuraavankin osan luen.
Tätä sarjaa on ihan mukava lukea silloin tällöin. Pidän historiallisista viihdekirjoista, ne viihdyttävät ja antavat myös uutta tietoa. Aloitin tämän sarjan mutta minulla on vielä Ruokarouvan tytär lukematta. Eli perässä tullaan.
Tervetuloa! Onkin kiva kuulla, miten sinusta sarja muuttuu, kun keskiöön siirtyy Kirsti.
Paluuviite: Enni Mustonen: Tekijä & Syrjästäkatsojan tarinoita | Tuijata. Kulttuuripohdintoja