Enni Mustosen sarja Syrjästäkatsojan tarinoita on saanut nyt kunniakkaan loppunsa, kun romaani Tekijä (Otava 2022) on ilmestynyt. Täytyy todeta, että Mustonen on todella aimo tekijä: hän on koukuttanut merkittävän määrän lukijoita kymmenosaiseen kirjasarjaansa.
Historiallinen romaanisarja alkoi 1890-luvulta ja päättyy nyt 1960-luvun puoliväliin. Kolmen sukupolven naisten seurassa on koettu yhteiskunnalliset mullistukset, joista etenkin sodat järisyttivät heidän valintojaan ja vaiheitaan, ja lisäksi he ovat edustaneet yhteiskunnan kehitystä ja mahdollisuuksia naisille: Ida ponnisteli köyhyydestä yrittäjäksi, Kirsti sai mahdollisuudet korkeaan koulutukseen mutta valitsi omin päin käsityöläisalan ja taitavana vakaan toimeentulon. Vienalla on jo keskiluokkainen tausta, vapaus matkailla ja ajan kanssa etsiä omaa tietään.
Syrjästäkatsojien rinnalla olen nähnyt kulttuurikehityksen kultakauden taiteilijoiden kyökin puolelta, muotimaailman ompelimoiden ja myymälöiden tiloista tiiraillen sekä elokuva- ja teatterialan puvustamosta katsellen. Tämä on ollut yksi sarjan loisto-oivalluksia: kulttuurisia virtauksia tarkkaillaan tavallisten tekijäihmisten näkökulmasta, ja paljolti myös kulttuurikerman gloria karisee. Mustosen taustatyön vakuuttavuus näkyy siinä, että tosiaines ja todellisuudessa eläneet henkilöt putkahtelevat luontevasti osaksi romaanisarjan päähenkilöiden elämää. Sujuvasti se käy silloin, kun ”julkkikset” ovat naisten työhön kuuluvia, ei vain nimipudottelua.
Tosielämän kuuluisuudet vaikuttavat kirjasarjan kertojanaisten elinkeinoihin, ja he kokevat itsensä sivuhenkilöiksi, mutta meille lukijoille eittämättömiä päähenkilöitä ovat olleet Ida, Kirsti ja Viena. Meille ovat tärkeää heidän toimeentulonsa sekä perhe- ja rakkauselämänsä seuraaminen, ja oikeisiin (kulttuuri)historiakirjoihin jääneet henkilöt ovat taustaa. Arkipäiväistäminen ja henkilökohtaistaminen ovat osa sarjan vetovoimaa.
Viihteellinen historiaromaanisarja ei kikkaile kerronnallaan. Jokainen sarjan kolmesta kertojasta on vuorollaan teksteissä raportoinut, mitä tekee, näkee ja kokee. Arjen työt ja toimet painottuvat, niiden joukkoon sulautuvat ilot ja surut. Työn eetos korostuu, samoin naisten sitkeys. Suvusta ja avuntarvitsijoista pidetään huolta, joten elämänarvona erottuu koruton välittäminen teoin. Sanoin ei rakkauksia hehkutella, vaan uurastetaan ja tehdään jotain toisten hyväksi.
•
Onhan se haikeaa luopua tästä sukutarinasta. Siitä on tullut jopa henkilökohtainen, sillä olen mukauttanut selkokielelle sarjan ensimmäisen osan Paimentyttö. En vielä tiedä, jatkuuko sarja selkona.
Ja tästä eteenpäin varoitan Tekijän juonipaljastuksista.
Tekijässä Viena on palannut Amerikasta Suomeen surevana leskenä ja on kaikin puolin epävarma tulevaisuudestaan. Hän saa työpaikan Marimekosta ja osoittautuu jälleen nokkelaksi arjen pulmien ratkaisijaksi, järjen ääneksi pyörremyrskymäisen luovan haihattelijan Armi Ratian taustalla. Sivutöinään Viena puvustaa teatteria ja tarkkailee 1960-luvun radikalisoituvaa kulttuurinuorisoa. Itsensä hän tuntee puolessavälissä neljääkymmentä ikälopuksi. Romanssinomaista voi silti olla vireillä ja… lopun jätän arvattavaksi.
Tätä juonen osaa en jätä arvailun varaan. Minulle Ida on ollut sarjan sydän, hyvä ihminen, selviytyjä. Ennakoin, että Idan aika tulee täyteen, ja niin tapahtuukin. Se, miten Mustonen sen tekee, miellyttää: hyvän, pitkän elämän eläneen ihmisen kuolema on hiljainen ja elämän kiertokulkuun kuuluva. Ida nukkuu pois lähellä rakkaitaan, ja sitä ennen hän on saanut muistella taipaleensa käännekohtia. Läheisten suru, sen tavallisuus puhuttelee Vienan kokemana:
”Kaikkeen tottuu, siihenkin, että rakas ihminen on poissa. Sen olin oppinut jo silloin, kun tuatto kuoli. Saman olin kokenut myöhemminkin, ensin Jonin, sitten Martan ja nyt Ida-mumman hautajaisten jälkeen.
Ehkä siinä murheen väistymisessä auttoi kevätkin. Päivät pitenivät ja leskenlehtiä seurasivat sinivuokot. Vaikka pikatie piti meteliä vain parinsadan metrin päässä meidän pihapiiristämme, jos meni talon toiselle puolelle ja istui verannalla, kuuli mustarastaan yhä laulavan iltaisin kuusikossa.”
Sarjan henkilöistä Kirsti on jäänyt vieraimmaksi, mutta iloitsen, että hänestä ja suhteesta tyttäreensä Vienaan irtoaa joitain uusia sävyjä. Viena ei helposti lähelleen päästä, mutta ehkä hieman entistä enemmän viimeisessä osassa hän ruotii tunteitaan. Pääosin Tekijä täyttyy työstä, sukujuhlista, sukuun liittyvistä uusista ihmisistä, vanhoista perheystävistä ja kaikenlaisesta puuhailusta, tulemisesta ja menemisestä. Itse asiassa on aika hienoa, että sarja päättyy sellaiseen. Elämä jatkuu, touhua riittää ahkerille, ja jokainen löytää suunnan elämälleen. En silti malta olla miettimättä, mitähän Idan suvulle kuuluu 2022.
•
Enni Mustonen: Tekijä. Syrjästäkatsojan tarinoita, 10. osa, Otava 2022, 480 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Syrjästäkatsojan tarinoita blogissani:
Paimentyttö, Lapsenpiika, Emännöitsijä, Ruokarouva
Tekijä
Lisäksi: Martan tarina
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 