Riikka Ala-Harja: Tämä ei ole tv-sarja

On näitä bio- ja autofiktioita, ja sitten on myös varaa leikkiä toden ja keksityn kesken. Leikkiin on ryhtynyt Riikka Ala-Harja, jonka romaanissa tunnettujen näyttelijöiden elokuvakerho ideo tv-sarjaa, siispä: Tämä ei ole tv-sarja (Otava 2022).

Romaanin kertojan Alaharjan elokuvakerho kokoontuu muutaman kerran vuodessa vuorotellen kunkin kerholaisen luona. Tyypilliseen keski-ikäisten naisten tapaamisen tapaan tarjotaan herkkuja, juodaan viiniä, rupatellaan ja unohdetaan jutella niistä elokuvista, joista kerhon piti puhua.

Alaharja poikkeaa muista kerholaisista siten, että hän on kirjailija-dramaturgi, muut ovat näyttelijöitä: Malmivaara, Nenonen, Haapkylä, Knihtilä, Kamu ja Lehtikari. Ja kyllä, tv:stä tuttujahan he ovat meille tavislukijoille, kotimaisia filmijulkkiksia tässä romaanissa nimillään ja kirjan kannessa kasvoillaan.

•

Lukiessani olen välistä hämmentynyt ja huvittunut. Olen sen verran lukenut naistenlehtiä ja tunnen siksi pintapuolisesti kirjan naisten elämänvaiheita, että löydän lehtijuttuihin linkittyviä ”faktoja” ja sitten ilmeisiä mielikuvituskäänteitä. Ja niinhän romaanissa voi. 

Se vie minut miettimään, mikä mahtaa olla Ala-Harjan romaanin varsinainen the juttu. Yksi on ehkä se, että kirjailija kuittaa nyt vuosientakaiset keskustelut yhdestä romaanistaan: mitä tosia, läheisten tai omien asioita voi käyttää fiktiossa? Kaikkea voi, etenkin kuin niiden aikojen jälkeen on puhjennut varsinainen auto-f-buumi. Ja kirjan lopussa vakuutetaan sen sopivan kirjan ”henkilöille”.

•

Tiivistän tarinan siihen, että kerhonaiset K47 keksivät uuden tv-sarjaidean. Siinä niin kuin olisivat nämä samat naiset omilla nimillään, mutta tapahtumat olisivat keksittyjä, että niin kuin sekoitettaisiin fiktiota ja faktaa, tehtäisiin valedokkaria. Erikoisjuttu olisi se, että alle 47-vuotiaita ei näytettäisi kasvoista. Eikä ainakaan miehiä. Käsikirjoitusta alkaa Alaharjan kanssa tuunata Malmivaara ja Nenonen, sitä sparraa Haapkylä uudessa roolissaan tuottajana.

Aineksia romaanissa on paljon. Pohdin viisikymppisten naisten, etenkin taiteilijoiden tilannetta nuorisolaisessa kulttuuriympäristössä. Naisten kaveruuteen kietoutuu kannustuksen ja kateuden sakeutta, kaikenlaista ihmissuhteiden hyvää ja huonoa. Ja sietää kirjan mittaan pohtia myös ajan henkeä – kirjallisuuden ja tv-draamojen kulttuurisi merkityksiä.

”Sarja kuin sarja. Tärkeintä olisi kirjoittaa mahtava telkkarisarja eikä tehtailla enää yhtään romaania. Lopettaa kompastelevien kirjojen kirjoittaminen. Sarjat ovat paljon houkuttelevampia, mukaansatempaavampia kuin kirjat.”

•

Minulle romaani oli viihdyttävä välipala: sutjakkaasti etenevä ja sujuvasti sepitetty. Etenkin pidin minäkertojan kerrontatyylistä, samalla terävästä ja leväperäisestä, usein herkullisen itseironisesta, ja tarkastelukulma tuntuu välistä satiirinomaiselta.

Kertoja tarkkailee, paljolti itseään. Makoisasti erilaiset epävarmuudet välittyvät tekstiin, esimerkiksi epäonniset naapuriin kohdistuneet odotukset. Yksinhuoltajan perhearki ja suhde poikaan kuvataan viehättävästi. Ja on hauska peilailla kertojan elämyksiä, esimerkiksi luettelo hänen elämänsä tv-sarjoista on kuin omani. Myös Mulla alla -sarjaan liittyvät yksityiskohdat huvittavat.

Ehkä nimillään esiintyvistä kerholaisista on se seuraus, että heitä ympäröi kirjan henkilöinä tekstissä tietty kohtelias etäisyys, mutta hupailuhenkeen sopiikin tyylittely. Mitään suuria syvällisyyksiä ei tarina tarjoa, mutta se on mukava kurkistus tv-sarjojen tuijottelijalle kuviteltujen kulissien taa ja kirjan kertojan kokemuksiin.

•

Riikka Ala-Harja: Tämä ei ole tv-sarja, Otava 2022, 160 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.