Enni Mustonen: Syrjästäkatsojan tarinoita I-IV

Onnittelen itseäni näin naistenviikolla, että löysin Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan: Paimentyttö (2013), Lapsenpiika (2014), Emännöitsijä (2015) ja Ruokarouva (Otava 2016).  Lisäksi näin Kirstin päivänä lähetän onnittelut Mustosen nimen takana luuravalle Kirsti Manniselle sekä romaanisarjan yhdelle nousevalle henkilölle, pikku-Kirstille! Ja muille tähdennän: Suomen kultuurin kultakauden kyökin puolelle katsominen kannattaa.

Jos on pakko lokeroida, asetan sarjan historiaviihteeseen. Viihdesyrjälle vie joutuisa juonijuoksutus, kronologisesti etenevä kikkailematon kerronta ja henkilövetoisuus. Tietty syvyyssukeltelemattomuus on perusteltua ja uskottavaa. Lähinnä itseoppineen palvelijattaren kerrontaa on letkeä lukea, sillä särmääkin löytyy.

Sarjassa seurataan 1800-luvun loppupuolelta kevääseen 1918 Idaa, joka jää varhain orvoksi ja on sitten varattomana palveluspaikkojen armoilla. Torppareiden lehmipaimenena hän aloittaa, sitten kartanon navettapiikana, josta sitten onnettomuuden seurauksena päätyy onnenkantamoisena Topeliuksen talouden piiaksi. Toisessa osassa palveluspaikka muuttuu maalaiskartanosta kaupunkihuoneistoon Sibeliuksen lapsenlikkana ja yleispalvelijana, kolmannessa emännöitsijäksi Edefeltin ateljeeseen ja neljännessä itselliseksi täysihoitolaemännäksi, jolloin liepeillä liehuu monenmoista kulttuuripersoonaa Ville Wallgrenista Eino Leinoon.

Miten välkky veto on palvelijan silmin seurata kotimaista kulttuurikermaa huushollista toiseen: sarja on varsinaista namedroppaamista! Mainiot laatukuvat Manninen rakentaa itse kunkin säädystä ja säätyläisten luonnosta.

---

Romaaneista on sekä kehityskertomukseksi että yhteiskunnaliseksi katsaukseksi. Kiinnostavasti romaaneissa esitellään luokkayhteiskunnan eri puolia. Lisäksi näkyy ruotsin- ja suomenkielen köydenveto, niin myös torppari- ja työväen asema sekä maalais- että kaupunkinäkökulmista työ- ja herrasväen elämäntavat, arvot ja asenteet. Myös laajakuvaa on: sortovuodet, maailmansota ja itsenäisyys saapuvat.

Ihailtavan tarkasti työn raskaan raatajien osa ja työn tekeminen tallentuu tekstiin. Luotan vankkaan taustatutkimukseen, joka suodattuu siten, ettei se tunnu luennolta vaan elävältä elämältä. Nämä piiat, palvelijat, rengit ja ajurit eivät ole kuulleet yt-menettelystä, yhteiskuntasopimuksista eivätkä ves-neuvotteluista. Joskus on jokunen vapaatunti, muuten painetaan vähävaraisina palkollisina päivät pitkät.

Vaikka Idalla on aika hyvä tuuri, silti aseman ahtaus muiden armoilla tunkee joka rivin välistä. Lukemisesta innostuneella tytöllä ei ole juuri aikaa sivistystä harrastaa, silti hyväntahtoisina hölmöinä parempi väki saattaa kunnon rahalahjan sijaan jouluna muistaa muulla tavoin:

Kiitin tietysti, sillä olihan se kauniisti ajateltu. Itsekseni ihmettelin kyllä, miten jaksaisin ruveta iltaisin kirjoittelemaan johonkin kirjaan omia ajatuksiani. Enimmäkseen olin näet vinttikamariin kömpiessäni niin väsynyt, että hädin tuskin jaksoin riisua vaatteeni tuolinkarmille.

Ehkäpä voin kuitenkin ajatella, että Syrjästäkatsojan tarinoita on piirtynyt juuri noille Iidan lahjapäiväkirjan sivuille. Sarja seuraa Idan kehitystä, jota tukee muutama hyvä ihminen, niinpä yhden kaitsijan sanominen sopii selviytymisen johtolauseeksi:

Kun kerroin, että olin lukenut Jeesus-lapsen pelastumisesta ja siitä, mitenkä kaikki, mitä meille tapahtuu, on kohtalon määräämää, mamselli muikisti suutaan.
       – Jaa, niinkö siinä kirjassa sanotaan? hän hymähti. – Kyllä sitä itsekin voi kohtaloaan tyyrätä, hän julisti ja meni vesiämpärin luo juomaan vettä.

---

Ida on kiltti, nöyrä, nopeaoppinen ja ahkera tyttö, mutta toisessa osassa erotuu jo tuikeaa tarkkasilmäisyyttä. Vähitellen alkaa Idan kommenteista erottua ärtynyttä jupinaa herrasväen kotkotuksista ja omasta raadannasta, toisen luokan kansalaisen osasta turhautumista, sitä syrjästäkatsomista itsetietoisella twistillä.

Herrasväellä oli oma elämänsä ja minun oli opittava elämään omaani.

Emännöitsijässä Edefeltien huushollien puunaaminen ja serviiseeraaminen on tämän elämänvaiheen yksi puoli, toinen on se, että Ida on entisiin työpaikkoihin verrattuna hitusen vapaampi. Koska taiteilija reissaa paljon, Idalla on välillä aikaa lukea ja tuumia. Kytköksiä vailla elävän yksinäisyyden ja irrallisuuden tunne tulee hienosti tekstistä läpi. Niinhän siinä käy, että se johtaa suhteeseen, jonka järki tietää toivottomaksi mutta kehon kaipuu ohittamattomaksi. Löyhäpäinen Ida ei ole silloinkaan. Eikä sokea säätyeroille, ne kirkastuvat entisestään.

Kun lopulta käperryin vuoteelleni pimeässä saunassa, mietin, mikä ihme minua niin suututti. Olihan kaikenlaista nöyryytystä ollut Östersundomissakin [Topeliuksen kartano] ja Sibeliuksilla nyt varsinkin, kun rahasta oli alituinen pula. Ellan-rouva oli kuitenkin ensimmäinen, joka sai minut tuntemaan itseni näkymättömäksi. Ei kai rouva sitä pahuuttaan tehnyt. Hänen maailmassaan vain oli itsestään selvää, että piiat tottelivat, ateriat ilmestyivät kauniisti katettuihin pöytiin ja kuskipojat odottivat trilloineen oven edessä.

Neljännessä osassa Ruokarouva loikataan vuoteen 1914, jolloin eräiden sattumusten jälkeen Ida perustaa täysihoitolan. Palvelustyö ei pääty, vaikka se muuttaa muotoaan. Ja vaikka Ida tavallaan asemaltaan nousee, ei kuitenkaan.

Hetken mietin, kertoisinko Elville, miten kovaa oli karja­piikojen ja pikkupiikojen ja lastenpiikojen elämä, mutta mitäpä se olisi hyödyttänyt. Juuri näissä puheissa kulki se näkymätön raja minun ja herrasväen naisten välillä.

Historialliset mullistukset nähdään täyshoitolan näkökulmasta, ja monivalotteisesti katsotaan sortovuosien päätymistä polittiseen sekasortoon. Kansalaissodan kaaos on kouriintuntuva, mielivaltaa on puolin ja toisin, ja vaikkei Ida puolta valitse, kyllä kokemukset kouraisevat hänenkin talouttaan.

---

Kun neljäs osa päättyy, Ida on 35 vuotta täyttänyt. Selviytymistarinasta siilautuu iso siivu kotimaista naishistoriaa niin Idan kuin kaikkien ohimenevien naistuttavuuksien välityksellä saleista piikamurjuihin. Paljon on vaikutusta ihmisen lähtökohdilla, mutta Ida on esimerkki myös siitä, mikä merkitys on lujalla sitkeydellä, topakkuudella ja hyvyydellä. Ja kiinnostuksella lukemiseen ja kirjoihin sekä tulevan polven koulutukseen.

Turhan paljon juonessa on onnellisia sattumia, mutta jotenkin ne vain sulatan. Myös se ihmetyttää, että kirjoissa on sivukaupalla vain luetteloa tehdyistä töistä – ja sama juttu – liukkaasti ne vain luen ihastellen todenoloista dokumentaatiota. Tunteissa vellontaan ei kertojalla juuri ole aikaa eikä tilaa, mutta lapsirakkaus väreilee lämpimästi muun lähimmäisenrakkauden  rinnalla. Romantiikkaa romaaneissa on säästeliäästi, monenmoisia suhteita kyllä. Idakin saa niistä osansa, vaikkei häneen tämä L. Onervan tokaisu oikein sovi:

Rouva kääntyi jo menemään, kun kuulin hänen huokaavan, että rakkaus on naiselle koko elämä, miehille vain sivuseikka.

Sen vielä sanon, että Syrjästäkatsojan tarinoita sopii hyvin Suomi 100-vuotta -teemaan. Kun näitä Mannisen kirjoja lukee, alkavat kaikille pakollinen peruskoulu, sote-palvelut, Kela-turva ja työehtosopimukset tuntua melkoiselta luksukselta. Arvo niille ja niiden jatkuvuudelle – ja syvä kumarrus kaikkien aikojen palveluskunnille.

– – –
Enni Mustonen
Paimentyttö
Lapsenpiika
Emännöitsijä
Ruokarouva
Otava 2013-2016
historiallinen romaanisarja, Syrjästäkatsojan tarinoita I-IV
Ostin e-kirjoina koko sarjan.

Elisa Kirja tarjoaa Mustosen teoksia (e-kirjoja ja muutama äänikirja) edulliseen hintaan heinäkuun ajan.

Naistenviikolla olen julkaissut jo jutut:
Paula Havaste: Veden vihat
Piia Leino: Ruma kassa
Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä
Melissa Bank: Nyt nappaa!
Hilary Boyd: Täydellinen avioliitto
Jojo Moyes: Jos olisit tässä

JÄLKIKIRJOITUS 6.12.2016: pääset tästä lukemaan, mitä sanon Mustosen sarjasta Järjen ja tunteen tarinoita.