Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät

Hyvää naistenviikkoa – ja nimipäiväonnittelut Olgalle! Tämänpäiväisessä postauksessani perhedyn yhden Olgan elämänkäänteeseen.

Naistenviikon haastehuuto tässä ja viikon postausten koonti tässä.

Kuuntelin äänikirjana Elena Ferranten romaanin Hylkäämisen päivät (WSOY 2018). Minäkertojan tunnehyöky virtasi kuulokkeista suoraan kuulokäyyäviin ja täytti pääni vimmaisella tilityksellä. Erja Manton lukijaääni on usein rauhoittava, nyt tunsin tekstistä huokuvan hurjuuden.

Olga on kahden kouluikäisen lapsen äiti, tutkijan rouva ja vastahakoinen Otto-koiran emäntä. Aviosuhde tuntuu Olgasta vakaalta, mutta toisin on asioiden tila. Aviomies haluaa suhteeseen ilmaa. Paljastuu, että mies pettää. Siitä alkaa romaanin varsinainen vyöry.

Ferrante kuvaa raadollisesti ajatuksia ja tunteita, joita vaimo käy läpi noina hylkäämisen päivinä. Sivistyksen pintasilaus rapisee, sillä sekä pidätetty että pidäkkeetön raivo kielellistyy. Rivouksia satelee, yksityiskohtaisia kuvauksia iljettävyyksistä vilisee ja maailman kaventuminen erotuskaan todentuu.

Kirjaa oli pakko säännöstellä. Tunsin kuvaushurjuuden ahdistavan, naisen ahdinko tuli iholle. Kuunnellessa tuli kerronnasta kummallinen tunne: aivan kuin se olisi oksennettu paperille aikojen päästä, silti minäkertojan pahoinvointi jatkuu, vaikka taudista on toipumisen merkkejä. Tarina sulkeutuu –  Jääköön salaisuudeksi, miten.

Romaanissa on karmiva käännepäivä, jona Olga hajoaa. Enpä ole kokenut pitkään aikaan väkevämpää kuvausta rajapinnalla keikkumisesta. Silti kaikkein riipaisevinta on se, miten Olga kuvaa kirjassa tunteitaan poikaansa ja tytärtään kohtaan. Ne kirjan kohdat kertovat karua kieltä aikuisten kriiseilyn vaikutuksista lapsiin. Tunnemöyryt tekevät kertojasta yksisilmäisen itsekkään, julman itselleen ja muille, ja se vaikuttaa siihen, miten hän suhtautuu lapsiin ja miten hän tilannetta lasten kanssa käsittelee. Olga pelaa lasten tunteilla ja peilaa itseään lapsiin.

Jenny Offillin Syvien pohdintojen jaostosta (Gummerus 2018) olen kirjoittanut aiemmin ja viitannut siihen, että siinä ja Ferranten kirjassa puretaan vaimon näkökulmasta aviokriisin syntyä, etenemistä ja lopputulemaa. Koin kirjat peräkkäin – ja jo oli vaikuttava yhdistelmä. Suosittelen.

Lisää verrokkeja tulee mieleen. Yhtmäkohtia Elena Ferranten Hylkäämisen päiviin voi löytää Domenico Starnonen romaanista Solmut (WSOY 2018). Siinä kuvataan samanlainen perhe-episodi ensin hylätyn vaimon kirjein, sitten perheeseen palanneen ikääntyneen aviomiehen näkökulmasta ja lopuksi aikuistuneiden lasten kautta. Suosittelen siten Solmuja kolmanneksi kimpaksi Ferranten ja Offillin kylkeen. Lisäksi voi kukin tykönään pähkäillä, voisiko Starnonen ja Ferranten kirjojen tapaus olla peräisin kirjailijoiden kotoa. Aika vahvana pidetään huhua, että salanimi Elena Ferrante on Starnonen vaimo. Jos näin on ja kirjojen tapaus on omaelämäkerrallinen – jo pelkkä ajatus hyytää.

– –

Elena Ferranten
Hylkäämisen päivät
suomentanut Taru Nyström
WSOY 2018
äänikirjana 7 tuntia 21 minuuttia, lukijana Erja Manto.
Kuuntelin kirjan BookBeatissa.