Soili Pohjalainen: Ihon alla

Olen lukenut Soili Pohjalaiselta romaanit Käyttövehkeitä ja Valuvika. Mieleeni on jäänyt liukas kielenkäyttö sekä taito liu’uttaa huumoria arjen sattumuksiin ja kipeisiin ihmissuhteisiin. Kyllä samoin sanoin voi kuvailla myös uutta romaania Ihon alla (Atena 2022), vaikka siinä upotaan aiempaa ahdistavimpiin aiheisiin.

Romaanin minäkertoja on äiti, jonka Aino-tytär alkaa esimurrosiässä oireilla rankasti: tyttö käyttäytyy holtittomasti ja viiltelee, usein niin, että viime hetkillä ambulanssi kiidättää hänet sairaalaan tikattavaksi.

”Ensi tulivat verinaarmut käsivarsiin. Minä olin hirvittävän kauhuisani, vaikka se oli ihan pientä, vasta alkua. sitten tulivat hiuspinnit, teroittimet, mattoveitset ja lopulta sheiverin terät. Käytettyjä, verisiä teriä löytyi lattialta, vaatekaapin hyllyiltä ja repuista. Alkoi ilmestyä paljon verisiä lakanoita, pyyhkeitä ja puseroita.”

Vanhemmat ovat jatkuvassa hälytystilassa, mikä vaikuttaa kaikkiin elämänalueisiin. Parisuhde häilyy taustalla täynnään purkamattomia paineita, ja aikuisten identiteetti hämärtyy, kun kaikki keskittyy Ainon vointiin ja tarkkailuun. Kaikki käyvät terapiassa, kaikki ovat vereslihalla.

Väkevä romaani on kuvauksena vanhemmuudesta, vanhemman rakkaudesta lapseen ja siihen yhdistyvään jatkuvaan hengenhätään. Minuun tekee vaikutuksen, miten minäkertoja vyöryttää tuntemuksiaan äitinä: huonouden tunteiden ja rakkauden sekamelskaa, päivittäistä selviytymistä, hermojen hallintaa ja hermojen menettämistä. 

”Terapeuttini sanoi, että tämä on Ainon taistelu. Ei ole. Tämä on myös minun taisteluni.”

Kuvaus ei kaunistele, ei kauhistele vaan toteaa terävästi asiantilat. Romaanissa on paljon huomioita lastensuojelusta ja katkonaisista hoitosuhteista. Arvoon arvaamattomaan nousevat ammattilaisten harvat auttavat sanat.

Lasten ja nuorten vakavat psyykkiset ongelmat ovat tavallisia mutta eivät kovin yleisiä aikuisten romaaneissa. Siksi on tärkeää avata perhetilanteita. Ongelmat iskevät eivätkä valikoi tai armahda: tällainen on tavallinen perhe, jossa ei ole väkivaltaa eikä alkoholiongelmia ja jossa riittää välittämistä ja sitoutumista.

Mutaa myöten ei tyttären diagnooseja kaivella, ei koulukiusaamista eikä muitakaan laukaisevia tekijöitä. Näkökulmana on äidin kokemus, jossa tunneskaala liukuu tiikeriäidin puolustusreaktioista tilanneturhautumiseen ja pelkoon. Mutta on myös pieniä, hyviä hetkiä ja muistoja; on lapsen ainutlaatuisuus ja ääretön tärkeys.

”Laukaiseva tekijä. Aino on oppinut terapiakieltä. Se on kertonut olevansa tunnehaavoittuva. Minua on jäänyt vaivaamaan yhden hoitajan sanat Ainon ihottomuudesta. Se on niin satuttava mielikuva: kauttaaltaan nyljetty, vereslihalla oleva ihminen.”

Pohjalainen on vahvimmillaan tunteiden verbalisoinnissa ja arkitilanteiden väläyttäjänä. Ja kyllä, kaiken kauheuden keskellä vilahtaa lämpöä ja tilannekomiikkaa.

Kirjan lievetekstit viittaavat aiheen henkilökohtaisuuteen. Sen tekstistä aistii, mutta kokonaisuus puoltaa paikkaansa romaanina. Ihon alla osoittaa kaikkien vaikeiden vaiheiden kautta todeksi sen, että toivoa on, kauhuvuodet täytyy elää, sekin on elämää, ja kannattaa uskoa muutokseen – ja rakastaa.

Soili Pohjalainen: Ihon alla, Atena 2022, 298 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Romaani

2 responses to “Soili Pohjalainen: Ihon alla

  1. Tämä kyllä kiinnostaa. Luimme lukupiirissä Valuvian ja pidimme siitä paljon.

    • Kiitos kommentistasi. Pidän kovasti Pohjalaisen tyylistä, jossa komiikan taju ja absurdin ymmärrys säilyy nytkin, vaikka paljolti on pahoja paikkoja, joista on nauru kaukana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s