Alex Schulman: Eloonjääneet

En tiedä lainkaan, miten minuun vaikuttaisi Alex Schulmanin romaani Eloonjääneet (Nemo 2020), jos en olisi lukenut kirjoja Unohda minut ja Polta nämä kirjeet. Kaksi aiempaa kirjailijan perhettä kuvaavaa kirjaa heijastuvat oletuksiin ja odotuksiin.

Joten oletan, että Eloonjääneet kertoo Schulmanin lapsuusperheen kaltaisesta kolmen pojan, isän ja äidin porukasta ja että totuutta romaanissa on toinen puoli. Toinen puoli on taitavan kertojan elämyksellistä kuvausta, mielikuvien läikehdintää tilanteista, ajatuksista ja tunteista, jotka voisivat olla totta. Eli kaunokirjallisuutta. Odotan romaanikokemusta, joka liikauttaa. Sen saan.

”Mitä heille tapahtui?”

Romaanissa kerrotaan perheen sisäisestä hajaannuksesta ja kyvyttömyydestä puhua. Veljekset Nils, Benjamin ja Pierre eivät aikuisina pidä toisiinsa yhteyttä. Romaanissa heidät vie yhteen äidin kuolema ja hautajaisjärjestelyt, sitä ennen hetkellisesti isän kuolema.

Romaani kiertyy lapsuuden viimeisen kesän mökkitapahtumien ympärille. Tapahtuu sellaista, ettei perhe enää palaa mökille. Sitä ennenkin tunnelma väreilee vähintään jännittyneenä, sillä äidin mielialanvaihtelut, vanhempien tempoilevuus ja vapaa-ajan tissuttelu herättävät levottomuutta. Kullakin kolmesta pojasta on omat tapansa reagoida siihen ja toisiinsa.

”Hän näkee itsensä nopeasti, takapenkin keskellä istuva poika vilahtaa näkyviin.”

Romaanin kolmannen persoonan kerronta antaa tilaa tarkastella henkilöitä ja tilanteita etäännyttäen, ja keino toimii erinomaisesti. Benjaminin näkökulma on keskiössä, siihen hän sopii monesta syystä: keskimmäinen veljeksistä, välittäjähahmo, tunneilmapuntari: ”Poika valvoo tapahtumia autossa ja sen ulkopuolella valppain ja surullisin silmin.”

Aikuisessa Benjaminissa myllertävät lapsuuden, kohtalokkaan kesän ja aikuistumisen torjutut muistot ja tunteet. Tunne-elämän varjelu sekä tarkkailu etäännyttää muista, ja yksinäisyyttä korostaa se, että kerronta sulkee pois muun elämän, vain etäiset perhesuhteet saavat huomion. Se tehostaa fokusta.

”Sinä päivänä, kun se tapahtui…”

Romaanin rakenne käänteistää yhdenpäivänromaanin, sillä äidin hautajaispäivän tilanteet paljastuvat lopusta alkuun. Päivän tapahtumien väliin palastellaan veljesten viimeistä lapsuuden kesää ja sen käännekohta:

”Heidän on palattava onnettomuuspaikalle, kuljettava askel kerrallaan takaperin menneisyyteen, jotta he jäisivät vielä viimeisen kerran eloon.”

Ihastelen rakennetta, joka säilyttää jännitteen loppusivuille. Juoni yllättää minut lopun yksityiskohdalla, jota en osannut ennakoida. 

Tunneilmaston tarkkavireinen aistinta leviää Benjaminista kaikkeen, mitä romaanissa kuvataan. Hienosti välittyy lisäksi se, ettei voi aina erottaa, mikä on Benjaminin mielen irtautumista, mikä muidenkin havaitsemaa todellisuutta, mikä Benjaminin psyykkisen selviytymisen rakennusainetta.

”Hän yrittää heti karkottaa kuvat mielestään ja ehkä onnistuukin vaikka tietää, että ne tulevat takaisin.”

Schulman saa minut taas taikapiiriinsä, eivätkä hänen (ja suomentajan) kielellä loihditut kuvat tilanteista, henkilöistä, miljöistä ja tunnelmista noin vain katoa. Kielen tarkkuus vie kirjan sisään, ja poimin tilanteesta jos toisestakin symboleita. Kuvaus ei kuitenkaan tukahdu metaforahämäryyteen vaan selkeänä se vain korostaa tavallisenkin taipumista mielentilailmaisuksi. Esimerkiksi säväyttää tällainen arkitilanne, jonka voi lukea myös kuvaavan Benjaminin kokemusta viisihenkisessä perheessä:

”Kadut ovat vielä autiot, kun hän lähtee keskustasta ja ajaa kaupungin yläpuolella, kaksikymmentä metriä korkealla betonirampilla, missä on yksin viisikaistaisella tiellä.”

Romaanin surumielisyys leviää minuun. Kirjasta välittyy myös myötätuntoa ja lämpöä. Lohtua luovat tuokiot, joissa yhteys veljesten välillä ailahtaa: joitain lapsuuden yhteisiä, pelastavia kokemuksia; elämyksiä isän kanssa kuten kesäillan koivujen hopeisten lehtien välke. 

Eloonjääneet pyörii ehkäpä kliseisen teeman ympärillä – kohtaa menneisyytesi, avaudu, hyväksy – vaan ei tee sitä kuluneesti. Repaleisen elämän, onnettomuuksien ja onnettomuuden hyväksyminen on elämää sekin ja eloon jääneet eläkööt. Toivoa on. Vaikutun.

Alex Schulman

Eloonjääneet. Romaani

suomentanut Jaana Nikula

Nemo 2021

288 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

3 responses to “Alex Schulman: Eloonjääneet

  1. Kiitos kirjan mielenkiintoisesta esittelystä. Tämä vaikuttaa todella kiinnostavalta kirjalta. Olen lukenut Polta nämä kirjeet ja pidin siitä paljon. Eli laitetaan tämä lukulistalle.

  2. Paluuviite: Äitienpäiväksi äideistä ja äidittömistä | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s