Jane Austen: Järki ja tunteet

Pumpulinpehmeä tunne valtaa, kun saan uppoutua laaturomaaniin vuodelta 1811. Eikä lukukupla puhkea, vaikka tekstiin on kätketty aimo kasa teräviä piikkejä. Se kuuluu asiaan, kun kirjailija on Jane Austen, tapakulttuurin terävä tarkkailija.

Järki ja tunteet (Teos 2020) ilmestyy nyt Kersti Juvan taitavana käännöksenä. Austenin polveilevat virkkeet siirtyvät sujuvaksi suomeksi, ja tyylin ominaispiirteet avautuvat hienosti. Tyypillistä on, että korrektin sana-asettelun piikit pistelevät ihmisluontoa. Se hykerryttää muttei taita sarkasmia, ja usein siihen kätkeytyy ihan silkkaa ilkeyttä mutta silkkikäärein.

”Lucyn toiminta ja palkinto, jonka hän siitä sai, voidaankin nostaa rohkaisevaksi esimerkiksi siitä, miten totinen ja hellittämätön oman edun tavoittelu voi riippumatta näennäisistä esteistä johtaa vaurauteen ja menestykseen ilman, että ihminen uhraa muuta kuin aikaa ja omantuntonsa.”

Huimaa on seurata romaanin päähenkilön Elinorin ja hänen ”kilpamorsiamensa” Lucyn kohtaamisten strategiaa, sillä kummallakin on kiikarissa sama sulhanen. Vain Lucy asettaa suorasanaisia panoksia naistenkeskeiseen peliin, kun Elinor vähäeleisesti tekee väistöliikkeitä. En voi kuin ihmetellä taitoa, jolla Austen saa säätyläisten rajattuun tapakulttuuriin kahmalokaupalla sävyjä ja henkilöihinsä sisäistä vipinää.

Kaksikymppinen Elinor on Dashwoodien sisarista vanhin. Marianne räiskähtelee 16-vuotiaana teininä, ja kirjassa varjoon jäävä pikkusisko on 13-vuotias. Höpsö ja lempeä nelikymppinen äiti jää leskeksi ja menettää kotinsa miehen pyrkyripojalle edellisestä liitosta. Siksi Dashwoodin naiset muuttavat pieneen taloon kaukaisen sukulaisen tiluksille. Siellä alkaa seurapiireissä tapahtua.

Romaaniin suolaa sirottelee pinnalta järkevä Elinor ja makeutta ripottelee Mariannen avoin tunteikkuus, jota äiti lietsoo. Taustalle asettuu keskenään erityyppisiä sulhaskandidaatteja ja etenkin liuta hyväntahtoisia, juoruavia hupsuja, jotka vaanivat potentiaalisia naimakauppoja.

Rakkauden raadollisuus näyttäytyy siellä täällä. Se on ensinnäkin kauppaa rahalla ja asemalla, ja naimakaupassa rakkaus kutistuu käytännölliseksi, joskin se voi myös kasvaa arkeen sopivaksi. Rakkauteen kuuluu osapuolten manipulointi. Avioliitossa siinä onnistuvat yleensä vaimot. Säätyläismiehet puolestaan jallittavat esiaviollisesti etenkin vähävaraisia tyttöjä ja jättävät heidät oman epäonnensa nojaan.

Itse nautin siitä, miten Austen osittain purkaa romanttisuutta vaikka kirjoittaa romansseista. Hän antaa kyllä lopulta armon onnellistamalla järkihenkilönsä. Viehätyn myös siitä, miten Austen kuvailee polttavan ensilemmen, sen kokijoiden eri intressit ja erilaiset pettymykset: hän näyttää, että lopulliselta tuntuva tulinen tunne menee ohi ja että tulee uusia rakkauksia.

Hykerryttävä romaanihahmo on rouva Jennings, jossa yhdistyvät vilpitön hyväntahtoisuus ja kammottava juoruilu. Osasta sivuhenkilöistä piirtyy karikatyyreja, kuten Dashwoodien velipuolesta vaimoineen. Potentiaaliset sulhaset jäävät aika yksi-ilmeisiksi, etenkin Elinorin salassa hellimä rakkauden kohde hämmentää ponnettomana vätyksenä, joka lähinnä vain ajelehtii päähänpinttymänään kunniallisuus. Tässä kohtaa ehkä voin huokaista, että voi aikoja, voi tapoja, mutta toisaalta riemastuttaa, että romanttinen sankari on pikemmin antisankari.

Ihmissuhteiden luulon ja tiedon sekamelskaa viritellään hitaasti. Lukija saa rauhassa valita puolensa ja ihmetellä ihmisluontoa. Austen asettuu peribrittiläisen hillinnän puolelle, joten Elinor edustaa ihannetta siitä, miten ulospäin luottamusta herättävä vakaus voi sisältää kaiken, mitä täysi henkilö voi olla.

”Elinor tiesi, ettei perheenjäsenten neuvoista tai puheista olisi mitään apua, heidän hellyytensä ja murehtimisensa vain lisäisi hänen pahaa oloaan, samalla kun heidän esimerkkinsä sen paremmin kuin kauniit sanansa eivät lainkaan edistäisi itsehillintää. Yksin hän oli vahvempi, ja oma harkinta kannatteli niin hyvin, että hänen päättäväisyytensä oli niin horjumaton, olemuksensa ja iloisuutensa niin muuttumaton kuin niin tuore ja viiltävä tuska mitenkään salli.”

Emma Thompson teki kirjasta käsikirjoituksen ja esitti Elinoria Ang Leen ohjaamassa leffaversiossa (1995). Mielenkiintoisia valintoja, poistoja, painotuksia ja lisäyksiä on elokuvassa verrattuna romaaniin. Tajuan vasta nyt, miten nuoria henkilöt ovat kirjassa verrattuna elokuvaan. Varakkuus- ja omaneduntavoitteluaihelmat esiintyvät yhtä terävinä kummassakin, samoin lukuisten sivuhenkilöiden vaihtelevat kunniakäsitykset. Austenin romaanin purevuutta ei elokuvassa juuri ole, vaikka maukkaita tilanteita ja hienoja roolisuorituksia saa ihailla.

Pidän Austenin lukemista sekä todellisuuspakona että katsannon kirkastajana. Ei ole ajasta kiinni ihmisten toiminnan motiivit tai luonteiden luonteikkuus. Taitava tekijä saa sävytykset sellaisiksi, ettei nautintoa estä aika, paikka, sääty tai sukupuoli. Hienoa, että laatulukemistoa arvostetaan uudella käännöksellä.

Tämä vielä: Järki ja tunteet osoittaa, miten kaunis voi harmaa olla. Siitä todistaa Elina Warstan suloinen kansi. Se jatkaa tyyliä, joka vanhan roosan värein näyttäytyi Ylpeys ja ennakkoluulo -suomennoksen kannessa muutama vuosi sitten.

– –

Jane Austen
Järki ja tunteet
suomentanut Kersti Juva
Teos 2020
romaani
477 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.