Camilla Grebe: Horros

Myönnän: minulla alkaa mennä annat, karinit, camillat ja muut pohjoismaiset naisdekkaristit sekaisin. Viime vuosina en ole kovin ahkerasti genreä seurannut. Tällä viikolla postailen pitkästä aikaa useastakin dekkarista.

dekkariviikkologo2020

Dekkariviikon juttuja kokoaa blogi luetut.net.

Kun nappaan välipalalukemiseksi Camilla Greben kirjan Horros (Gummerus 2019), hoksaan: tämä on sarjan kolmas osa (tässä ensimmäinen ja tässä toinen). Grebe kirjoittaa lukijaystävällisesti niin, että ei tarvitse tuntea aiempia osia, jotta pääsee henkilöihin ja jännitykseen mukaan. Kirjassa nousee aina eri poliisi framille ja uusi keissi. Horros-romaanissa paneudutaan Manfredin perheessä tapahtuneeseen tragediaan ja sen rinnalla kulkevat rikosjuttuun liittyvien henkilöiden kerrontaosuudet.

20190719_083815.jpg

Kovin syvälle en henkilöihin yllä, mutta tarpeeksi, jotta mielenkiintoni säilyy. Luulen Greben kokoavan kirjallaan kirjoa äitiydestä, sillä niin monta ilmentymää siitä kirjaan mahtuu. Päällimmäisenä keikkuu toivo, että lapsi selviää. Sitä saa lukijakin toivoa – ja pelätä. Hieman kirja tyrkkii myös pohtimaan sometetun elämän yhteyksiä ”oikeaan” elämään: eroja, hyötyjä ja riskejä.

Juonta jäntevöittää tuttuakin tutumpi keino: yksi kertojahenkilö joutuu mahdottomaan pulaan, ja lukija pidetään viimeiseen asti epätietoisena, kuinka käy. Ja toimiihan se! Ahmin ratkaisuun asti.

Tekee mieli marista liian helpoista sattumista ja romaanin pahiksen psyykkisistä ylilyönneistä, mutta kirja vastasi tarpeitani. Tarvitsin juuri lukupäivän harmaaseen pilvipoutaan eskapistista jännitystä.

– –

Camilla Grebe
Horros
suomentanut Sari Kumpulainen
Gummerus 2019
269 sivua.
Luin eKirjan BookBeatissa.


Dekkariviikolla 2020 julkaisen jutut näistä jännäreistä:

8.6. Håkan Nesser: Vasenkätisten seura
9.6. Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta
10.6. Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu
11.6. Ninni Schulman: Älä kerro kenellekään
12.6. Max Seek: Uskollinen lukija
13.6. Leena Lehtolainen: Valapatto
14.6. Camilla Grebe: Horros.

3 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus, Romaani

Leena Lehtolainen: Valapatto

Leena Lehtolainen on näemmä päästänyt päähahmonsa Maria Kallion välillä sapattivapaalle, sillä Valapatto (Otava 2019) on itsenäinen ja erillinen jännäri konkarin tuotannossa. Luin kirjan ja kirjoitin siitä heti kirjan ilmestyttyä, mutta jutun julkaisu säästyi dekkariviikolle.

dekkariviikkologo2020

Dekkariviikon juttuja kokoaa blogi luetut.net.

Jännäri alkaa sillä, että kielitieteilijä Tomas Lupo napataan Helsinki-Vantaan lentokentällä, ja hän päätyy epätodennäköisin vaihein luonnonsuojelualueella majailevan luomu-Aino-erakon hoteisiin. Kolmekymppiset, elämässä jo kovin karuja kokeneet nuoret aikuiset alkavat haparoiden ja tahtomattaan selvittä Tomaksen kohdalle sattunutta tapahtumaketjua. Siihen liittyvät vaarallinen prätkäjengi, Tomaksen ystävä ja yllättävästi myös Ainon lapsuustrauma.

Valapatossa valkenevat vähittäin henkilöiden ja tapahtumien kytkökset. Lukijalle paljastetaan eri henkilöiden näkökulmista enemmän kuin mitä kirjan henkilöt tietävä toisistaan. Sellainen juonen rakentelu vetää, sillä haluan tietää, koska ja mitä selviää kenellekin ja miten sitten käy.

20190820_121818_resize_56.jpg

Jännärijuoneen liittyy muutakin kuin väkivaltaa sekä sen seurauksia ja uhkaa. Tärkeä teema on ystävyys. Sekä Aino että Tomas ovat tahoillaan tehneet verivalat, ja kokemukset ystävän pettämisestä vaikuttavat heidän ratkaisuihinsa. Ystävyysproblematiikka kuvataan kirjassa kiinnostavasti, ja sen käsittely tuo päähenkilöiden kuvaukseen sävyjä.

Lehtolaisen kirja on sujuvaa ammattijännäristin työtä. En voi kuitenkaan painaa villaisella latteita asioita. Kirjassa on tolkuttomasti sattumia. Siitä tulee epäuskoinen olo. Muutakin epäuskottavaa löydän kuten Ainon pomon hahmo ja prätkäjengiläisten puheenparret. Alkukohtaamisesta lähtien romanssin mahdollisuus on ilmeinen. Huomaan sen hyväksyväni, sillä päähenkilöt rakennellaan siten, että heille toivoo vain hyvää.

– –

Leena Lehtolainen
Valapatto
Tammi 2019
jännäri
246 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.


Dekkariviikolla 2020 julkaisen jutut näistä jännäreistä:

8.6. Håkan Nesser: Vasenkätisten seura
9.6. Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta
10.6. Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu
11.6. Ninni Schulman: Älä kerro kenellekään
12.6. Max Seek: Uskollinen lukija
13.6. Leena Lehtolainen: Valapatto
14.6. Camilla Grebe: Horros.

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus, Romaani

Max Seeck: Uskollinen lukija

Uskollinen lukija (Tammi 2019) on ensimmäinen lukemani Max Seeckin dekkari. Tunnelmani ovat ristiriitaiset.

Plussapisteitä ropisee kerronnasta ja kielenhallinnasta. Kirjassa on monia kohtia, joiden kuvauksesta yllätyn iloisesti. Sujuva ilmaisu, paikoin kielipilkahdukset ja lukijaan luottava viittauksellisuus miellyttävät. Itseironiakin välähtää, tai sellaista ainakin aistin kirjan yhdestä keskushenkilöstä, dekkarikirjailijasta.

Pidän myös henkilökuvauksesta. Tärkeät henkilöt hahmottuvat luonteikkaasti. Lajille tyypillisesti poliisiryhmän erilaiset persoonat ja heidän suhteensa valaistaan kiehtovasti. Etenkin päällikkö Erne on mieliin painuva. Päähenkilö Jessican salaperäisyys kannattelee dekkaria.

Aluksi vierastan takaumia Venetsiasta, ja kirjan puolivälissä alan epäillä niiden mielekkyyttä. Takaumat kuitenkin selittävät päähenkilöä ja kahden henkilön yhteyden, ja pidän siitä, että paljastus säästellään ihan loppuun.

wp-1578929737457.jpg

Kehun kerrontaa, mutta juonen uskottavuudessa olisi vielä preppaamisen varaa. Myönnän, että omaperäisiä vaiheita on, mutta loppu selittyy turhan härösti, jopa laskelmoidulta tuntuvaan tyyliin ”kansainvälinen menestysdekkari”. Muistuttaisin juttuni lukijoita siitä, että harvoin siedän päähenkilön henkilökohtaista kytköstä rikosvyyhteen. Sehän se taas tässä nyppii kulttivouhotuksen lisäksi.

Ai niin, se juoni. Ruumiita alkaa siunaantua romaanin suosikkidekkaristin kirjoja apinoiden, ja niitä ratkoo poliisipoppoo kiinnostava Jessica etunenässä. Odotan seuraavaa kirjaa ja sen murhamysteerien loppukäänteiden uskottavuutta, sillä kirjoittaa Seeck osaa.

dekkariviikkologo2020

Dekkariviikon juttuja kokoaa blogi luetut.net.

– –

Max Seeck
Uskollinen lukija
Tammi 2019
dekkari
253 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.


Dekkariviikolla 2020 julkaisen jutut näistä jännäreistä:

8.6. Håkan Nesser: Vasenkätisten seura
9.6. Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta
10.6. Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu
11.6. Ninni Schulman: Älä kerro kenellekään
12.6. Max Seek: Uskollinen lukija
13.6. Leena Lehtolainen: Valapatto
14.6. Camilla Grebe: Horros.

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus, Romaani

Ninni Schulman: Älä kerro kenellekään 

”Mikä joissain ihmisissä oli vialla? Kaikissa heissä jotka löivät ja uhkailivat? Miten ihmisissä, jotka ulospäin näyttivät ihan tavallisilta ja vaikuttivat kaikin puolin toimivilta yksilöiltä, saattoi olla niin paljon pahaa.”

Ninni Schulmanin dekkari Älä kerro kenellekään (Tammi 2020) pureutuu lähisuhteiden väkivaltaan. Alun sitaattini kiteyttää kirjan tunnelmista oleellisen, eli dekkarissa näkyy monin tavoin tapahtuva perheensisäinen paha. Kirja ei etsi syitä tai selityksiä vaan vastuuta.

wp-1591880968389.jpg

En ole aiemmin lukenut Schulmanin kirjoja, joten sarjan henkilöt eivät ole tuttuja. Hyvin kirja toimii ilman ennakkotietoa. Keskeisiä henkilöitä ovat poliisitutkintaa johtava Petra, tutkinnassa mukana oleva Christer ja journalisti Magdalena. Heidän myötään seurataan eri-ikäisiä parisuhteita ja niiden kipupisteitä. Varsinainen rikostutkinta kohdistuu kadonneeseen lastensuojelun työntekijään, ja tilanteeseen johtaneita perhesyitä siitäkin löytyy.

Rikostutkinnan myötä kirjassa seurataan pariakin perhehelvettiä, joka voi tapahtua kenen tahansa naapurissa. Niistä voi ajatella, miksi nainen ei lähde. Vaan juuri niinhän nujerrusmekanismi menee. Tragedian paljastuttua yhteisö voi vain kauhistella:

”- Tätä emme olisi osanneet aavistaa.”

Schulmanilla on hyvä tarkoitus herätellä reagoimaan heti ympärillä aistittuihin vaaran merkkeihin. Dekkari ei kovin syvälle aiheeseen mene, mutta juoni rakentuu jäntevästi. Kiinnostavasti mukana on myös suhdekuvaus, jossa vasta viritellään vaaran merkkejä ja jätetään auki, onko suhteella toivoa. Melko kliseinen ja ärsyttävä journalistihenkilö yllättää lopussa, ja käänne tuo kirjaan mukaan oikean ja väärän harmaan alueen, omantunnon kolkkeen ja vaikeat kompromissit.

dekkariviikkologo2020

Dekkariviikon juttuja kokoaa blogi luetut.net.

– –

Ninni Schulman
Älä kerro kenellekään
suomentanut Eliisa Salminen
Tammi 2020
dekkari
240 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.


Dekkariviikolla 2020 julkaisen jutut näistä jännäreistä:

8.6. Håkan Nesser: Vasenkätisten seura
9.6. Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta
10.6. Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu
11.6. Ninni Schulman: Älä kerro kenellekään
12.6. Max Seek: Uskollinen lukija
13.6. Leena Lehtolainen: Valapatto
14.6. Camilla Grebe: Horros.

3 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu

Dekkariviikon kunniaksi yksi kustantaja yllätti minut iloisesti lähettämällä uuden norjalaistuttavuuden. Heine Bakkeidiltä on suomennettu nyt kaksi jännäriä, ja minä syöksyin heti uusimpaan: Paratiisin kutsu (Into 2020).

dekkariviikkologo2020

Dekkariviikon juttuja kokoaa blogi luetut.net.

Kakkososa on kirjoitettu taitavasti siten, että siinä viitataan ensimmäiseen osaan, ei selitellä turhia, mutta uusi lukija saa tarvittavaa pohjatietoa. Se avittaa ymmärtämään päähenkilö Thorkild Asken persoonaa ja tilannetta. Kirjan pointti pitkälti on kertojapäähenkilö, ja tietysti jännärijuonellakin on osuutensa.

Tiivistän tapahtumat näin: keski-ikäinen dekkarikirjailija Milla tarvitsee etsivän taustoittamaan suosikkisarjansa uusinta osaa. Todellisuudessa hän tarvitsee etsivää löytämään kadonneen tyttärensä. Taustalla lymyää henkilökohtaisia tragedioita ja sarjamurhaaja tai sarjamurhaajia.

wp-1591426219392.jpg

Pääasiassa kirja etenee rouhean Thorkildin minäkerrontana, mutta nykytyyliin välillä on kadonneen tytön tajunnanvirtaa. Keino on tehokkaaksi todettu, ja toimii se nytkin. Minun makuuni kirjassa murhataan ja kadotaan liikaa. Toisaalta minun makuuni sopii rouheus ja groteskius sekä merkillisten ihmissuhteiden tragikoomisuus. Etenkin Thorkildin ja hänen entisen pomonsa Gunnarin suhde hyrisyttää, ja myös terapeuttiin hänellä on veikeä suhde.

Pidän toisaalta siitä, miten Bakkeid todella tietoisena esikuvistaan tai edeltäjistään varioi lajin kaavoja ja tyyppejä. Nesbøn Harry Holen varjo on silti välillä pimittää Thorkildin. Eli taas synkeänä häärii murjottu, yksinäinen, päihderiippuvainen ex-poliisi joka sanailee tylysti, hoksaa kaiken, näkee kulissien taa ja tihkuu rähjäromanttista vetovoimaa. Voi ei, miksi kaikki naiset lankeavat tähän kolhoon, itsetuhoiseen tyyppiin kuten Holeen? Antaa Thorkildin itse vastata:

” ’Minussa he tietävät mitä saavat.’
’No mitä?’ Gunnar tivaa ja tuijottaa minua katseella, josta kuvastuu yhtä aikaa halveksuntaa ja vilpitön hämmennys.
’Miehen, joka loukkaa heitä yhä uudelleen ja pettää hädän hetkellä. Sekin luo omanlaistaan turvaa. Että tietää sen heti kättelyssä. Olen turvallinen kärsimyksen lähde. Sekä heille että sinulle.’ ”

Oi, dekkareiden tekijät, antakaa minulle norjalainen rujonkomea poliisi, jota kirjojen ohikiitävät naiset eivät kaikki ja siinä siunaamassa hamua vällyihinsä!

Psykologisella tai tunnepuolella kirjan kuvaus ei erityisemmin loista, joskin Chandler-henkinen kovistyyli sellaista ehkä edellyttääkin. Esimerkiksi Millan mielenkiintoisen särmikäs hahmo ja hänen eräänlainen mieshaareminsa jäävät aika ohuelle kuvaukselle. Mutta kyllä teksti vetää ja siinä on viistoa menoa, joka pitää matkassaan. Olin aika alkuvaiheessa varma syyllisestä ja hieman pettynein mielin jatkoin hamaan loppuun, jossa minut reippaasti yllätettiin.

– –

Heine Bakkeid
Paratiisin kutsu
suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry
dekkari
Into 2020399 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.


Dekkariviikolla 2020 julkaisen jutut näistä jännäreistä:

8.6. Håkan Nesser: Vasenkätisten seura
9.6. Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta
10.6. Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu
11.6. Ninni Schulman: Älä kerro kenellekään
12.6. Max Seek: Uskollinen lukija
13.6. Leena Lehtolainen: Valapatto
14.6. Camilla Grebe: Horros.

9 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, haaste, Kirjallisuus

Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta

Dekkariviikko jatkuu! Nyt on vuorossa uutta brittijännistystä. Viikon ensimmäinen dekkarini on taas kerran laatua loihtiva Håkan Nesserin Vasenkätiseten seura.

dekkariviikkologo2020

Dekkariviikon juttuja kokoaa blogi luetut.net.

Seitsemän valhetta -trillerin (Otava 2020) mielenkiintoisuus liittyy minäkerrontaan. Elizateth Kay rakentaa romaanin siten, että minäkertoja Jane kertoo takautuvasti seitsemän valheensa vaiheet. Heti alkuun lukija tietää, että Jane on syyllinen johonkin. Vähitellen selviää mihin, miten ja miksi – ja mitä siitä vielä seuraa. Entä kenelle hän tätä kertoo, sillä Jane aina välillä sinuttelee?

Eli Kay ripottelee kiinnostavia koukkuja ja siten jotain uudenlaista virettä lajityyppiin. Harmillisesti jännite aina välillä löpsähtää, ja olenkin sitä mieltä, että pieni tiivistäminen tekisi kirjalle terää. Ja hiukan minulle jää perustelemattomaksi, miksi mukana juonessa on pakkomielteinen bloggaaja…

wp-1591338722282.jpg

Jane hallitsee kaikkea. Hän ei ole varsinaisesti epäluotettava kertoja, vaikka sitäkin välillä epäilen. Ei, hän rehellisesti selostaa kohtalokkaat valheensa. Kohtalokkaita ne ovat hänen elämänsä tärkeimmälle ihmissuhteelle. Jane on traaginen hahmo, jonka perhesuhteet ovat kompleksisia ja rakkaussuhde Jonathaniin on saanut murheellisen lopun, mutta hänen koko elämäänsä on tukenut ystävyys Marnieen.

”Aikoinani ennen Jonathanin kuolemaa, mietin joskus, tulisiko suuren menetyksen kärsineestä ihmisestä väistämättä myötätuntoisempi. Nyt kun olen kokenut oma suuren tragediani, minusta tuntuu aivan varmalta, että – sikäli kuin tämä on mahdollista – vastaus on sekä ehdottomasti kyllä että ei todellakaan. Kykyni tuntea sääliä on vahvistunut, mutta olen vähemmän empaattinen.”

Kirja tutkii psykologisin tuntosarvin yksinäistä naista, jonka pään sekoittavat elämänpettymykset ja rakkaudettomuus. Sitten seuraa jotain peruuttamatonta, minkä Jane voi selittää itselleen ystävyyden säilyttämisenä. Lukija näkee toisin. Siinä roikkuu kirjan koukku, josta välillä kiemurtelen irti mutta riipun kirjan loppuun asti.

– –

Elizabeth Kay
Seitsemän valhetta
suomentanut Pirkko Biström
Otava 2020
trilleri
367 sivua.
Sain ennakkokappaleen kustantajalta.


Dekkariviikolla 2020 julkaisen jutut näistä jännäreistä:

8.6. Håkan Nesser: Vasenkätisten seura
9.6. Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta
10.6. Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu
11.6. Ninni Schulman: Älä kerro kenellekään
12.6. Max Seek: Uskollinen lukija
13.6. Leena Lehtolainen: Valapatto
14.6. Camilla Grebe: Horros.

5 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, haaste, Kirjallisuus

Håkan Nesser: Vasenkätisten seura

Dekkariviikko on ilo aloittaa laatudekkarilla. Håkan Nesserin uusin suomennos Vasenkätisten seura (Tammi 2020) on jännityskirjallisuutta minun makuuni. Pääosia näyttelevät herkulliset henkilöhahmot, ihmisuhteet ja menneisyyden jäytäminen. Vaikka juoni rakentuu murhien selvittämiseen, oleellista on motiivi, joka liittyy inhimillisiin erehdyksiin ja niiden seurauksiin.

dekkariviikkologo2020

Dekkariviikon juttuja kokoaa blogi luetut.net.

Hienosti Nesser jälleen kutoo tarinaverkkoa sen ympärille, että tapaus kaukana menneisyydessä laukaisee toisaalla kohtalokkaan tapahtumaketjun. Eli kun Maasdamilainen nainen ja jenkkisotilas kohtaavat sota-aikana, ratkaistaan vuonna 2012 usean ihmisen surmaketju. Enempää en juonesta kerro kuin sen, että kirjassa kulkevat rinnan 60-luku, 1990-luvun alku ja marraskuu 2012.

Tapahtumat käynnistyvät siitä, kun Van Veeteren lähestyy kärttyisästi 75-vuotispäiväänsä ja saa tiettäväksi vanhan tuhopolttotapauksen uudet käänteet. Lukijaa todella hemmotellaan, sillä tapaus mutkistuu siten, että selvitystyöhön osallistuu myös ruotsalaispoliisi Barbarotti. ”Monimutkainen sopusointu”, toteaa muussa yhteydessä Barbarotti ja pukee sanoiksi tunnelmani. Ja Nesserille tyypillisesti lukija saa odottaa yli puolenvälin, että rikostutkinnassa tapahtuu jotain. Se sopii minulle.

wp-1591338700629.jpg

Oi, salarakkaani Barbarotti (sori, Adamsberg)! Miehen paluu ilahduttaa (eikä minulla ole mitään Van Veetereniäkään vastaan). Barbarotti möyrii leskeydessä mutta hän uskaltaa jo katsoa tulevaisuuteen. Jumala-jutut putkahtelevat päähän entiseen malliin, ja ne ovat eräänlainen peili sille, miten toisaalla konkari Van Veeteren filosofeeraa tukeutuen maallisiin päättelyketjuihin. Tämä on herkkua!

Taustalla jyskivät traagiset ihmiskohtalot itse rikosjuonessa. Romaanissa on silti paljon hyväntuulista sanailua, hykerryttäviä tilanteita, havaintoja ja kohtaamisia. Pääpaino on pariskuntadialogeilla. Van Veeteren vaimoineen ja Barbarotti työpareineen tarjoillaan lukijalle lämmöllä; he ovat malli pariskunnista, joiden välillä toimii tajunnanvirtamainen vuorovaikutus, puoliskon kunnioitus omana itsenään ja yhteisen ajan arvostus. Se lämmittää, vaikka:

”Jos tätä keskustelua ei olisi käyty, Van Veeteren mietti, olisiko sillä ollut maailman tulevaisuuden kannalta mitään merkitystä?

Ei tietenkään. Eihän perhosen siiveniskulla ollut melkein ikinä vaikutusta. Sama päti haluumme löytää elämästä kaavoja: tarpeellista ja äärimmäisen vaarallista silloin kun luulemme löytävämme niitä.

Kyllä perkele täsmälleen niin.”

– –

Håkan Nesser
Vasenkätisten seura
suomentanut Aleksi Milonoff
Tammi 2020
dekkari
326 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.


Dekkariviikolla 2020 julkaisen jutut näistä jännäreistä:

8.6. Håkan Nesser: Vasenkätisten seura
9.6. Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta
10.6. Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu
11.6. Ninni Schulman: Älä kerro kenellekään
12.6. Max Seek: Uskollinen lukija
13.6. Leena Lehtolainen: Valapatto
14.6. Camilla Grebe: Horros.

6 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, haaste, Kirjallisuus

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä – kirja ja tv-sarja

Sally Rooneyn romaani Normaaleja ihmisiä (Otava 2020) on siinä mielessä normaali (nuorten aikuisten) romaani, että siinä kaksi nuorta löytävät toisensa ja seksin. Se on aika tavallista romaaneissa, elämässä myös. Normaalia on sekin, ettei kaikki voi mennä putkeen. Eihän siitä syntyisi romaania tai draamaa.

Olen hieman pettynyt romaaniin. Sen askelmerkit on tarkkaan asetellut. Nuoret ovat kyllä seurattavaksi luotuja: rikas, surullinen tyttö Marianne ja köyhä, kunnollinen poika Connell lukiossa ja yliopistossa. Kumpaakin vaivaa trauma jos toinenkin. Tärkeitä aineksia ovat sosiaaliset paineet ja yhteiskuntaluokkaerot, jotka iskevät kiilaa parin väliin. Liian asetelmalliseksi menee tämä: rikkaalla tytöllä on ankea perhe ja kivalla, köyhällä pojalla ihana äiti.

wp-1591359390601.jpg

Romaanissa on kuitenkin kohtia, jotka kohottavat. Nuorten suoruus toisilleen lähitilanteissa (etenkin jaksoina, jolloin heillä ei ole seksisuhdetta) ja pidättyväisyys muiden seurassa kuvataan koskettavasti vääntelemättä rautalankaa. Samoin välittyy, miten kumpaankin sattuu, ja miltä masennus tuntuu. Ja sitten tämä:

”Connell pitelee Mariannen kättä hetken, hänen peukalonsa liikkuu Mariannen rystysillä. Sitten hän nostaa käden huulilleen ja suutelee sitä. Marianne tuntee musertuvansa ihanasti Connellin valtaan, hänet täyttää valtava ekstaattinen syvä miellyttämishalu.”

Romaani panttaa onnistuneesti Mariannen ongelmallista suhdetta itseensä ja seksuaalisuuteensa, ja toisaalta se perustelee psykologisesti pikkuhiljaa, miksi Connell toistuvasti vetäytyy pelästyneenä. Lisäksi jää väreilemään, mitä mahdollista peruuttamatonta vahinkoa Mariannen isä, veli ja äiti ovat tehneet Mariannelle. Ainakin arvottomuuden tunteen, jota ei suhteen alku Connellin kanssa ainakaan paranna.

Ja Connell, täydellinen – erheineen, epävarmuuksineen. Mitä muuta voin sanoa nuoresta miehestä, joka jää tunneiksi tuijottamaan Vermeerin maalausta ”Maalaustaide”!

Ja sitten käy niin, että varautuneisuuteni kirjan suhteen rapisee tv-draaman (Elment Pictures, BBC, Hulu 2020) katsojana. Se mikä romaanissa tökkii, soljuu televisiossa vaikuttuneisuuslokerooni. Nuorten herkkyys ja hauraus välittyvät niin, että täti-ihminen täällä ihmettelee. Intiimi ja intensiivinen kuvaustapa jopa tuntuu tirkistelyltä, samalla etuoikeudelta: saan olla tässä kasvussa mukana.

wp-1591359470779.jpg

Mariannen (Daisy Edgar-Jones) ja Connellin (Paul Mescal) näyttelijät tekevät kaikesta totta. Naamat punottavat, hiki helmeilee, katseet kohtaavat, ilmeet ja asennot kertovat. Nyt ei esitetä – paitsi siis silloin, kun nuoruuden epävarmuudessa pitää toiselle esittää, että ei tässä nyt mitään, vaikka sisuskalut rusentuvat pettymyksestä, pelosta ja siitä, ettei sanotuksi saa sitä, mitä ajattelee ja toivoo. Haavoittuvuus riipaisee, niin myös rakkaus, jota ei saa sanotuksi. Ja sitten, kun sen saa sanotuksi – tässähän pakahtuu.

Jaksossa, jossa Connell potee masennusta, on kohtia, jotka läpäisevät kaikki suojukset. Surua, ja samalla hyvyyttä ja kauneutta. Kun Marianne Lundista Skypen kautta auttaa ystäväänsä nukkumaan, se on hyvää ja kaunista.

En ehkä ihan kaikkia rakastelukohtauksia olisi kaivannut, mutta tulihan todistettua, että nämä kaksi sopivat fyysisesti toisilleen. Ja ainahan kuuluu nuorten keksiä seksi niin kuin eivät muut tietäisi siitä mitään. Mutta entä miten he sopivat psyykkisesti, miten riittää uskallusta siihen, että yksi ihminen voi ja saa olla kuin koti, hyvä koti?

Rooney on ollut käsikirjoittamassa romaania 12-osaiseksi sarjaksi, joka seuraa uskollisesti kirjan juonta ja tarinaa. Ja draamaksi kirja erittäin hyvin sopii jo episodimaisen rakenteensa vuoksi – ja siksi, että henkilöhahmot syvenevät. Nuoren parin on-off-suhde ja siihen vaikuttavat asiat asettuvat koskettavaksi draamaksi, ja se vetoaa toivomaan heteronormatiivista päätöstä: voi kunpa he saisivat toisensa. Lähikuvat, valaistuksen kauneus ja melankolinen indiepoppi lisäävät tehoja.

wp-1591359416241.jpg

Sally Rooney
Normaaleja ihmisiä
suomentanut Kaijamari Sivill
Otava 2020
romaani
258 sivua.
Blogeissa mm. Kirsin Book Club ja Helmi Kekkonen.

Normaaleja ihmisiä
Elment Pictures, BBC, Hulu 2020
tv-sarja
Yle Areenassa: tässä.

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vappu Kannas: Rosa Clay

”Vapaudenpatsaaksi sitä sanotaan, ja vapaudesta hän haaveilee. Hän haaveilee häviämisestä. Siitä että saisi kadota väkijoukkoon, eikä kukaan huomaisi eroa. Hän ei tiedä varmasti, mutta hän toivoo sydämensä pohjasta, että siellä sillä ei ole merkitystä, että hän vetää Ambomaata perässään. Hän toivoo, että räkänokkaiset lapset eivät siellä roiku hänen helmoissaan huudellen ja sylkien.”

Historiallinen fakta on, että Rosa Clay muutti 1904 Amerikkaan elettyään parikymmentä vuotta Suomessa, jonne hän saapui pikkutyttönä lähetyssaarnaaja-kasvattivanhempiensa kanssa. Musta Rosa sai käydä kouluja ja opiskella opettajaksi, viimeisin opettajapesti oli Tampereella.

Vappu Kannaksen romaani Rosa Clay (S&S 2020) ammentaa Clay-aiheisista dokumenteista, mutta kaunokirjallisessa koosteessa saa ottaa vapauksia. Synkkä tunnelma leimaa romaania ja niinpä muutamille sivulle valopilkuksi kirjailija sepittää romanssin. Mutta siitä synkkyydestä: kolkko ja alistava kasvattiäiti, eristävä ulkopuolisuuden ja toiseuden tunne ja alituinen silmätikkuus erilaisena sekä julmuuden kohtaaminen – vain siksi, että ihonväri on eri kuin valtaväestön. Kuulostaako keväältä 2020, vaikka kuvattu aika on 1900-luvun alku?

Iso osa romaania kuvataan Rosan näkökulmasta. Tekstin pääjuonne etenee kronologisena siitä, kun Rosan lähtöä valmistellaan opettajaseminaariin, ja romaani päättyy Amerikkaan matkustamiseen. Kehyksen sisällä Rosan mieli poukkoilee lapsuudessa. Oleellista on sisäinen tila, jota Rosa piilottaa muilta – ja se tila puristaa lukijaa: orpo altistettuna ymmärtämättömyyden ympäristöön. Rosan henkireikänä ovat kävelyt, meri ja metsänreunat.

wp-1591261492207.jpg

Romaanissa on hienosti kuvattu muutamat avartumisen hetket, ystävyyden hetket. Kerrontaa voisi kuvailla runolliseksi, sillä mielikuvien ja havaintojen virta usein laajenee vertauskuvalliseksi mielentilan ilmaisuksi.

Rosan osuuksista kerronta välillä poikkeaa kaikkitietävään katsantoon. Myös kirjailija ottaa välillä kertojan roolin, sillä hän tekee tiettäväksi, miten tietoinen hän on tarinan omimisen ulottuvuuksista. Ja kas: kirjailijan osuuksissa kerronta siirtyy säeromaanin keinoihin:

”Tein sinusta sankarittaren,
koska elämäsi oli oikeasti
rankkaa puurtamista.
 
Yritän luoda ympärillesi pehmeää tunnelmaa,
kuin leipoisin sinut sisään piirakkaan.
 
Ei se voinut olla pelkkää kurjuutta,
niin kuin ei mikään elämä ole.”

Rosan elämän vaikeudet hallitsevat tapahtumia. Ja kyllä korventavat Rosan kokemukset, ja vielä enemmän sisuksia kaivertaa, kun tiedän, että yhä eri väriset lapset saavat kulkea sylkykuppeina, siis vieläkin.

”Ne jotka riuhtaistaan synnyinmaastaan ja kodistaan ilman omaa tahtoaan, jäävät lopun iäkseen taivaan ja maan väliin leijumaan. Näen ilmassa kieppuvan pyörteen, jossa pyörivät minunkaltaiseni, ne joilla ei ole kotia tai kotimaata.”

Sitä sietää miettiä, mutta lopulta ydintä romaanissa Rosa Clay minulle on identiteetin rakentumisen kuvaus, sen sirpaleisuus, sirpaleet, jonka palasissa heijastuu ympäristöstään irti reväistyn ja kaiken kaltoinkohtelun kokeman heijastukset. Sen kirjan rakenne ja kerronta tallentavat. Siksi koskettaa se, miten toisen ihmisen hyväksyvä katse – vaikka vain lyhyen hetken – tekee Rosalle – minulle, meille.

”Oli kuin olisi katsonut peiliin, josta näkee asioiden todellisen luonteen, sen minkä tavallinen arki kätkee. Siinä peilissä minä olin pitkä ja ylväs, en ruma ja hankala, linnuilla oli siivissään kerroksittain silkkimäisiä sulkia ja puiden sisällä kohisi virtaava joki ylös ja alas. Oli kuin menneisyydessäni esillä olisi ollut vääristynyt kuva siitä, mitä oikeasti olin.”

– –

Vappu Kannas
Rosa Clay. Romaani
S&S 2020
381 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa esimerkiksi Kirjaluotsi.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Laura Manninen: Sitten tapasin pehmeän miehen

Sitten tapasin pehmeän miehen (Otava 2020) luokittuu viihderomaaniksi. Ainekset ovat tutut: keski-ikäinen nainen muistelee kumppanihistoriaansa. Hauskasti mukana on muutakin, joten Laura Manninen on kirjoittanut kepeänkipeän kirjan kesäkauteen.

wp-1591024620821.jpg

Pidän rakenteesta, joka antaa odottaa, lämpiääkö vanha suhde vai vahvistuuko Marjaanan itsellisyys. Sykäyksittäin kertoja kertoo nykyhetkestä, miten asia etenee, mutta valtaosa tekstistä keskittyy muisteluun. Ja miesmuistoja on:

”Pidän miehistä, tästä ja monesta muustakin, ja miehet pitävät minusta, ainakin aluksi. Eivät tietenkään kaikki mutta monet, melko monet. Miehet, jotka arvostavat vahvoja ja itsenäisiä naisia, sillä sellainen minä olen.”

Sitaattiin kätkeytyy itseironian ripaus: itsenäisyys on usein niin ja näin, sillä lukijana saan sellaisen käsityksen, että monet miehet marisevat Marjaanan ripustautumisesta. Ja siinähän minäkerronnan muikeus taas punnitaan: kerronnassa melkein kaikki näyttäytyy vain kertojan kannalta. Ystävän ja terapeutin repliikit välillä vähän päästävät näkemään kertoja toisin silmin.

Hauskaa sanomisen tapaa löydän tavasta, jolla jo etukäteen epäonnistumaan tuomituista suhteista Marjaana kertoo jälkiviisaana. Koomisia kohtaamisia tapahtuu nimettömien seuralaisten kanssa, tai siis Marjaana nimeää tavallaan, esimerkiksi huvittavia monomaanikkoja ovat urheileva mies, kalastava mies ja kirjaileva mies. Ensi tapaamiset, seksitavat ja suhteen hiipuminen purkautuvat eloisin tilannekuvauksin.

Sarjaseurusteleva Marjaana ei peittele omia naurettavuuksiaan, eikä tarvitse paljonkaan rapsutella pintaa, kun pinnan alta paljastuu vähemmän naurettavaa: yksinäisyys, jota seksi ja seurustelu sitoutumiskammoisten kanssa jotenkin lievittävät.

”Sopivia oli niin monia ja niin eri tavoin, ja samalla jokainen heistä oli jollakin tavalla sopimaton, enkä minä ymmärrä ihmisiä, jotka etsivät jatkuvasti sitä oikeaa, koska sopivia on niin useita, enemmän kuin ikinä ehtii kokea ja siinä sen kaiken surullisuus piilee.”

Se oikeako ei ole Marjaanan tähtäimessä? Mukavaa, että kirja jättää asiantilan kutkuttamaan. Pidän pikanteista yksityiskohdista, joita ei selitetä puhki, muun muassa kertojan asioita kotiväessä sekä tilanteita keikoilla tai musiikin kuuntelussa (kas kun ei kirjassa ole soittolistaa). Välillä selittelyä on runsaasti makuuni, mutta sanailu ja hupityyli viihdyttävät.

– –

Laura Manninen
Sitten tapasin pehmeän miehen
Otava 2020
romaani
236 sivua.
Sain kustantajalta ennakkokappaleen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Vanhat runot, uudet lukijat – mistä on kyse?

Mitä olen mennyt tekemään? Saako näin tehdä? Siis selkoistaa vanhoja runoja uusille lukijoille? Vastaan siihen tässä yleiskielellä, mutta voit myös lukea selkokielisen juttuni samasta aiheesta: tässä.

Olen kirjoittanut suoraan selkokieleksi runoja (Kierrän vuoden ja Onnen asioita), mutta jo ilmestyneiden, ”tavallisten” runojen selkoistaminen ei ole yksiselitteinen asia. Runo on kompakti kielen, havaintojen, kielikuvien, ajatusten ja tunteiden liitto, jossa kaikki nyanssit äänteitä, päätteitä, rytmiä ja sivuasettelua myöten on mietittyä. Voiko niitä muuttaa?

Olin kauan sitä mieltä, ettei runoja voi selkoistaa. On myös proosaa, jota ei voi selkoistaa. Kun teksti alun perin haastaa muotoa, rakennetta ja kielen rajoja, sitä ei ole syytä sorkkia. Sitten on tekstejä, joiden ydin ei ole muodossa vaan sisällössä, joten se sallii tekstin muokkaamisen yleiskieltä helpommaksi. Selkokielessä helpoksi täytyy taivuttaa sisällön lisäksi sanasto ja rakenne.

Ja silti olen mennyt nyt selkoistamaan kotimaisia klassikkorunoja: Vanhat runot, uudet lukijat (Avain 2020). Ajatus runojen selkoistamisesta on hiertänyt minua vuosia, sillä runot ovat iso osa kulttuuriperintöämme. Vanhojen runojen kieli kuitenkin karkaa monilta tämän ajan lukijoilta. Vanhahtava sanasto, epäsuora sanajärjestys ja poikkeava lauserakenne voivat vaikuttaa siten, että merkittävä, koskettava sisältö ei välity uusille lukijoille.

wp-1590855086540.jpg

Uusia lukijoita ovat nuoret, nuoret aikuiset ja lisäksi suomen kieltä opiskelevat ja harjoittelevat. Tai kuka vain, joka on kiinnostunut runoista tai jopa karsastanut runoutta. On kuitenkin kulttuuriperinnölle tärkeää, että runot siirtyvät – että suomalaisille tärkeät klassikot jatkavat elämäänsä. Lisäksi monissa maahanmuuttajakulttuureissa runot ovat oleellinen osa omaa kulttuuria, joten uuden kulttuurin runoperintö voi osaltaan kotouttaa.

Ajatellanpa esimerkiksi Eino Leinon Norcturne-runoa. Mitä merkitsevät ”puunto pilven” tai ”siinto vaaran”? Mikä ihmeen puunto, tai mistä vaarallisesta siinnosta on oikein kyse?

Tästä iski kipinä tehdä kirja Vanhat runot, uudet lukijat. Otin tietoisen riskin ja muutin selkokielen suuntaan kolmisenkymmentä runoa, joilla on sijansa runoperinnössämme. Valitsin runoja, joissa on lähinnä yksi aihe ja osittain kertova luonne. Niitä on mahdollista muuttaa selkon suuntaan vaurioittamatta runon ydintä. Valitsin runoja ja runoilijoita, jolla on merkitystä ajankuvalle ja ylipäätään kotimaiselle kirjallisuudelle ja kulttuurille. Kirjassa on lisäksi tasaisesti miesten ja naisten kirjoittamia runoja, joten erilaiset äänet aikakausineen kuuluvat kirjaan valituissa runoissa.

wp-1587733476038.jpg

Olen myös valinnut runoja niin, että niistä saa kiinnostavia lukupareja. Peräkkäin ovat Aleksis Kiven ja Immi Hellénin oravarunot. Haikeita ilta- ja yötunnelmia voi vertailla Leinon, Aino Kallaksen ja Eila Kivikk’ahon runojen kesken. Naiseuden hurman kokemuksia voi vaihtaa L. Onervan ja Katri Valan runoissa. Runon merkitystä mielen hyvinvoinnille saa esimerkkejä niin Kantelettaren kuin Kaarlo Sarkian runoista. Elämän taakan ja kauneuden kantamisesta kantansa esittävät Edith Södergran, Kaarlo Sarkia ja Saima Harmaja. Tässä mainitsen vain muutamia kiinnostavia yhteyksiä. Lisäksi runot ilmaisevat, miten esimerkiksi luonto sanottaa tunteita.

En näe runoselkoistukselle mieltä ilman sitä, että alkuperäinen runo on aina selkoistuksen rinnalla. Siten jokainen pääsee ihailemaan alkuperäisen runon ilmaisua ja tyyliä. Selkoistetun runon tarkoitus on avata runoa muttei selittää sitä tai ohjata tulkintaa.

Joissain runoissa myötäilen loppusoinnullista tyyliä, toisissa muutan selkeästi sanaston ja rakenteen runon helpoksi kieleksi. Monissa runoselkoistuksissa sanajärjestys muuttuu sen lisäksi, että valittu sana tai sanamuoto on helppo. En lyhennä runoja, mutta jonkin verran olen muuttanut esimerkiksi säkeistöjä hahmottamisen helpottamiseksi.

Kirjani on poikkeuksellinen monin tavoin. Ensinnäkin vanhoja runoja ei ole ennen julkaistu selkoistettuna. Toisekseen kirjassa on hieman kotimaisen kirjallisuuden historian esittelyä ja avaimia runon lukemiseen, mitä ei ole ennen tällä tavalla julkaistu selkokielisenä. Tarkoituksenani on, että kirjan avulla lukija saa kuvaa kirjallisuuden ja kulttuurin muutoksista kansanrunosta toiseen maailmansotaan. Siksi jokaisesta kirjan kirjailijasta on lyhyt tietoteksti. Näin kirja sopii sekä yksittäisille runon lukijoille että erilaisiin koulutus- ja opetustarkoituksiin.

Missioni on, että runojen ydinolemus puhuttelee uutta lukijaa – ja siten jopa osaltani autan kulttuuriperinnön siirtymistä. Niin esimerkiksi Leinon Nocturnen selkoversio ehkä avautuu sisällöllisesti entistä selvemmin selkon avulla viemättä pois mitään alupereäisen runon ylivertaisesta soinnullisuudesta. Selkona selviää, että puunto tarkoittaa punnerrusta – ja koska sana punerrus ei ole selkoa, merkitys viittaa punaiseen. Eikä vaara tarkoita vaarallista, vaan mäkeä tai vuorta ja siinto sinisenä heijastuvaa kaukaista vuorta.

Tai Aleksis Kiven omaperäinen runous saa uusia lukijoita – ja uudet lukijat onnelliseksi suomen kielen ilmaisumahdollisuuksista.

Osa Kiven runosta Onnelliset:

Jo valkenee kaukanen ranta
Ja koillisest’ aurinko nousee
Ja auteret kiirehtii pois,
Kosk’ Pohjolan palkeet käyvät,
Kosk’ mennyt on yö,
Kosk’ kimmeltää kesänen aamu
Ja linnut ne laulelee.

Osa Kiven runosta Onnelliset selkokielellä:

Jo näkyy valo kaukana rannalla,
ja aurinko nousee koillisesta.
Ja aamun hämärällä on kiire pois,
sillä tuulee pohjoisesta.
Sillä yö on mennyt,
sillä kesäinen aamu kimmeltää
ja linnut ne laulavat.

Toivon nautinnollisia runohetkiä alkuperäisten ja selkoistettujen runojen ja lukijoiden vuoropuheluina!

wp-1590897553600.jpg

*
Vanhat runot, uudet lukijat
selkokieliset tekstit Tuija Takala
Avain 2020
runoja ja tietotekstejä
111 sivua.

Selkokielisiä runojani:
Kierrän vuoden
Onnen asioita.

7 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, omat, Runot, Selkokirja, selkotekijä

Vanhat runot, uudet lukijat: suomalaisia runoja selkokielellä

Olen tehnyt vanhoista suomalaisista runoista kirjan
Vanhat runot, uudet lukijat.
Kirjan on kustantanut Avain.
Kerron tässä jutussa selkosuomeksi,
miksi muutin runoja selkokielelle.
Olen kirjoittanut samasta aiheesta myös yleiskielellä,
ja se juttu on tässä: klikkaa.

wp-1590855086540.jpg

Mikä on kirjan idea?

Runot ovat olleet tärkeitä suomalaisessa kulttuurissa.
Monia vanhoja runoja luetaan myös nykyisin,
mutta monet runot ovat myös unohtuneet.
Haluan ja toivon, että vanhat runot jatkavat elämää,
ja siksi tein tämän kirjan.

Vanhojen runojen kieli ei ole helppoa,
koska maailma ja kieli ovat muuttuneet.
Siksi monet vanhojen runojen sanat ovat vieraita,
ja lauseissa sanat voivat olla oudossa järjestyksessä.

Kirjassa Vanhat runot, uudet lukijat on vanha runo
ja sama runo selkosuomeksi.
Niin lukija voi nauttia vanhan runon tyylistä
ja lukea runon myös helpolla kielellä.
Toivon, että runon idea ja tunnelma säilyvät.

Esimerkki

Esimerkiksi Aleksis Kiven runo Onnelliset
kertoo tunnelmasta aamulla.
Runossa on sellaisia sanoja,
jotka eivät ole enää kaikille tuttuja.

Selkorunossa on runon ydin,
mutta sanat on helppo ymmärtää.
Samalla lukija voi lukea Kiven vanhan runon
ja kokea sen kauniin rytmin.

Osa Kiven runosta:

Jo valkenee kaukanen ranta
Ja koillisest’ aurinko nousee
Ja auteret kiirehtii pois,
Kosk’ Pohjolan palkeet käyvät,
Kosk’ mennyt on yö,
Kosk’ kimmeltää kesänen aamu
Ja linnut ne laulelee.

Osa Kiven runosta selkokielellä:

Jo näkyy valo kaukana rannalla,
ja aurinko nousee koillisesta.
Ja aamun hämärällä on kiire pois,
sillä tuulee pohjoisesta.
Sillä yö on mennyt,
sillä kesäinen aamu kimmeltää
ja linnut ne laulavat.

Mitä kirjassa on?

Kirjan alussa kirjoitan runojen kielestä.
Annan myös vinkkejä runojen lukemiseen.

Olen valinnut kirjaan noin 30 runoa.
Kirjan alussa on kansanrunoja,
eli runoja, joiden kirjailijoita ei tiedetä.
Kirjassa on runoja 1800-luvulta 1940-luvulle.

Kirjan runojen kirjoittajat ovat miehiä ja naisia.
Osa runoilijoista ovat kirjailijoita,
jotka tunnettiin hyvin omana aikanaan.
Osa runoista kertoo jotain runojen ajasta
tai yhteiskunnasta.
Lisäksi niissä on tunteita ja ajatuksia,
joihin ei aika vaikuta.

wp-1587709559851.jpg

Kirjan lukija voi lukea löytää uusia ajatuksia
tai samoja kuin omansa.
Kirjan lukija voi myös vertailla runoja,
joissa on samoja aiheita.
Mitä samaa tai erilaista on esimerkiksi
Aleksis Kiven ja Immi Hellénin runoissa oravasta?
Miten L. Onerva ja Katri Vala kuvaavat naisen tunnetta?
Ja niin edelleen.

Voiko runoja muuttaa

niin kuin minä olen tehnyt?

Monia kertomuksia on muutettu selkokieleksi,
jotta uudet lukijat saavat niistä kokemuksen.
Mutta sopiiko selkokieli runoihin?
Eikö runossa ole jokainen sana valittu tarkasti?
Runoilija on myös luonut runoon tietyn rytmin,
ja runojen kieli synnyttää sanoista kuvia lukijan mieleen.

Mietin paljon ja kauan, voinko muuttaa runoja.
Päätin, että kunnioitan vanhoja runoja juuri näin:
niiden elämä jatkuu sellaisina kuin ne ovat.
Hienot runot eivät mene pilalle,
vaikka niiden vieressä on runo,
jossa sama ajatus ja tunne jatkuvat helpolla kielellä.
Vain sillä tavalla teen runot tutuiksi lukijoille,
joille vanhan runon kieli on vaikeaa.
Näin runojen ja kulttuurin perintö siirtyy.

Vanhat runot, uudet lukijat on kirja kaikille.
Jokainen voi lukea runoja omalla tavallaan.
Niin runoista löytyy tunteita ja ajatuksia,
joita on ajateltu ja tunnettu kauan sitten ja nyt.
Toivon, että kirjan lukija nauttii runoista nyt.

wp-1590897553600.jpg

Vanhat runot, uudet lukijat
selkokieliset tekstit Tuija Takala
Avain 2020
runoja ja tietotekstejä
111 sivua.

Selkokielisiä runojani:
Kierrän vuoden
Onnen asioita.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Kansainvälisen selkokielen päivänä selkokirjoista

Tänään vietetään kansainvälistä selkokielen päivää.
Se on ensimmäinen kerta.
Siksi on aika muistuttaa kaikkia,
mitä ovat selkokieli ja selkokirjat.

selkopäivä

Selkokieltä tarvitsee Suomessa 750 000 ihmistä,
eli noin 14 prosenttia.
Lisäksi moni muu hyötyy selkokielestä.
Selkokielessä on helpot sanat ja lauseet,
ja tekstin kappaleet ovat lyhyitä.
Lisäksi selkotekstiin on valittu vain tärkeimmät asiat.

Tänä keväänä on huomattu,
että tiedotus helpolla kielellä on tärkeää.
Esimerkiksi THL:n selkosivuilla koronaviruksesta
on ollut paljon kävijöitä.
Myös muut viranomaiset alkavat ymmärtää,
että helppo tiedotus auttaa kaikkia.
Vielä täytyisi saada lakiin se,
että kaikilla on oikeus selkokieliseen tietoon.

Tiedotteiden ja tietotekstien lisäksi on hyvä,
että selkokielellä on kirjoja joka makuun.
Niitä on eri ikäisille ja monista eri aiheista.
Osa selkokirjoista on kirjoitettu suoraan selkokielellä,
osa kirjoista on muutettu selkokielelle.
Seuraavassa esittelen uusia selkokirjoja,
jotka sopivat monenlaisille lukijoille.

Tietoa: Kurkistus hyönteisten maailmaan

Kesän alkuun sopii Seija Niinistö-Samelan tietokirja,
joka kertoo hyönteisten elämästä.
Kirjassa on isot, tarkat kuvat,
jotka paljastavat hyönteisten yksityiskohtia.
Kirjan teksti näyttää, että hyönteiset ovat kiinnostavia.
Niiden elämä on tärkeää meille kaikille.

wp-1589949853167.jpg

Nuorista: Odotan aurinkoa ja Koti Suomesta

Verkkokirjassa Odotan aurinkoa (Humak 2020)
yhdeksän nuorta kertoo,
minkälaista on uusi elämä Suomessa.
He kertovat asioista,
joita he arvostavat ja ihmettelevät.
Lisäksi heillä on mielipiteitä suomalaisista
ja suomen kielen opiskelusta.

Odotan aurinkoa löytyy vain internetistä,
mutta juuri nyt on ilmestynyt
tavallinen kirja Koti Suomesta.
Sen on kirjoittanut Satu Leisko (Avain 2020).
Myös siinä on tarinoita nuorista ja siitä,
minkälaista on löytää yksin oma paikka Suomesta.

Lapsille: Juttuset-sarja

Juttuset-sarjassa on viisi pientä kirjaa alakouluun.
Maiju Mäki on kirjoittanut kirjan
hauskat ja jännittävät kertomukset.
Kirjoissa on kaksi puolta: tarina on tavutettu,
ja kirjan toisella puolella se on ilman tavutusta.
Siksi sarjan kirjat sopivat hyvin lukemisen harjoitteluun,
ja ne innostavat lukemaan: kirjoissa sattuu ja tapahtuu.

wp-1576830093251.jpg

Nuorille ja aikuisille: Suomalaisia naiskirjailijoita

Silja Vuorikuru on valinnut viisi novellia,
jotka ovat vanhoilta suomalaisilta naiskirjailijoilta.
Minna Canth, Maria Jotuni ja Aino Kallas
kirjoittivat kirjoja jo yli 100 vuotta sitten.
Kirjan novelleissa on kiinnostavaa,
minkälaista oli naisten elämä ennen.
Näin tulevat tutuksi tärkeät kirjailailijat
ja heidän tapansa kertoa elämästä.

wp-1577705292161.jpg

Kaikille: Vanhat runot, uudet lukijat

Olen tehnyt kirjan,
jossa on vanhoja suomalaisia runoja
ja samat runot helpolla kielellä.
Kirjassa on kansanrunoja ja runoja
1800-luvulta 1940-luvulle.
Lisäksi joka runoilijasta on lyhyt teksti,
jossa esittelen kirjailijan.

Kirjoitan kirjassa myös runojen lukemisesta.
Kulttuurille on tärkeää, että suomalaisille rakkaat runot
jatkavat elämää uusien lukijoiden kokemuksissa.
Vanhat runot, uudet lukijat -kirja ilmestyy
kesän 2020 alussa (Avain).

Vanhat runo tuudet lukijat katalogi

Muita kevään ja kesän 2020 selkokirjoja

Magdalena Hai: Haiseva käsi. Selkomukautus Riikka Tuohimetsä (Avain 2020). Helppolukuisia tarinoita nuorille.

Eve Hietamies: Tarhapäivä. Selkomukautus Hanna Männikkölahti (Avain 2020). Kevyt ja mukava tarina isästä ja pojasta. Kirja on jatkoa romaanille Yösyöttö.

Petri Ilmonen: Videoi ja kirjoita iPadilla (Opike 2020). Opas ”pädin” käyttöön.

Sakari Kilkki: Arkielämää (Opike 2020). Erityisopetuksen nuorille ja aikuisille tietoa arjen asioista.

Sakari Kilkki: Päivänselvää – Terveystieto (Opike 2020). Tieto- ja oppikirja terveydestä. Päivänselvää-sarjassa on muitakin perusopetukseen sopivia tietokirjoja.

Pertti Rajala: 50 keksintöä, jotka muuttivat maailman (Avain 2020). Tietokirja keksinnöistä, kirja sopii kaikenlaisille lukijoille.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Listaus, Selkokirja, selkotekijä

Carmen Mola: Verimorsian

En lue enää dekkareita siihen tahtiin kuin ennen. Raakuudet ja verikekkerit eivät ole minua varten. Silloin tällöin testaan silti sietokykyäni, ja eri kielialueiden jännitys herättää uteliaisuuteni. Siispä tartun espanjalaisen Carmen Molan uutuuskäännökseen Verimorsian (Like 2020).

wp-1589116549694.jpg

Tuttuja lajityyppipiirteitä löydän. Kirjassa kerrotaan erikoisryhmästä, joka selvittää kinkkisiä tapauksia, ja niskaan luonnollisesti hönkii tuloksia hamuava poliisijohto. Ryhmää johtaa särmikäs, grappaa hotkiva Elena Blanco, jota painaa oman elämän kipeä trauma. Ryhmässä työskentelee äkkivääriä persoonia, ja uutena joukkoa vahvistaa komea ja eteenpäin pyrkivä Zárate. Näin Zárateen vaikuttaa pomon persoona:

”Zárate tietää, että hänen pitää tottua naisen vähäpuheisuuteen, jos haluaa olla tämän kanssa. Hänen tekee mieli kysyä keisarinleikkausarvesta, jonka on taas nähnyt hämärässä. Samaten komisarion lapsesta. Mitä tälle on tapahtunut? Hän kuitenkin aavistaa, että ne ovat kiellettyjä puheenaiheita. Hän haluaa tietää Elenan menneisyydestä ja naisen oudosta viehtymyksestä Minan lauluihin. Hän palaa halusta kysyä, miksi Elenalla on Lada, ikivanha kosla, jollaisia ei juuri näe kaduilla.”

Verimorsian-otsikko viittaa kahteen murhattuun nuoreen naiseen. Murhatapa taitaa olla pöyristyttävimmistä päästä pitkään aikaan. Lisäksi kirjassa on puistattavia takaumia teljetystä lapsesta. En tiedä, miten silti jatkoin lukemista. Tai tiedän: juonta kuljetetaan koukuttavasti niin Elenan tilanteen kuin rikostutkinnan osalta. Tunnelmassa tunnen ripauksen almodóvarilaista räikeyden ja monisyisyyden yhdistelmää. Juoni vie väkisin mukaansa, vaikka haluaisin jarruttaa. Ja hyvänen aika, miten tämä kirja päättyy! Kyllä kylmää ja kauhistuttaa.

Mola on espanjalaisille samanlainen henkilöllisyyttään piilotteleva arvoitus kuin Ferrante italialaisille. Kätevä kikka, joka tehoaa, jos myös kirjat osoittautuvat kiinnostaviksi. Rouhean dekkarin ystäville ja julmuuksien sietäjille tässä on taitava jännäritekijä. Sarjasta on ilmestymässä lisää ainakin kaksi osaa.

– –

Carmen Mola
Verimorsian
suomentanut Einari Aaltonen
Like 2020
dekkari, trilleri
374 sivua.
Sain kustantajalta ennakkokappaleen,
kirja ilmestyy 27.5.2020.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

Seija Niinistö-Samela: Kurkistus hyönteisten maailmaan

Seija Niinistö-Samela on selkotekijä,
joka on kirjoittanut jo monta tietokirjaa.
Hän on saanut myös palkinnon työstä,
jota hän on tehnyt selkokirjojen puolesta.
Palkinnon antoi vuonna 2019 Suomen tietokirjailijat.

Niinistö-Samela on kirjoittanut esimerkiksi roboteista.
Hän on myös tehnyt tietokirjoja luonnosta.
Sinisiipi niityllä on hieno kirja,
jossa on tietoa kasveista ja eläimistä niityillä.
Uusi kirja on myös luontokirja:
Kurkistus hyönteisten maailmaan (Pieni Karhu 2020).

wp-1589949853167.jpg

Kuvia hyönteisistä

Kirja hyönteisistä on todella kaunis.
Kirjan kuvat on ottanut Juha Samela,
jonka valokuvia on myös kirjassa Sinisiipi niityllä.

Hyönteiskirjan kuvat ovat tarkkoja lähikuvia.
Siksi hyönteisten yksityiskohdat ja värit
erottuvat hienosti vihreistä taustoista.
Hyönteiset on kuvattu luonnollisessa ympäristössä,
joten ruoho, lehdet ja oksat ovat kuvissa mukana.

Tietoa hyönteisistä

Kirjassa on vähän tekstiä,
mutta aiheet on valittu tarkasti.
Kirjan joka aukeamalla on yksi aihe
ja siihen sopivat valokuvat.

wp-1589949806817.jpg

Kirja kertoo hyönteisten elämästä,
esimerkiksi niiden merkityksestä
ihmisille ja muille eläimille.
Lisäksi kirjassa esitellään muutamia lajeja,
kuten muurahaiset ja kuoriaiset.
Myös hyönteisten muodonmuutos
ja rakenne selitetään hyvin.

Toistan tämän: kirja on kaunis.
Sitä on mukava selata ja pysähtyä kuviin.
Kirjassa on joitain kuvia hyönteisistä,
joiden nimeä ei kerrota.
Toivoisin, että tekstissä olisi aina
kuvan hyönteisen nimi.

Hyönteiset ja me

Seija Niinistö-Samelan ja Juha Samelan kirja
on ilmestynyt hyvään aikaan.
Tämä hyönteiskirja on samalla asialla
kuin Yleisradion kampanja Pelasta pörriäinen.
Kumpikin kannustaa pitämään huolta hyönteisistä.

Kurkistus hyönteisten maailmaan sopii kaikille,
joita kiinnostaa luonto.
Kirja tuo tutuksi hyönteisten elämän
ja innostaa tarkkailemaan niitä luonnossa.

– –

Seija Niinistö-Samela
Kurkistus hyönteisten maailmaan
Kuvat Juha Samela
Pieni Karhu 2020
tietokirja
75 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja, selkotekijä, Tietokirja