Tanskalaisen Rikos-sarjan (Forbrydelsen, 2012) kolmas (ja viimeinen) tuotantokausi on saatu päätökseen. Jättiyhtiö Zeelandin omistajan pieni tytär kaapataan. Kaappaaja kostaa oman tyttärensä selvittämättömän hyväksikäytön ja tapon. Kostoon liittyy myös monia miesmurhia. Oikeusministeriö ja syyttäjä ovat sotkeutuneet juttuun, myös vaalitaistoa käyvä pääministeri esikuntineen sekoitetaan kuvioon talouspoliittisen Zeeland-kytkennän vuoksi. Turvallisuuspoliisi häärii mukana, kun totinen Sarah Lund ryhmineen selvittää yhteen kietoutuvia tapauksia.
Käsikirjoitus on vaarassa kompastua mutkallisiin valtapolittiisiin juonenpätkiin, ja sarjan puolivälissä olen uupua kömpelöihin politiikkapainotteisiin kähmintöihin. Välillä tutkinnassa mennään turhan tutusti vääriin suuntiin ja kehitellään Lundille romanssinpoikasta. Näyttelijätyö on aiempaa epätasaisempaa. Onneksi päärooleissa intensiteetti säilyy.
Pistää mietityttämään, eivätkö Tanskassa tuulivoimalat toimikaan tehokkaasti: tutkinnallinen ja polittinen työskentely tapahtuu hämärissä huoneissa, tihkusateisessa valottomuudessa tai korkeintaan taskulampun valossa. Ja miten ihmeessä on ennen juonenkuljetuksessa pärjätty kännyköittä, koska nyt kolmasosa katsomisaikaa seurataan kännykkäpuheiluita, niiden odottamista tai kesken keskustelun sulkemista. Maailman onnellisimpien kansojen joukkoon tutkimuksissa yltäneet tanskalaiset eivät tämän sarjan perusteella pääse nauttimaan hymyistä tai päivänvalosta.
Koska sarjan rikosjuoni on himmeä, oleellisinta onkin sysipimeä vanhemmuus, jonkan moniuloitteinen käsittely antaa kokonaisuudelle hienon vireen. Kerronnan aloittaa ja kutakuinkin päättää rahtilaiva nimeltä Medeia. Antiikin tarustossa tämänniminen hahmo tappaa lapsensa. Tv-sarjassa ei henkilötappioitta selviä yksikään perhe. Vauriot ovat usein vähintään psyykkistä laatua.
Vanhempien vastuunottokyvystä annetaan kalsea kuva: Kaappari ei ole koskaan huolehtinut omasta lapsestaan. Zeelandin eropariskunta on parisuhdekisailussaan unohtanut lastensa hyvinvoinnin. Turvallisuuspoliisi jättää pikatahtia perheensä ja on valmis uhraamaan lastensa sotu-kortit muuhun käyttöön. Pääministeri on ollut kehno isä. Työnarkomaani-Lund on kadottamassa viimeisenkin kontaktisäikeen poikaansa, jonka perheenperustamistilanne virittää jäytävän jännitteen. Pojankin sitoutuminen omaan lapseen on vaakalaudalla.
Kymmenjaksoisen korpivaelluksen kunniakkaasti alusta loppuun johdatteleva Sarah Lund on työjuhta, jonka ydintä ei pysty kirjoneulevillapaitakaan lämmittämään. Silmien kiillossa välkkyy suru, mutta hän koittaa kätkeä sen jääräpäiseen toimintaan. Lundille tarjotaan mahdollisuutta laskea varautunutta suojustaan. Kipeää tekee, miten kaiken yli menee sankarittaren tinkimätön työtehtävän ratkaisutahto, tavalla tai toisella. Tekisi mieli kaivaa sarjasta opetus: työ ja valta vievät valon ja toivon.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Olen kyllä tosi monesta asiasta sarjan suhteen samaa mieltä kanssasi. Näiden kolmen tuotantokauden perusteella tanskalaiset eivät todellakaan esittäydy iloisina ja huolettomina ihmisinä, Sara Lund ei ole tainnut hymyillä kertaakaan koko aikana. Lohduton on sana, joka kuvaisi hyvin sarjaa. Osaksi minusta esim. Lund saattoi syyttää itseään vastoinkäymisistään. Välillä olisi tehnyt mieli ravistella tyyppiä, että ei olisi vahanaama, joka ei kykene tunteiden ilmaisuun ja vain kehnosti sanalliseen ilmailuun. Tätä kaikkea synkkyyttä tietenkin mainiosti tuki se, että aina satoi ja oli pimeää. Marraskuu on Pohjolassa synkkää aikaa, mutta tokko Tanskassakaan ihan noin ankeaa on.
Sanoit jossain vaiheessa uupuneesi poliittisiin kähmintöihin; minusta ne oli aika hyvin kytketty tähän rikostarinaan. Etenkin lopussa kun koko raadollisuus paljastui: juuri kukaan ei enää muistanut moraalia. Minusta ilman poliittista yhtymäkohtaa sarja olisi saattanut olla aika tylsä ja tavanomainen.
Harmillista, että sarja nyt päättyy – olisin mieluusti katsonut neljännenkin tuotantokauden. En tosin tiedä, miten tästä voisi mielekkäästi ja uskottavasti jatkaa.
Hyvin osaavat tanskalaiset draamansa rakentaa ja päähenkilönsä esittää! Poliittinen osuus toimi todella hyvin ensimmäisellä tuotantokaudella. Tässä sitä oli välillä päälleliimatusti, ei ilman talouspoliittisia virityksiä olisi tätä voinut olla. Pääministerin näyttelijätaidoton naisystävä ja joitkut muut jankkaavat kuviot olivat vaan kömpelöitä. Lund on kyllä autistisuudessaan mahtava: päällisin puolin tunneköyhänä herättää muissa tunteita. Oletko nähnyt ruotsalais-tanskalaisen Silta-sarjan? Siinä naispäähenkilö on Lundiakin autistisempi mutta pienin huumoripainotuksin.
Paluuviite: Lankeaisiko tanskalaisdekkariin? | Tuijata. Kulttuuripohdintoja