Olen aiemmin haltioissani kirjoittanut jutun Bernard Cornwellin romaaneihin perustuvan historiadraaman The Last Kingdom (BBC, Netflix) ensimmäisestä tuotantokaudesta (ks. tässä). Kolmannen tuotantokauden katsomisen jälkeen on jälleen aika herätellä tarinallistetun historian ystäviä.
The Last Kingdom kertoo 800-luvun Englannista ennen Englantia eli yhdistyneiden kuningaskuntien alkuvaiheista. Ensimmäinen tuotantokausi johdatteli kiinnittymään päähenkilöön, Uhtrediin, joka menetti kuningaskuntansa juonittelevalle sedälle ja päätyi adoptiopojaksi viikinkiperheeseen. Tasapainoilu kristityn saksin verenperinnon ja pakanatanskalaisen kasvatuksen välillä on oleellinen osa Uhtredin persoonaa ja selittää sankarin vaikeita valintoja.
Sarja ei olisi mitään ilman vastavoimaa eli Englannin perustajaa kuningas Alfredia perheineen ja hoveineen. Poliittinen taktikointi ja juonittelu tuovat syvyyttä juoneen, jota säännöllisesti rytmittävät veriset taistelut viikinkien kanssa. Sarjassa on liuta henkilöitä, jotka tehostavat uskonnollis-poliittisia juonenkäänteitä.
Teemoja ovat valta, lojaalisuus, kunnia ja rakkaus. Niihin liittyen sarjasta on helppo pomia inhokkeja ja lemmikkejä. Ylivertaisia kammotuksia ovat esimerkiksi Alfredin vaimo, veljenpoika ja vävy. Viikingeissä riittää riepovia räyhääjiä. Lemmikkeinä pidän Uhtredin lähipiiriä, joita ei yksioikoisteta hyviksiksi. Äijäilyä esiintyy runsaasti, siitä herkimmille varoitus, ja myös veri lentää. Ei sarjaa voi feministiseksi sanoa, mutta sitä virkistää usea vahva naishahmo. Suosikkejani ovat jämäkkä viikinki-Brita ja tinkimättömän kaunainen kuningatar.
Ensimmäinen tuotantokausi sytytti seuraamaan tapahtumia eikä toinen kausi tuhonnut intoani, vaikkei ylläkään kolmannen kauden tasolle. Onneksi kolmannella tuotantokaudella ei pornostella kosiskelevasti vaan keskitytään muuhun ihmissuhteisiin liittyvään: ystävyyteen, luottamukseen ja monisyiseen rakkauteen sekä niiden kääntöpuoliin kuten kyräilyyn ja kostoon.
Etenkin kolmannen tuotantokauden viimeisimmissä jaksoissa on kerrassaan hienoja visuaalisia ja tarinallisia osuuksia. Alfredin ja Uthredin kohtaamisissa värisee lopullisuuden intensiteetti. Olen vaikuttunut tavasta solmia kohtaloita yhteen ja järkyttynyt rasismin, huhujen ja uskomusten vaikutuksista ihmisten tekoihin. Vaan ei siinä kaikki. Hienointa on kirjallisen kulttuurin merkityksen ujuttaminen tarinaan.
Uhtred on soturi, kiistanalainen, ärsyttävä öykkäri mutta korvaamaton apuri valtakunnan rakentajalle. Alfred dokumentoi kronikkaansa kuningaskunnan perustamisen mutta henkilökohtaisena kostona jättää kronikasta Uhtredin pois. Mikä on sellainen sankari, josta ei jää jälkiä jälkipolville? Uhtred alkaa käsittää, että uroteot katoavat parissa sukupolvessa ilman kirjallisia dokumentteja.
No, Uhtred puuttuu kronikoista, mutta siinä hän silmieni edessä kärvistelee Netflixin ansiosta. Katseeni seuraa Uhtredia, jonka kasvoilta ja etenkin silmistä luen ajatuksia ja tunteita. Sankari ei ole järjen jättiläinen vaan valttina on vaistonvaraisuus. Minuun uppoaa soturin identiteettikriisi kuin veitsi vastustajan vatsaan, ja välillä voivottelen tyypin tyhmyyksiä. Juuri siksi hän vetoaa: heilahteleva, omistautuva ja heittäytyvä – no, komistusominaisuudet eivät tietenkään vetoa vähennä. Eikä se, kun Uhtred kohtalokkaalla sävyllä ja kolisevalla aksentilla toistuvasti murahtaa: ”Destiny is all.”
The Last Kingdom on laadukasta historiaviihdettä. Se on puvustettu, kammattu, maskeerattu ja lavastettu huolellisesti. Joka jaksossa ihastelen kuvauksen ja juonirakentelun taitoa. Vaikka henkilöissä on arkkityypittelyä, sävykkyyttäkin sipaistaan. Tähdennettäköön tässä, että minussa on heikko kohta historiallisille melskesarjoille, joissa sankarit tukka hulmuten ratsastavat taistelemaan kunnian puolesta. Neljättä kautta odotellessa.
– –
The Last Kingdom
perustuu Bernard Cornwellin romaanisarjaan The Saxon Stories
Netflix, BBC Two, BBC America 2015 –
Kolmas tuotantokausi 2018
Katso lisää sarjan Netflix-sivuilta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Eksyin linkistä linkkiin blogiisi, joka on täynnä omia tuntojani sarjaa kohtaan 😁 Katson hyvin vähän televisiota – lähinnä dokumentteja tai toimintaa. Olen lukenut Bernard Cornwallin Uthred-sarjan, ahminut suorastaan ja sitä ihmettelen vähän itsekin, sen verran paljon se sisältää taistelua, strategiaa, juonittelua eikä sitä suoraa ihmissuhdekuvausta josta yleensä pidän. Cornwell siis on osannut kirjoittaa keski-ikäistyvään äiti-ihmiseen vetoavan sotaherrasarjan 🖒. Luen todella paljon kaikenlaista kirjallisuutta ja olen kiinnostunut historiasta. Minusta sekä kirjoissa että tv-sarjassa parasta onkin se, miten ymmärrettäväksi ja eläväksi historia (sellaisena kuin me sen kuvittelemme) tulee vaikka onkin vain osittain faktoihin perustuvaa fiktiota. Aina kirjasta filmille siirtäminen ei toimi, nyt olen sairaslomallani ahminut sarjan kaikki kaudet muutamassa päivässä 😀 Olen nähnyt sarjan netflixissä jo aiemmin mutten ole uskaltanut tarttua siihen peläten että se on hutiloiden tehty. Turha pelko ja vihdoin joukkoineen Uthred sai kasvot, ei tarvitse enää kuvitella 😁😉
Ja millaiset kasvot… no, asiaan. Sarja on laadukas kaikin puolin. Kovin montaa huomiota en ole tästä sarjasta löytänyt, mitä harmittelen. Toivottavasti se löytää yleisöä. Olen muuten tosi iloinen, että eksyit blogiini!
Eksyin myös sarjan somekanaville. Niissähän oli tietenkin pelkkää gloriaa, ja luonnollisesti positiivisin kommentointi liittyi usein näyttelijöiden ulkonäköön, oikein tyypillisiä fanisivustoja 😊. Toisaalta löytyi myös tietoa siitä, mitä historiallisen sarjan rakentaminen vaatii sekä asiaa äyttelijöiden taustoista. Kirjasarjan fanit tuntuivat olevan (syystä) innoissaan ja pelkkää sarjaa katselleista moni oli seurannut mm. Game of Thronesia.
Olen myös katsonut muutaman videon siitä, miten sarjaa kuvataan. On se vaativaa touhua!
Monille ehkä tulee myös Viikingit-sarja mieleen verrokiksi. Minusta The Last Kingdom kyllä peittoaa Viikingit (jonka tosin hylkäsin kolmannen tuotantokauden aikana).
Paluuviite: The Last Kingdom, 4. tuotantokausi | Tuijata. Kulttuuripohdintoja