Tuntuu siltä, että yksikertaisin hyvinvoinnin pohja on edes yksi tasa-arvoinen ihmissuhde, jossa on läheisyyttä. Ilman sitä elämänkulku voi kääntyä vinoon, ilo kadota ja toimintatavat vääristyä. Miksi ihmeessä se taitaa kuitenkin olla elämän vaikeimpia asioita? Jos ihminen ei saa vastakaikua ja joutuu epäterveeseen riippuvuussuhteeseen, syntyy ihmissuhteisiin vinksahtanutta kilpailua, vallankäyttöä ja pahoinvointia.
”Piika”-leffa (La Nana, 2009) on aikamoinen pläjäys ihmisyydestä. Chileläinen väläys elämästä voisi tapahtua missä vain ja minkälaisessa ihmissuhdeasetelmassa vain. Yhden ihmisen paha olo voi heijastua kauas ympärilleen ja myrkyttää ilmapiirin. Elokuvan alkupuoli oli sellaista arjen kauhua ja jännittyneisyyttä, että olin varma, että päähenkilö lahtaa koko isäntäväen. Ilahduttavaa oli kuitenkin tarinan kuljetuksen eteneminen. Staattisen totisuuden voi rikkoa. Kanattaa uskoa vilpittömään välittämiseen, ja sellainen hetki koettiin tässäkin elokuvassa. Vaikka asiat eivät senkään jälkeen etene unelmanomaisesti, voi suunta kääntyä valoisaksi – tai ainakin valoisammaksi.
Leffa oli pieneleisyydessään ja totisuudessaan vangitseva. Vaikka tapahtumattomuus ja arjen kauheus oli hyydyttää, kuva veti vääjäämättömästi perässään. http://www.youtube.com/watch?v=RVCoY-p9xLc&NR=1
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 